Nousu Bourg Saint Mauricesta kohti Pralognanin solaa on vasta hädin tuskin alkanut, mutta paahtava etelärinteen kuumuus, seisova ilma ja hiipuvat vesivarat musertavat niitä viimeisiä päättäväisyyden rippeitä, jotka pitävät jatkamisen motivaatiota yllä. Tämä on sairasta, tuumimme lähes yhteen ääneen samaa matkaa juoksevan Oksasen Teemun kanssa. Tässä vaiheessa matkaa on kertynyt reilu 50 kilometriä ja nousua reilu 2000 metriä. Edessä olisi vielä lähes sata kilometriä vaativia polkuja ja melkein 7000 metriä nousua. Tämä on TDS, elämäni ensimmäinen vuoriultra.
TDS juostaan Courmayerista Chamonixiin. Nousua kertyy riittävästi
Yksi keskeinen seikka mun juoksuharrastukseni aloittamiselle oli UTMB, eli selvennettynä Ultra Trail du Mont Blanc. Tämä ehkä maailman legendaarisin juoksukisa juostaan läntisen Euroopan korkeimman vuoren ympäri joka vuosi elokuun loppupuolella. Samalla viikolla juostaan myös liuta muita kisoja, joista TDS on kolmanneksi pisin. Kaikkiin näihin UTMB-viikon kisoihin täytyy kerätä pisteitä, jotka oikeuttavat numerolapun arvontaan osallistumisen. Itse valitsin TDS:n pelkästään siksi, että pisteeni eivät riittäneet vielä UTMB:hen, ja kuulin että sinne olisi vaativan reitin vuoksi suhteessa vähemmän hakijoita ja helpompi päästä. Reitti on pidentynyt aikaisemmista vuosista. Nyt matkaa kertyy 145 kilometriä ja nousua 9100 metriä.
Alkuvuodesta arpaonni osui, ja puoli vuotta myöhemmin seison Courmayerin keskustassa ennen neljää aamulla ja odottelen reilun 1700 muun juoksijan kanssa lähdön hetkeä. Ilma on lämmin ja tunnelma uskomattoman kiihkeä. On järjetön fiilis, kun juoksijajoukko rynnistää eteenpäin kellon lyödessä neljä. Lähtömusiikkina on Pirates of the Caribean leffan mahtipontinen tunnusmusiikki. Ajankohdasta huolimatta kadut ovat täynnä kannustajia. Hymyssä suin mennään.
Alun mäissä kuljettiin aikamoisessa lamppujonossa.
Reitti kulkee ensin kilometrin verran kaupungin katuja, kunnes lähdetään ensimmäiseen nousuun. Valojono kulkee pimeää vuorenrinnettä ylös. Sauvojen kilke ja juoksuaskelten rapina siivittävät juoksijajonoa ylös pimeän tähtitaivaan alla. Hiljalleen löytyy sopiva tahti ja nouseminen tuntuu mahtavalta. Ensimmäinen huolto tulee ja menee. Nousun päällä taivaanrannan sarastus ja siihen piirtyvät vuorten silhuetit saavat haukkomaan henkeä.
Laaksossa tyyni keli ja sumupilvet luovat tunnelmaa
Pääasiassa polut, joita juostaan ovat helppoja sorapolkuja ja teitä. Alamäet menevät mukavasti hölkäten ja ylämäissä koitan pitää rauhallista tahtia. Taktiikkana tähän kisaan on mennä rauhassa. Käytännössä koitan olla hengästymättä missään vaiheessa. Pilviverho on peittänyt auringon ja juoksukeli on mitä mainioin. Ylös, alas, niittypolkuja, soratietä ja välillä mutaa. Maisemat ovat uskomattomia.
Pöydät notkuvat keksejä, kuivakakkuja, hedelmiä, patonkia ja juustoa
Koitan syödä juostessa pääasiassa geelikarkkeja ja huoltopisteissä tankkaan kiinteää ravintoa. Pöydät notkuvat keksejä, kuivakakkuja, hedelmiä, patonkia ja juustoa. Omaksi suosikikseni osoittautuu todella maukas juusto patongin väliin sullottuna ja sen päälle vähän kuivakakkua. Palanpainikkeeksi muutama lasillinen kokista ja matka jatkuu.
