Ennakkosuosikit valttia Kolin poluilla

Kotimainen polkujuoksukausi saatiin päätökseen Kolin kauniin syksyisissä kansallismaisemissa muutamia pienempiä kisoja lukuunottamatta. Vaarojen Maratonin tämän syksyn polut tarjosivat unohtumattomia elämyksiä noin tuhannelle juoksijalle. Viime viikon sateet olivat pehmentäneet Kolin metsät mutaisiksi ja liukkaiksi, vaikka  kisan aikana sää oli pääosin sateeton. Helpolla ei siis tänäkään vuonna Koli valloittajiaan päästänyt, mutta siitäkös polkujuoksijat vain nauttivat.

vaarojenmaraton Henri Ansio 1600

Henri Ansion lennokasta menoa kohti Vaarojen Maratonin 43km:n matkan voittoa. Kuva: Juha Saastamoinen /Onevision.fi

 

Päätalo ja Simpanen 130km:n kestävimmät

Ultra Trail Tour Finlandin päättävä 130 km:n kilpailu starttasi perjantai-iltana kello 20. Sade taukosi juuri sopivasti ennen starttia, ja juoksijat taivalsivat yön ja seuraavan päivän sateettomassa mutta mutaisessa metsässä. Naisten kisassa ennakkosuosikki Saara Päätalo otti komennon heti lähdöstä ja kasvatti johtoaan tasaisesti koko matkan ajan. Maaliin hän ehti lauantai-iltana ennen pimeän tuloa ajassa 22:34:14. Toiseksi urakoi Piia Nieminen puolitoista tuntia hitaampana ja kolmanneksi Laura Järvinen. Lisäksi maaliin asti naisista selviytyi Anni Toppila.

Miesten puolella ennakkosuosikki Juuso Simpanen lunasti häneen asetetut odotukset. Simpanen käytti aikaa Kolin liejussa liukasteluun 19:10:13. Kakkossijan jakoivat herrasmiesmäisesti koko pitkän taipaleen yhdessä juosseet Ville Maksimainen ja Miikka Lahtela ajalla 21:32:33.

– Varmaan raskain kisa, minkä olen koskaan juossut. Yöllä oli tosi pimeää ja liukasta, oli haastetta pysyä pystyssä ja reitillä, Simpanen selvitti maalissa. Simpanen kertoi vauhdin alkaneen hyytyä kilpailun toisella kierroksella, mutta tulokseen hän oli kuitenkin tyytyväinen.
– Kai minussa on vähän masokistia, että haluan kärsiä jonkun verran. Sitten jälkeenpäin tuntuu tosi hyvältä.
Simpasen vahva juoksu toi miehelle UTTF:n suvereenin ykkössijan ennen Maksimaista. Viime vuoden keskeytyksistä Simpanen on kehittynyt huippuluokan ultrajuoksijaksi, jonka seuraavat tavoitteet ovat kansainvälisissä mittelöissä. Nyt vain intoa ja malttia harjoitella hyvin mutta ehjänä, niin tulosta syntyy varmasti!
Naisten UTTF:n vei kahdella voitolla Saara Päätalo ja toinen oli ainoana naisena kaikki kolme osakilpailua maaliin juossut Laura Järvinen. Järvisen lisäksi 14 miestä sai pukea päälleen kanssajuoksijoiden suurta arvonantoa keräävän UTTF finisher -liivin.

Saukko ja Rautiainen määräsivät tahdin 86km:lla

Lauantaina aamuseitsemältä startannut ”kasikutonen” oli myös ennakkosuosikkien juhlaa. Pirjo Saukko ja Piia Siitonen lähtivät yhdessä vetämään naisten letkaa. He taivalsivat yhdessä kuutisenkymmentä kilometriä, mutta toisen kierroksen Ryläyksen kivi-muta-kiipeilyissä Saukko jätti Siitosen hopealle. Saukon voittoaika oli 12:11: 03. Kolmanneksi ehti Susanna Kujanpää.

Miesten kisassa Miikka-Pekka Rautiainen ja Tomi Mikkola juoksivat ensimmäisen puolikkaan yhdessä, mutta toisella kierroksella Rautiaisen vauhti oli Mikkolalle liikaa. Vahvaa nousua Suomen polku-ultraajien kärkeen tekevä Rautiainen saapui maaliin ajassa 10:07:25. Mikkola jäi lopussa noin 5 min. Kolmantena maalilinjan ylitti Markku Kouva.

