Lari Koivun kisaraportti
Yleensä ultrajuoksussa kilpaillaan siitä, kuka juoksee reitin nopeiten tai pääsee pisimmälle aikarajan puitteissa. Molemmissa tavoissa juoksijan nopeudella on suuri merkitys – voittaja on tietenkin se, joka tulee ensimmäisenä maaliin tai joka juoksee pisimmälle.
Barkley Marathonsin ideoinut Lazarus Lake tarjoaa tähän mielenkiintoisen vaihtoehdon Backyard Ultra -konseptissaan, joka on levinnyt nopeasti eri puolille maailmaa. Kisan idea on yksinkertainen: kierretään 6,706 km:n kierrosta niin kauan, kunnes on enää yksi juoksija jäljellä. Jokainen kierros alkaa aina tasatunnein, ja juoksija pysyy kisassa mukana niin kauan, kun ehtii ajoissa uudelle kierrokselle.
Backyard Ultrassa startataan tunnin välein 6,7km:n kierrokselle. Kuva: Juha Saastamoinen, Onevision.fi
Suomen ensimmäinen Backyard Ultra järjestettiin 13.-15.9 Nuuksiossa kaksinkertaisen Barkleyn kävijä Mikael Heermanin organisoimana. Kuulin itse kisasta ensimmäisen kerran pari vuotta sitten, ja silloin pidin sitä pähkähulluna ideana, mutta tänä vuonna olin ensimmäisten joukossa ilmoittautumassa mukaan. Niin se ultrajuoksijan mieli toimii.
Kisaan lähti 26 juoksijaa, ja vaikka määrä ei ollut suuri, niin taso oli kova. Arvioin itse, että joukossa on kymmenkunta mahdollista voittajaehdokasta. Juuri ennen starttia viivalle ilmestyi yllättäen Jaakko Eskelinen, ja hänen myötä voittajaspekulaatiot menivät nopeasti uusiksi. Jaakko tuli kuitenkin tekemään vain kevyen 12 tunnin treenipitkiksen. Mitäs sitä muutakaan ultrajuoksija tekisi perjantain ja lauantain välisenä yönä, kun on hieno syksyinen ilma ja täysikuu pilvettömällä taivaalla?
Kisa starttasi klo 18, ja ensimmäiset kaksi kierrosta mentiin päiväreittiä poluilla. Sen jälkeen siirryttiin yöreitille, jota juostiin pimeä aika klo 20-07. Yöreitillä oli pieni matka polkua, pari kilometriä hiekkatiellä ja loput asfaltilla. Päiväreitti kulki Nuuksion teknisiä ja mutkittelevia polkuja, joista osa oli tuttua Nuuksio Classicista. Molemmissa reitit olivat raskaita, ja niissä oli nousua 100m/kierros.
Yökierroksia oli minun makuuni liian monta peräkkäin, mutta loppujen lopuksi ne menivät suhteellisen nopeasti, kun oli koko ajan hyvää juttuseuraa. Ensi vuonna kisa järjestetään kesäkuussa, joten silloin on valoisampaa, ja vähemmän kierroksia yöreitillä. Nyt vähän harmitti niiden juoksijoiden puolesta, jotka tippuivat kisasta yön aikana, koska he eivät päässeet juoksemaan poluilla kuin kaksi kierrosta.
Itselläni alkoivat jalat mennä jumiin jo yökierrosten puolivälissä. Alamäkien juokseminen asfaltilla oli sen verran raakaa puuhaa. Siirtymistä päiväreitille odotettiin kovasti, mutta se oli myös monelle vaikea vaihe kisassa, minä mukaan lukien. Ensimmäinen päiväkierros tuntui todella rankalta, mutta sen jälkeen oli tarjolla puuroa, ja aurinko alkoi pikku hiljaa lämmittää. Siitä pääsin pian uuteen nousuun, olihan se ihan erilainen nautinto päästä taas juoksemaan poluilla.
Lari Koivu päiväreitillä. Kuva: Tero Koski
Ensimmäinen suurempi aalto juoksijoita tippui pois 15. kierroksen jälkeen kun 100 km juoksua tuli täyteen. Sama asia tapahtuu yleensä kaikissa Backyard Ultra -kilpailuissa. Juoksijat käyvät itsensä kanssa neuvottelua siitä, mihin täytyy vähintään pystyä venymään. Usein se on joku tasaluku, esim. 50 km, 100 km tai 100 mailia.
Itse tein kisan aikana ihan samaa. Tavoite oli 24 kierrosta eli 100 mailia, koska en ole aiemmin juossut kisassa niin pitkää matkaa. Monta kertaa kierroksen jälkeen kyllä yritin ehdottaa itselleni, että eikö vähempikin riittäisi, mutta luonto ei antanut periksi, ja kerta toisensa jälkeen oli lähdettävä uudelle kierrokselle. Tauon jälkeen kesti hetken, että jäykistyneet paikat alkoivat taas toimia, ja yöllä piti odotella kropan lämpenemistä, koska lähtöä odotellessa ehti tulla kylmä hikisissä vaatteissa kuuden asteen lämpötilassa.
