Valioluokan tapahtuma ja osanottajat ansaitsevat arvoisensa huomion. Kymmenettä kertaa juostua Vaarojen Maratonia juhlistamaan saatiin tänä vuonna korkean tason vieras, kun Suomen yli pyyhkäissyt Valio-myrsky tuiversi Kolin kupeita ja pisti järjestäjien ja pisimmän matkan ultrajuoksijoiden suunnitelmat uusiksi.

Tunnelmia reitin varrelta. Kuva: Aapo Laiho
Tälle vuodelle suunniteltu kaikkein sitkeimpien juoksijoiden yllyke, 130km:n uutuusmatka jouduttiin typistämään perinteiseen 86km:n urakkaan, jossa riitti tekemistä siinäkin. Ultraajat saivat näin vuoden lisäaikaa rakentaa kuntoa Herajärven kierroksen haasteisiin, ja arvatenkin koitoksen lykkäys vuodella innostaa entistä suuremman määrän yrittäjiä reitille. Järjestäjille lisävaivaa tuotti myös kaikkien osanottajien perillepääsyn varmistaminen, sillä tielle kaatuneet puut katkaisivat kulun ajoittain useammastakin kohdasta Kolin alueelta.
Lauantaiaamuksi tuuli onneksi asettui riittävästi, ja kisa päästiin käymään enimmäkseen aivan erinomaisessa juoksusäässä. 43km:n matkalla ratkottiin BUFF Trail Tour Finlandin tämän vuoden loppusijat, ja 86km:n juoksijat selvittivät Partioaitta Ultra Trail Tourin kuninkuuden. 15km:n pikamatkalla otettiin tuntumaa polkujuoksuun tai iskettiin maksimimaitohappoja täydellä vauhdilla.

Henri Ansio ja Topi Anjala kärjessä Jauholanvaaralla noin 10km:n kohdalla. Kuva: Aapo Laiho
Miesten 43km:lla paineltiin ensimmäistä kertaa alle kolmen ja puolen tunnin peräti kahden miehen voimin. Nopeimman korren veti – kuinkas muuten – kaikki muutkin juoksemansa Trail Tour -kisat tänä vuonna voittanut Henri Ansio, jonka uusi reittiennätys Vaarojen vaativalla reitillä on 3:25.51. Ansio vei näin BUFF Trail Tourin ylivoimaisesti täysin pistein. Neljän minuutin päässä maaliin tuli Jussi Nokelainen, jonka aika 3:29.48 myös alittaa edellisen reittiennätyksen. Kolmas oli Tomi Halme, joka nousi yhteispisteissä toiseksi. Kauden kolmonen oli Juha Jumisko, joka Vaaroilla sijoittui kuudenneksi.

Tomi Halme maastoutui ruskan väreihin. Kuva: Aapo Laiho
Naisten 43km:n voiton vei alusta asti hyvää vauhtia pitänyt Yvonne Gunell, jonka oma Vaarojen Maraton -ennätys kirjataan nyt 4:19.19. Toisena maaliviivan ylitti Jaana Leivo, jonka menoa rasitti pitkin syksyä vaivannut hengitystietulehdus. Kolmanneksi sijoittui Minna Syvälä, joka vielä ajaa polkujuoksun tekniikkaa sisään ja koki ensimmäistä kertaa Vaarojen Maratonin reitin raskauden. Jaana ja Minna valtasivat BUFF Trail Tourin naisten sijat yksi ja kaksi. Kolmas oli sarjaa pitkään johtanut Piia Siitonen, joka Kolilla ylsi nelossijalle.

Yvonne Gunellin tyytyväinen maalituuletus. Kuva: Aapo Laiho
Erityismaininnan BUFF Trail Tourin juoksijoista ansaitsevat Tomi Mikkola, Jukka Johansson ja Juha Mustonen, jotka juoksivat maaliin kaikissa seitsemässä osakilpailussa. Mikkola kiilasi itsensä vieläpä kokonaiskisan viidenneksi. Elämyksellisiä juoksukilometrejä ympäri Suomen kertyi tälle kolmikolle yhteensä 301.
Ultramatkoilla 130km:n juoksijat jäivät siis illalla odottelemaan tuulen tyyntymistä ja starttasivat aamulla 86km:lle jo alun perin sille matkalle ilmoittautuneiden seuraksi. Nopeimmin reitin kiersi Janne Hietala, 9:09.00, joka jätti toiseksi tulleen Eetu Nordmanin 22 minuutin ja kisan kolmosen Miika Lahtelan yli 40 minuutin päähän. Naisten nopein oli Anna Marin, 10:58.45, jolle Piia Siitonen jäi puoli tuntia ja Saara Päätalo noin tunnin.

Anna Marin voittaa Vaarojen Maratonin naisten ultrasarjan ja Ultra Trail Tourin kannustusjoukkojen seuratessa. Vaarojen Maratonin tunnelmaa parhaimmillaan. Kuva: Aapo Laiho
Ultra Trail Tourilla päästiin jakamaan seitsemän Partioaitan lahjoittamaa Finisher-liiviä, jotka edellyttivät kaikkien kolmen kisan maaliinpääsyä. Anna Marin on ainoa supernainen, joka liiviä tältä vuodelta saa kantaa, ja se on samalla merkki naisten Ultra Trail Tourin voitosta. Liivijengiin pääsi myös miesten kärkinelikko Miika Lahtela, Mikael Heerman, Markus Juvala ja Visa-Pekka Larivaara. Heidän lisäkseen kunnian saivat Antti Korttinen ja Marko Sarkkinen.
Vaarojen Maratonin ja muiden kesän polkukisoissa juostujen reittiennätysten ja lukuisien henkilökohtaisten aikaparannusten perusteella voi päätellä, suomalaiset polkujuoksijat alkavat oppia, kuinka maastossa pitää ja voi juosta. Toivottavasti tähän liittyy myös lisääntyvä nautiskelu Suomen upeasta luonnosta, joka Kolilla taas näytti voimansa ja kauneutensa.
Vuoden 2016 BUFF Trail Tourin ohjelma on myös julkaistu. Se löytyy täältä.
Kisoja on jäljellä vielä tänä syksynäkin. Kisakalenterissa on muutama uusi tapahtuma, ja vielä ehtii mukaan myös Helsinki City Trailille. Siitä on tulossa kotimaisen polkujuoksun näyteikkuna, jossa toistakymmentä ensi vuoden juoksua esittäytyy.
Vaarojen Maratonin kotisivu ja tulokset
BUFF Trail Tour Finland tulokset
Partioaitta Ultra Trail Tour tulokset