Nuuksio Classic Trail Marathon juostiin loisto-oloissa

Kesäinen sää hemmotteli kolmannen Nuuksio Classicin juoksijoita lauantaina Espoossa. Runsaat 400 osanottajaa koetteli kuntoaan ja nautti Nuuksion kansallispuiston upeista poluista ja maisemista. Kovimmaksi osoittautui miesten sarjassa Janne Mononen, joka uusi viime vuoden voittonsa ajalla 3h28. Naisten nopein oli Maija Oravamäki, joka alitti ensimmäsenä naisena neljän tunnin haamurajan.

Miesten kärkikolmikko alkumatkan usvaisessa metsässä. Jussi Nokelainen (209), Janne Mononen (193), Monosen takana oikealla Henri Ansio. Janne Hietala nousi taistelemaan kärkisijoista kisan kuluessa. Kuva: Ilkka Heinonen

Miesten neljän hengen kärkiryhmä eteni yhdessä noin 35km:iin, jossa Mononen päätti yrittää ratkaisua. Hyväkulkuisella polkuosuudella Monosen saikin pienen eron Henri Ansioon, joka saapui maaliin vajaan minuutin myöhemmin. Jussi Nokelainen ja Janne Hietala taistelivat tiukasti kolmossijasta, jonka Nokelainen kuittasi itselleen runsaat kaksi minuuttia kärjestä.

Naisissa Oravamäen aika 3h56 riitti suvereeniin lähes 20 minuutin voittoon ennen Venäjän Olga Bogatyrevaa, jonka kannoilla kahden minuutin välein maaliin saapuivat Suvi Ylikylä ja Katja Rajaniemi.

BUFF® Trail Tour Finlandin kärjessä viiden osakilpailun jälkeen jatkavat tutut nimet, Janne Hietala ja Maija Oravamäki. Miesten tilanne tourin voiton kannalta on ennen Vaarjojen Maratonin finaalia vielä avoin. Lopputuloksiin lasketaan neljän osakilpailun pisteet, ja tasaisessa tilanteessa finaalin tuplapisteiden avulla suuretkin sijamuutokset ovat mahdollisia. Naisissa sen sijaan Nuuksiossa nähtiin jo ratkaisun makua, sillä Maija Oravamäen etumatkaa muiden on vaikea kuroa Kolilla umpeen. Pistetilanne tarkemmin kohdassa tulokset.

Maija Oravamäki kuvaAnttiNousiainen
Maija Oravamäki taittamassa taivalta noin 19km:n kohdalla. Kuva: Antti Nousiainen

Kolmannen Nuuksio Classicin osanottajille mieleen jäi loistava juoksukokemus, jonka peruselementit olivat lähes kokonaan pikkupoluista koostuva reitti, upeat kallio- ja järvimaisemat, riittävän kova fyysinen haaste ja yhdessä liikkumisen tunnelma. Tunnelman huipensi reitillä reipas kannustus, sillä hieno syyspäivä oli houkutellut maastoon runsaasti ulkoilijoita.

Maalissa nähtiinkin toinen toistaan tyytyväisempiä ilmeitä ja onnellisempia polkumaratoonareita, joiden kommenteista päätellen polkujuoksun suosio Suomessa kasvaa entistään. Tämän on huomannut myös YLE, joka raportoi Nuuksiosta päivän pääuutisissa. Linkki YLEn polkujuoksuartikkeliin.

KatriLangel_maalissa

Katri Langel tyytyväisenä maalissa pitkän urakan jälkeen. Olan takana puoliso Kai Langel, joka sijoittui miehissä viidenneksi. Kuva: Maria Pekkarinen

BUFF® Trail Tour päättyy 4.10. Kolilla Vaarojen Maratonilla. Ensi vuoden tourin kalenteri julkaistaan tämänvuotisten tulosten yhteydessä.

Videoita kauden aikaisemmista kisoista Trail Tour Finlandin Youtube-kanavalla.