
Polkujuoksua rakastava kolmikko Anna-Stiina Erkkilä, Paula Havu ja Jasmina Nikula on perustanut lapsille ja nuorille suunnatun polkujuoksuseuran Trail Blazers ry:n. Suomen kärkipolkujuoksijoihin lukeutuva perustajakolmikko haluaa näin tuoda oman osaamisensa lajista kiinnostuneiden lasten ja nuorten hyödyksi luonnossa liikkumisen ilon löytämiseksi.
— Haluamme tätä kautta edistää lasten iloa liikkua luonnossa ja auttaa heitä löytämään lähimetsän polut ja luonnon tarjoamat liikuntamahdollisuudet, toteaa Paula Havu.
Lasten ja nuorten passiivisuus on viime aikoina lisääntynyt ja luonnollinen liikkuminen lähiluonnossa vähentynyt. Koronan myötä moni on myös lopettanut seuroissa harrastamisen ja ryhmäliikunta on useaan otteeseen joutunut katkolle.
— Polkujuoksun kasvattaessa suosiotaan koemme, että sen tarjonnan laajentaminen myös lapsille ja nuorille on tärkeää ja ajankohtaista, jatkaa Anna-Stiina Erkkilä.
Trail Blazers tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden harrastaa polkujuoksua itselle sopivina aikoina ilman pitkää sitoutumista, jolloin polkujuoksun voi helposti valita myös oheislajiksi jonkun muun päälajin kylkeen.
Luonnossa liikkuminen lisää kokonaisvaltaista hyvinvointia ja kehittää monipuolisesti erilaisia fyysisiä ominaisuuksia. Trail Blazers haluaakin mahdollistaa polkujuoksun harrastamisen koko perheen voimin.
— Ajatuksena on, että koko perhe voi tulla mukaan, sillä lasten treenien aikana järjestetään myös vanhemmille ohjattu polkujuoksulenkki, kertoo Jasmina Nikula
Trail Blazers toimii pääasiassa Espoossa. Seura aloittaa tämän kevään toiminnan avoimella perhepäivällä torstaina 28.4. klo 17:00-19:00 Leppävaaran urheilupuistossa. Perhepäivässä pääsee tutustumaan seuran perustajiin/ohjaajiin sekä kokeilemaan polkujuoksua. Jatkossa treenejä tarjotaan eri puolilla Espoota.
Seuran toiminnasta ja tulevista treeneistä tiedotetaan ensisijaisesti Instagramissa. Ota siis seurantaan @trailblazersfin. Kysymyksiä voi esittää myös sähköpostitse trailblazersfin@gmail.com.