Ensimmäiset nousut takana ja edessä kymmenen kilomteriä alamäkeä. Pistää hymyilyttämään. Kuva: Teemu Oksanen
51 kilometrin kohdalla on ensimmäinen isompi huolto Bourg Saint Mauricessa, vuorten ympäröimässä pikkukaupungissa. Ihmiset ovat kokoontuneet kannustamaan kadunvarsille. Tässä vaiheessa pilvipeite rakoilee ja aurinko alkaa paistaa. Alkumatkan rasitus ja kuumuus alkaa tuntua kehossa. Tästä huollosta lähtee koko reitin pisin ja korkein nousu. Seuraavan 16 kilometrin matkalla nousumetrejä kertyy lähes 2000. Monsterinoususta on etukäteen varoitettu, ja syystä. Paahtava aurinko tekee olon tukalaksi. Vettä ja suolaa kuluu. Juoksijoita makoilee polun varressa uupuneina. Onneksi mäen puolivälissä on ylimääräinen juomapiste. Nousuun kuluu aikaa vähän vajaa neljä tuntia. Jotenkin sen jälkeen alkaa selkiytyä, että jos kroppa pysyy kunnossa, pystyn juoksemaan maaliin.
Tästä eteenpäin, vaikka on raskasta, keskeyttäminen ei käy edes mielessä. Jotenkin mieli avautuu juoksulle. Tietysti välissä on vaikeita hetkiä, mutta alamäissä pystyn juoksemaan melko hyvää vauhtia, ja ylämäet menevät tasaisesti tunkaten. Iltapäivä vaihtuu hiljalleen illaksi ja ilta yöksi. Juoksu alppiharjanteilla tuntuu niin hienolta, että hymyilen yksikseni pimeydessä.
Oikeastaan ainoa todella vaikea hetki tulee aamuyöllä. Valvotut tunnit alkavat ottaa veroaan. En vain yksinkertaisesti pysy hereillä. Nukahtelen ylämäkeen kävellessäni. Onneksi herään aina ennen kaatumista. Jotenkin väsymys tulee aaltomaisesti, ja välillä selkeästi piristyn. Väsymyksestä huolimatta juoksu kulkee kuljettuun matkaan nähden todella hyvin.
Aamun sarastaessa tunnelma on korkealla, kun rallattelen Col du Jolyn huollosta viimeistä suurempaa laskua. Laakson toiselta puolelta nousevat Mont Blancin jylhät jään peittämät rinteet. Matkaa on enää kolmisenkymmentä kilometriä maaliin, ja se on suurimmaksi osaksi tuttua polkua. Oikeastaan tästä maaliin asti juoksu kulkee taas nousujohteisesti. Fiilis on aivan järjettömän mahtava. Chamonixin laaksoon laskeuduttessa ihmiset kannustavat. Les Houchesista Chamonixiin juoksen jonkinlaisessa transsissa. Jalkaa toisen eteen. Ihmisten kannustus siivittää minua eteenpäin.
Maalituuletus pitkän urakan jälkeen. Kuva: Vesa Aurala
Chamonixin keskustan läpi juoksen kävelykatua parhaaseen lounasaikaan. Huutojen ääni on huumaavaa. Joka ainut ihminen kannustaa ja onnittelee. Heitän yläfemmoja ja hymyilen. Sitten koittaa maalisuora, josta en oikeastaan muista kauheasti mitään. Huuma on niin kova, ja tunnelma on jotain mitä en ole koskaan missään kokenut. Juoksen maaliin ja kyynelehdin liikutuksesta. Viimeiset 33 tuntia ovat olleet kokonaisuutena heittämällä elämäni rankin kokemus ja samalla varmasti yksi parhaimmista.
Olen juoksuun uskomattoman tyytyväinen ja ehkä hieman yllättynytkin. Ensimmäisessä väliaikapisteessä olin sijalla 867 ja siitä jokaisella väliaikapisteellä olin kohentanut sijoitustani. Oikeastaan jalat eivät tulleet juoksusta mitenkään tavanomaista kipeämmäksi, ja illalla pystyin ottamaan jo jopa juoksuaskeleita. Energiatankkaus meni hyvin tukeutuen järjestäjän tarjoiluihin sekä geelikarkkeihin ja pariin kofeiinigeeliin. Mieliala pysyi koko kisan verrattaen hyvänä, eikä todellisia notkahduksia juuri tullut. Ainoaksi selitykseksi nousujohteiselle kisalle keksin ehkä jopa yltiörauhallisen alun. Alamäet otin todella rauhassa ja jokaisella huoltopisteellä venytin etureidet.
Kisana TDS oli rankka. Varsinkin uusi reitti vetää haastavuudessaan vertoja monelle pidemmällekin kisalle. Nousua tulee paljon, ja suuri osa reitistä liikutaan melko korkealla. Jälkeenpäin ajateltuna se ei ole varmasti paras vaihtoehto ensimmäiseksi vuoristokisaksi. Mikäli kuitenkin kokee olevansa valmis vastaanottamaan haasteen ja TDS:lle halajaa, kannattaa arpa heittää loppuvuodesta peliin ja laittaa sormet ristiiin. Siitä tulee elämäsi hienoin kokemus.