Suvi Koskela kirjoitti toukokuun puolivälissä valmistautumisesta NUTS Karhunkierrokselle ensikertalaisen näkökulmasta. Tässä Suvin tunnelmat kisan jälkeen:
Lähdin ensikertalaisena reilun vuoden juoksuharjoittelun jälkeen NUTS Karhunkierros 31 km matkalle, joka oli ylivoimaisesti kovin urheilusuoritus, jonka olen ikinä tehnyt. Tasamaan maratonia haastavammaksi kuvaillun reitin taivalsin lopulta melkein yhdeksän tunnin ajassa. Vaikka kisa oli raskaampi kuin etukäteen kuvittelin, olen iloinen, että uskalsin lähteä ja pääsin maaliin asti.
Reitti oli koski- ja tunturimaiseminen upea, eikä lunta ollut läheskään niin paljon kuin ennakolta peloteltiin. Juoksijoiden välinen tsemppihenki oli läpi kilpailun omaa luokkaansa tasosta ja matkasta riippumatta. Jopa 160 kilometrin ultramatkalaiset jaksoivat kannustaa meitä aloittelijoita viimeisissä nousuissa. Järjestelyt pelasivat moitteetta ja kisan henkilökunta oli uskomattoman kannustavaa reitillä edes takaisin kulkevia turvajuoksijoita myöten.
Juuma – Basecamp
Lähden starttialueelle vievään bussiin jälkeen luottavaisin mielin. Lähtöalueella on mukava kuhina ja innostuneen odottava tunnelma lähtöryhmän toisensa perään siirtyessä starttiviivalle. Juontaja vitsailee: ”Etsi nyt samassa lähtöryhmässä olevia ihmisiä ja lähde heidän mukaansa, niin olet Rukalla ennen kuin huomaatkaan.”
Heti reitin alussa vastassa on ensimmäinen riippusilta, jonka kohdalla juoksijoiden jono venyy pidemmäksi. Muuten ensimmäiset kilometrit ovat helppokulkuisia joitakin ylös alas kulkevia portaita lukuun ottamatta. Polulla on sen verran väkeä, että useampi juoksija on koko ajan näköpiirissä, mutta ei ruuhkaksi asti. Toisella riippusillalla sillan pieni heiluminen ei enää pelota, vaan voin keskittyä ihailemaan näkymiä kosken yli.
31km:n matkan toinen riippusilta ylitti Myllykosken. Kuva: Aapo Laiho
Basecamp-Konttainen
10 kilometrin huollon kohdalla matkan pituus alkaa hieman hirvittää – nyt olisin ikään kuin puolimaratonin lähtöviivalla, ja lopun vaarat ja tunturit ovat tunnetusti reitin raskain osuus. Olen kuitenkin toistaiseksi edennyt hyvää tahtia ja jalat tuntuvat vielä vetreiltä.
Jonkin matkaa huoltopisteen jälkeen vatsaan alkaa koskea ensin lievästi, sitten pikkuhiljaa pahemmin. Kävelen ja hölkkään vuorotellen toivoen tilanteen helpottavan. Huono olo kuitenkin pahenee, enkä muutaman kilometrin jälkeen uskalla enää syödä mukaan ottamiani geelejä tai suklaata, koska pelkään niiden tulevan saman tien ylös. Ohittavat juoksijat jakelevat kannustuksia tai kyselevät, olenko kunnossa, kun etenen niin hitaasti. Kaikilla on samat puheenaiheet: paljonko matkaa on seuraavaan huoltoon.
Olen etukäteen nähnyt reittiprofiilin, mutta Konttaisen vaaran ylitys ennen huoltoa tulee pienenä järkytyksenä. Silti muita vaihtoehtoja, kuin kiivetä mäen yli huoltoon, ei ole. Saan voimaa ajatuksesta, että pian saan pitää kunnon pitkän tauon huoltoteltassa.
Konttainen-Ruka
Konttaisen huollossa tapaan joukkuekaverini, joilla on myös ollut vaikeuksia matkalla. Toimitsija tulee kyselemään vointiani ja ohjaa minut järjestäjien autoon lämmittelemään – hitaan vauhdin ja energiavajeen takia viimeisten kilometrien aikana on ehtinyt tulla kylmä. Veden juominen, huoltoteltan tarjoilusta poimimani banaani ja repusta kaivamani vaihtovaatteet saavat olon tuntumaan pian paremmalta. Auton lähtiessä Rukalle ilmoitan vielä jääväni jatkamaan matkaa jalkaisin.
Ensimmäisen tunturin päälle kiipeämme rauhallisesti samaa matkaa ystävieni kanssa. Toisen tunturin kylki nousee jo kevyemmin. Sopivan loivan alamäen kohdalla vaihdan juoksuun ja jatkan seuraavaan nousuun asti kevyttä hölkkää lumeen tasaiseksi tallautunutta polkua pitkin.
Rukan laella mies poronkellon kanssa huutaa jo kaukaa: “Tämä on viimeinen nousu, sitten enää alamäki maaliin!” Kisakeskuksen tullessa näkyviin kiihdytän vauhtia koko loppumatkan punaiselle matolle ja maalikaarelle saakka. Maalissa olen häkeltynyt ja vähän liikuttunutkin: minä todellakin tein sen!
Jälkipeli
Jälkikäteen olen todella kiitollinen, etten luovuttanut, vaikka keskeyttäminen oli lähempänä kuin missään aikaisemmassa kisassa. Vaikka tällä kertaa kaikki ei mennyt putkeen, reissu oli varsin opettavainen. Ensi kerralla tiedän pakata reppuun näin pitkälle matkalle erilaisia energiavaihtoehtoja siltä varalta, että jokin alkaa tökkimään, ja huolehtia paremmin nestetasapainosta.
Kisalauantaina siihen aikaan, kun olin kuvitellut olevani jo maalissa, oli viimeinen huolto vasta edessä, ja olin lähes valmis polttamaan lenkkarini, mutta jo yhden yön yli toivuttuani huomasin ajatusteni kääntyvän seuraaviin haasteisiin. Nyt viikko Karhunkierroksen jälkeen juoksunälkä on kasvanut vain entistä suuremmaksi.
Syyskuussa edessä on ensimmäinen maratonini Nuuksio Classic ja sitä ennen kenties joitakin lyhyempiä harjoituskisoja. Uskon sopivalla harjoitellulla selviytyväni maratonista kunnialla – oikeastaan nyt Karhunkierroksen jälkeen tuntuu, että selviytyisin melkein mistä vain. Aikaisemmat juoksutapahtumani ovat menneet täysin suunnitelmien mukaan, mutta nyt olen nähnyt senkin, että pääsen maaliin myös pienistä vastoinkäymisistä huolimatta. Vaikeudet kuuluvat lajin luonteeseen ja uskon, että juuri ne saavat seuraavan nappisuorituksen tuntumaan entistä paremmalta!