Eetu Nordman kovassa letkassa Transvulcanian nousuissa. Kuva: Kisajärjestäjät
Suomen MM-joukkueen Eetu Nordman on parhaillaan valmistautumisleirillä kesäkuun alun Portugalin MM-kisaan. Yksi etappi reissussa oli lauantaina 11.5. La Palman laavamaisemissa juostu Transvulcania. Eetu oli mukana 24km:n matkalla, jossa kiivetään lähtöpaukusta putkeen noin 18km ja +2100m ja sen jälkeen lasketellaan noin 6,5km ja -600m.
Tässä Eetun raportti loistavasti onnistuneesta juoksusta:
”Kilpailu starttasi 7.30 erittäin lämpimään ja aurinkoiseen päivään, mutta parin viikon takainen Teneriffan leiri oli todennäköisesti hieman auttanut kuumuuden sietoon, eikä lämpö ollut missään vaiheessa kisaa ongelma.
AC/DC:n pauhatessa ja lähtölaukauksen kajahtaessa 7.30 Fuencalienten majakalta 12-13 hengen kärkiporulla erottui hyvin nopeasti. Kärkipaikkaa pitivät vuorotellen monikertainen maailmanmestari Luis Hernando, Ludovic Pommeret ja Aritz Egea, kisan tuleva voittaja. Mukana letkassa oli myös viime vuoden MM-kakkonen ja 2017 pronssimies, La Palman oma Christofer Clemente.
Noin kolmen kilometrin kohdalla terävin kärki irroittautui ja Clemente jäi vetämään 4 hengen letkaa. Itse peesailin häntä, kun juoksun rytmi ja askelpituus tuntui sopivan itselleni juuri sopivasti.
La Palmalta kotoisin olevan Clementen seurassa juostessa kisafiilis oli aivan toiselta planeetalta kuin tähän asti olen kokenut. Kisan status on jo Skyrunner-vuorijuoksusarjalle iso, ja saarelle ja sen turismille sen merkitys mieletön. Jokainen kannattaja ja espanjalainen juoksija tuntee Clementen. Olisikohan 2,5 tunnin aikana pisin väli ilman vamos-vamosta ollut 2-3min? Tietenkin kannustukset menivät juoksukaverille, mutta hyvin ne antoivat voimaa myös minulle.
7km:n kohdalle ensimmäiseen huoltoon tultiin kolmen hengen porukassa, ja juoksu oli erittäin helppoa. Pari kilometriä huollon jälkeen Clementellä oli hieman vaikeuksia, ja hän jäi hieman juostavimmalla pätkillä. Tämän jälkeen vedettiin käytännössä vuorovedolla. Minä yritin roikkua jyrkät ylämäet vuorikauriin perässä, ja juostavimmilla ja alamäissä otin vetovastuun sekä huutovastuun (!). Ohitettiin loppuvaiheessa kisaa arviolta 500-800 ultralaista. Eihän se ylämäessä ole niin justiinsa, mutta alamäissä vauhtiero on aika iso, ja aiheuttaa jopa vaarallisia tilanteita.
Olin ottanut kisaan mukaan kaksi 0,4 litran juomapulloa urheilujuomalla täytettynä, ja ne piisasivat juuri sopivasti 2,5h rykäisyyn. Juoksukaverilla oli tiimin huolto 7 ja 17km:ssa. 17km:n huollon jälkeen kiivetään saareen eteläosan korkeimpaan kohtaan, ja olin todella punaisella kun töpöttilimme erittäin jyrkkää nousua, jonka jälkeen alkaisi alamäkivoittoinen pätkä maaliin. Taisin jäädä 10-20m korkeimmassa kohdassa kaverista, mutta sain selän kiinni alamäessä.
Korkeimmalta kohdalta tullaan alas noin 650 korkeuserometriä melko juostavaa polkua ja vielä noin 2,5km ennen maalia on pieni 30-50m;n tömpyrä ylöspäin. Olin jälleen aivan laikka punaisella, ja eroa syntyi päivän juoksuseuraan noin 100 metriä. Tömpyrän jälkeen runnotaan vielä parisen kilometria alamäkeä, ja kun kramppeja tai muitakaan ongelmia ei ollut, niin mieli jaksoi vielä taistella sijoituksista, vaikka niillä ei sinänsä ollut merkitystä. Selkä läheni, mutta maaliviivalla jäi edelleen eroa noin viisi metriä ja yksi sekunti.
7km:n jälkeen en nähnyt muita puolimaratonin juoksijoita käytännössä ollenkaan. Ultralaisia sen sijaan ohittilimme monta sataa, mikä aiheutti mielenkiintoisia tilanteita viimeisessä alamäessä.
Vaikeasta talvesta huolimatta tuloksena oli uran selkeästi paras suoritus ilman minkäänlaisia ongelmia. Mitä nyt palkeissa voisi olla enemmän potkua ja paitakin kokoa pienempi ;)”
