Puijon Mahti – energiaa Savon sydämestä

Savon sydämessä, Kuopiossa vaikuttaa energinen ja inspiroiva polkujuoksuseura, joka on nostanut Kuopion seudulla polkujuoksun tunnettavuutta merkittävästi. Puijon Mahti aloitti toimintansa nelisen vuotta sitten, jolloin seura perustettiin. Seuran tavoitteena on ollut ensi hetkistä alkaen olla positiivinen yhteisö, johon kaikki ovat tervetulleita tasosta riippumatta.

Mahtilenkkiä Puijolla.

Seuran toiminnan perusta ovat säännölliset viikkolenkit, joita järjestetään eri puolilla Kuopiota. Viikkolenkit ovat matalan kynnyksen ohjattuja lenkkejä, joissa tehdään tutuksi upeaa polkujuoksuverkostoa ja ihastellaan luonnon lumoutta. Vetäjinä toimivat Mahdin ohjaajat kukin vuorollaan. Viikkolenkkien teema vaihtelee ohjaajan oman osaamisen ja erityispiirteen mukaan. Viikkolenkeillä saadaan oppia polkujuoksun tekniikoista, löydetään uusia upeita polkuja, kuullaan ultraharjoittelun saloja tai vain kuunnellaan metsän hiljaisuutta. Kun kukin ohjaaja tuo oman osaamisensa yhteiseen hyvään, rakentuu joka kaudesta erityinen ja omanlainen.

Polkujuoksutapahtumien järjestäjinä

Puijon Mahdin toimintaan kuuluvat myös laadukkaat polkujuoksutapahtumat. Mahdin järjestämissä kilpailuissa on positiivinen vire ja huikea polkujuoksutunnelma.

Parin vuoden ajan järjestetyt Trail Cupit vetivät juoksijoita viivalle testaamaan kuntotasoaan. Viime vuoden koronarajoitteet pysäyttivät pohtimaan uudenlaista toimintaa, ja virtuaalisista omatoimi-juoksutapahtumista tulikin yllättävä menestys.

Kun muut seurat laittoivat toimintansa säppiin, Mahti kutsui kaikki mukaan. Merkatut reitit eri paikoissa tiettyinä ajanjaksoina saivat liikkeelle satoja kuopiolaisia. Virtuaalitapahtumissa näkyi kaiken ikäisiä, ja niin kisamielisiä kuin vasta lajiin tutustuvia.

— Olimme totaalisen yllättyneitä tästä suosiosta, kertoo Puijon Mahdin puheenjohtaja Satu Paasonen. Viime vuoden aikana järjestimme kolme viikonlopun kestävää virtuaalista polkujuoksu-tapahtumaa, ja niiden saaman suosion ja positiivisen palautteen perusteella jatkamme varmasti tämänkaltaista toimintaa jatkossakin, lupaa Paasonen.

— Merkatuilla reiteillä on helppo juosta, ja vähemmän metsässä liikkuville ne tuovat turvaa. Pyrimme aktiivisesti myös vaikuttamaan polkujuoksu-reitistöjen kehittämiseen Kuopion alueella. Tämänkaltainen suosio osoittaa, että merkatuille luontopoluille olisi yhä enemmän tarvetta, Paasonen arvioi.

Jäsenten määrä nousujohteinen

Puijon Mahtiin kuuluu satoja jäseniä. Kolmen toimintavuoden aikana jäsenten määrä on ollut koko ajan nousujohteinen.

— Uskomme, että suosiomme salaisuus on meidän positiivisuudessa ja Me-hengessä, kertoo Paasonen. Olemme ylpeitä Kuopion upeasta luonnosta ja Puijon mahtavista poluista, jotka takaavat upeat treenimaastot kovan tason urheilijoillekin.

Mahdin hyvä meno säteilee ympäristöön!

Seuran riveissä juoksee kovia polkujuoksunimiä, kuten Markus Rannankari, Teemu Toivanen, Antti Mäkinen ja Joel Sariola. Seuran perustamisvuotena puheenjohtajana toiminut Saara Grönholm kuului myös naisten kärkijuoksijoihin.

— Kovien nimien lisäksi on joukko muita, kaikenikäisiä ja tasoisia juoksijoita, joita yhdistää innostus juosta poluilla. Riippumatta kuntotasosta on kukin jäsen arvokas, ja tahdomme olla inspiroimassa ja innostamassa ihmisiä polkujuoksun pariin, linjaa Paasonen.

— Seuratoiminnan kautta olen itsekin löytänyt lukuisia uusia ystäviä, joiden kanssa voi toteuttaa upeita luontoelämyksiä polkujuoksun parissa.

Yhteistyössä on voimaa

Puijon Mahti edistää yhteistyötä Kuopion pyöräilyseuran ja Puijon alueen kehittämistä edistävän PuijoPeakin kanssa.

— Viime vuonna järjestimme viimeisimmän virtuaalitapahtuman yhdessä. Uskomme, että jatkossakin niin polkujuoksijat kuin maastopyöräilijätkin mahtuvat samoille poluille. Meidän kaikkien yhteisenä tahtotilana on edistää polkuverkoston kehittämistä Kuopiossa ja lähialueilla, kertoo Paasonen.

Elokuun lopussa Puijolla järjestetään jälleen Puijo Outdoor Day, jolloin luvassa huikeaa polkujuoksu-ja maastopyöräily-pöhinää. 

Mukaan toimintaan

Puijon Mahdin aktiivisin toimintakausi on sulan maan aikana, mutta seura järjestetää toimintaa ympäri vuoden. Toiminnasta kerrotaan somekanavilla Facebookissa ja Instagramissa (@puijonmahti), jonne päivitetään ajankohtaisimmat tiedot. Seuran toiminnasta voi lukea myös nettisivuilta www.puijonmahti.fi.

Nettisivuilta löytyy vinkkejä myös Kuopion parhaisiin polkujuoksumaastoihin, jotka Puijon lisäksi ovat muun muassa Neulamäki, Jynkänvuori ja Jynkänniemi.

Puijon Mahti suosittelee myös muita Pohjois-Savon kohteita polkujuoksuun. Siilinjärven Patakukkula, Suonenjoen Lintharju, Varpaisjärven Älänne sekä kansallispuistokohteista Tiilikkajärvi ja Etelä-Konnevesi ovat upeita polkujuoksukohteita pidemmillekin lenkeille.

Teksti ja kuvat: Satu Paasonen