15 tunnin jälkeen lähes joka kierroksella tippui yksi tai kaksi juoksijaa. Kun oli 20 kierrosta täynnä, meitä oli jäljellä seitsemän. Kierrokselle 24 lähti vielä viisi juoksijaa, jotka kaikki saivat 100 mailia täyteen, yksi tosin aikarajan ylittäen. Keskimäärin Backyard Ultraissa 100 mailiin yltää 4,7 % juoksijoista, mutta Nuuksiossa siihen pääsi 15 prosenttia vaikeasta reitistä huolimatta!
Itse päätin 24. kierroksen jälkeen, että nyt riitti, olen antanut ihan kaikkeni, enkä pysty enempään. Minua ei kuitenkaan kuunneltu, vaan järjestäjät ja huolto tekivät parhaansa, jotta saivat minut takaisin kierrokselle. Ja kyllähän minä vielä lähdin uudestaan liikkeelle.
Kisan järjestäjät ja talkoolaiset todella osasivat asiansa – kannustivat mahtavasti läpi koko kisan ja antoivat sopivassa määrin myös kovaa rakkautta. Kaikesta näki, että järjestäjät halusivat tarjota osanottajille parhaan mahdollisen kisan, ja siinä he onnistuivat! Ilmapiiri kisassa oli mahtava! En ole missään kisassa hymyillyt ja nauranut niin paljon kuin tässä, mutta samalla se oli myös yksi rankimmista, joihin olen osallistunut.
Kisan aikana oli inspiroivaa nähdä niin monen juoksijan taistelevan ja ylittävän itsensä. Joitain suorituksia ja venymisiä ajatellessa vieläkin liikutun. Moni juoksi pidemmälle ja kauemmin kuin koskaan aiemmin. Ajattelin kisan aikana useammasta juoksijasta, että hän ei voi enää päästä seuraavaa kierrosta läpi, koska näyttää jo nyt niin kaikkensa antaneelta, mutta silti vaan tuli maaliin kierros kierroksen jälkeen. Tavallisella polku-ultralla tällaista taistelua ei pääse näkemään, koska juoksijat hajaantuvat reitille heti alussa.
Useimmat juoksijat kävelevät 100 mailin polkukisassa suuren osan loppumatkasta voimien vähetessä, mutta Backyard Ultralla sitä mahdollisuutta ei ole. Ylämäet saattoi kävellä, mutta muu osuus piti jaksaa juosta, koska muuten ei olisi ehtinyt uudelle kierrokselle.
Kierrokselle numero 25 lähti kolme juoksijaa, minun lisäkseni Jari Soikkeli ja Samuli Nieminen. Tutustuin molempiin 2017 Suomi-juoksussa, jossa juoksin ensimmäistä kertaa 100km. Juoksin silloin Samulin kanssa monta tuntia yhdessä, ja Jari oli järjestämässä kisaa.
Juoksimme suurimman osan kierroksista kimpassa, ja se oli todella tärkeää jaksamisen kannalta. Yksin matka olisi todennäköisesti loppunut paljon aikaisemmin. Tuossa kohtaa kisaa täytyy uskoa todella kovasti siihen, että pystyy voittamaan kisan, jos aikoo saada itsensä jatkamaan juoksua. Minulla ei loppukierroksilla sitä uskoa enää ollut. Samulilla oli samanlaiset ajatukset, ja jossain kohtaa kierroksen 25 aikana sanoimme Jarille, että tämä on nyt meidän osalta tässä, seuraavan kierroksen saat juosta yksin.
Tiesin etukäteen Jarin todella kovaksi ja kokeneeksi tie- ja ratajuoksijaksi, mutta luotin siihen, että minä paljon mäkiä treenaavana polkujuoksijana veisin pidemmän korren päiväreitillä. Viimeistään siinä kohtaa kuitenkin Jari sai henkisen yliotteen, kun hän juoksi koko päivän teknisillä poluilla niin ketterästi, kuin ei olisi ikinä missään muulla alustalla juossutkaan.
Tulimme kaikki kolme kierrokselta yhdessä maaliin, kättelimme ja kiitimme toisiamme juoksuseurasta. Minulle ja Samulille tuli siis täyteen 167,5km ja 2900 nousumetriä. Kisassa kaikkien muiden paitsi voittajan tulos on DNF eli suomeksi ”et sitte jaksanut maaliin”, mutta tästä DNF-tuloksesta olen kyllä hyvin ylpeä. Jari Soikkeli juoksi kisan voittoon, eli hän sai 26 kierrosta ja 3000 nousumetriä täyteen!
Kisan johtaja Mikael Heerman (vas.) ja voittaja Jari Soikkeli. Kuva: Juha Saastamoinen, Onevision.fi
Nuuksio Backyard Ukltra oli unohtumaton kokemus joka täytyy itse kokea! Onneksi siihen on mahdollisuus jo ensi kesänä, jolloin kisa järjestetään viikko juhannuksen jälkeen.