VM2017voittajia

Ultramatkojen voittajia: Juuso Simpanen (vas), Pirjo Saukko ja Miikka-Pekka Rautiainen. Kuvat: Juha Saastamoinen / onevision.fi ja kisajärjestäjät

Oravamäki ja Ansio Vaarojen 43km:n ja BUFF Trail Tourin mestarit

Vaarojen Maratonin suosituin matka, BUFF® Trail Tourin päätösosakilpailu ammuttiin matkaan aamuyhdeksältä. Naisissa Maija Oravamäki otti omansa ajalla 4:37:56 selvällä 20 minuutin erolla hyvän kauden juosseeseen Eija Hartikaiseen, josta Irina Nousiainen puolestaan jäi reilut 25 min.

– Alun lieju- ja tekniset pätkät saivat minut varovaiseksi, kun parin viikon päästä on elämäni ensimmäinen vuoriultra Kataloniassa. Maisemat olivat upeita ja juoksusta jäi tosi hyvä fiilis, Oravamäki totesi maalissa.

Oravamäki otti samalla neljännen osakilpailuvoittonsa BTTF:llä ja vei yhteiskisan maksimipistein. Hartikainen oli selvä kakkonen, ja Vaaroilla yhdeksänneksi sijoittunut Sanna Viitanen säilytti tourin kolmossijan.

Miesten maratonilla Henri Ansion vauhdissa pysyivät vain Simo-Pekka Fincke ja Sami Vähänen, ja hekin vain Kiviniemen vesistönylitykseen asti.

– Oli hyvä kulku tänään. Juoksu meni ihan suunnitelman mukaan. Kiviniemessä nostin vähän vauhtia, niin sain Simo-Pekan ja Samin pudotettua, ja Ryläyksellä tiesin että homma on nyt hanskassa. Kisa oli myös hyvä treeni kahden viikon kuluttua käytävälle Les Templiers –kisalle, Ansio totesi tyytyväisenä Kolin hotellilla.

Maalilinjan Ansio ylitti ajassa 3:45:04. Fincke alitti niukasti neljä tuntia ja nappasi kakkossijan ennen 4:02 kellottanutta Vähästä.

Ansio kaunisteli finaalin bonuspisteillä jo aiemmin varmistamaansa BTTF-kokonaiskisan voittoa. Sami Vähäsen onnistunut panostus kauteen tuotti selvän kakkossijan. Tourin kokonaistulosten pronssipalli oli ennen Vaaroja vahvasti Janne Hietalan hallussa. Mies kuitenkin pannutti kisan puolivälissä kivikkoon ja joutui oman ensiavun jälkeen nilkuttamaan lähes 20km maaliin tikattavaksi. Hietala luuli stipendisijan jo karanneen, mutta pistelaskun valmistuminen tuotti iloisen yllätyksen, ja Hietala oli kolmas kymmenen pisteen erolla Kai Reimaniin.

 

13,5 km Kolin polkuja parhaimmillaan

Lauantain viimeisenä starttina kello 10 pamahti 13,5 kilometrin pikamatkan lähtölaukaus. Naisista nopeimmin reitin selvitti kotimaisemissaan Jonna Kuronen. Kakkos- ja kolmossijat menivät Riikka Karppiselle ja Heidi Korvalle. Miesten ylivoimaisesti nopein oli ennakkokaavailuiden mukaisesti huippusuunnistaja Aaro Asikainen. Heikki Halonen ja Mikko Tuoriniemi miehittivät seuraavat sijat.

– Oli kiva kisa. Juoksin ensimmäistä kertaa Kolilla kilpailussa, ja vaikka maisemat olivat tuttuja, niin polut tarjosivat paljon uutta. Minulla ei ollut oikein mitään suunnitelmaa tai taktiikkaa, kunhan lähdin vaan reippaasti matkaan. Lopussa alkoi vähän reidet lyömään löysäksi, mutta se oli ihan odotettavaa, kun nousua oli niin pitkään, Asikainen totesi kisan jälkeen.

13,5km:n reitti sai yleisesti kehuja juoksijoilta, sillä se oli nyt selvästi viime vuotista juostavampi.
Reittimuutokset saivat muutenkin positiivista palautetta. Reitin märimpiin paikkoihin tehdyt uudet pitkospuut tulivat todella tarpeeseen. Sää oli kisan aikana erinomainen, mutta edeltävien päivien sateet olivat kastelleet maaston perusteellisesti. Kaiken kaikkiaan me järjestäjät olemme hyvillä mielin, sillä tapahtuma onnistui hyvin ja tunnelma oli jälleen kerran erinomainen, kisan johtaja Heikki Hamunen summeerasi viikonlopun.

Lue myös uutinen Vaarojen Maratonilla julkistetuista BUFF Trail Tourin kumppaneista.

Vaarojen Maratonin nettisivu
Vaarojen Maratonin tulokset
BUFF Trail Tour tulokset
Ultra Trail Tour tulokset

Kolin ruskaa

Ruskan värjt ja Kolin kansallismaisemat saavat polkujuoksijat palaamaan Vaaroille kerran toisensa jälkeen. Kuva: Antti Nousiainen