Henri Ansion maalituuletus loistavan nelossijan kunniaksi. Kuva: iRunFar
Kaikkien aikojen parhaat suomalaissuoritukset niin miehissä kuin naisissa, kokonaisuudessaan hyvin valmistautunut joukkue, ja sinivalkoinen läpilyönti kansainvälisissä polkujuoksuympyröissä. Siinä lyhyt yhteenveto 10. kesäkuuta Italian Badia Patagliassa juostusta MM-polkujuoksusta suomalaisittain.
Kyselimme joukkueen juoksijoilta luonnehdinnat omasta suorituksesta ja oppeja itselle tai muille seuraaviin edustustehtäviin. Ensi vuonna kisataan Espanjan Castellónissa 12.5. (kisasivut), jonne nyt hankitun kokemuksen perusteella lähtee Suomesta entistäkin vahvempi joukkue. Tässä juoksijoiden vastaukset:
Henri Ansio (Sijoitus upeasti 4.)
– Tavoitteena oli lähteä parantamaan viime vuoden 15. sijaa. Kaiken osuessa kohdalleen haaveilin jopa sijoituksesta kympin joukkoon. Koko kevät oli treenattu tätä kisaa silmällä pitäen, ja treenikausi on mennyt todella hyvin ilman sairasteluja. Lisäksi kotimaan kisat osoittivat, että kunto on taas astetta parempi kuin viime vuonna. Pituudeltaan kisa sopi minulle paremmin kuin viime vuoden 85 km matka. Odotukset olivat siis katossa ennen kisaa.
– Nelossijaan olen todella tyytyväinen. Kisa meni paljon paremmin kuin osasin odottaa. Vaikka kyllä tuosta mitaleilta tippumisesta jää nälkää myös ensi vuotta varten.
– Kisaa edeltävällä viikolla tunne oli odottava ja samaan aikaan todella hyvä. Karhunkierrokselta alkanut keventely oli tuonut askeleeseen aivan uudenlaista keveyttä.
– Ensimmäinen ylämäki meni aika haipakkaa lähellä anaerobista kynnystä. Juoksu kulki hyvin, joten en tästä juuri huolestunut. Mäen päältä helpohkossa alamäessä sain flow-tilan päälle, kun huomasin pystyväni tekemään eroa muuhun porukkaan. Alamäen jatkuessa sain vielä lisää selkiä kiinni, mikä entisestään lisäsi itseluottamusta.
– Ensimmäiseen isompaan huoltoon tulin hyvissä voimissa. Huollon jälkeen ohitin alussa kärjessä menneen USA:n juoksijan ja tiesin olevani jo kolmantena. 30 km:n jälkeen ylämäissä piti laittaa välillä kävelyksi, ja kävellessä jaloissa alkoi tuntua pieniä kramppien oireita. Kisan vaikeimmat hetket olivat juuri tuossa 35-45 km välillä.
– Viimeiseen alamäkeen lähdettäessä olin jo aika varma, että kyllä täältä maaliin tullaan ja vielä hyvällä sijoituksella. Mäki meni hieman varmistellessa, koska jalat meinasivat kramppailla milloin mistäkin kohtaa. 1,5 km ennen maalia huomasin Espanjan juoksijan 10 sekuntin päässä takana, joten lopussa oli pakko vetää niin paljon kuin jaloista lähtee. Kramppeja ei enää tullut, joten sain pidettyä kaverin takana ja pääsin juhlimaan nelossijaa.
– Kyllä Suomestakin on mahdollista haastaa vuoristossa asuvia maailman huippuja. Suomen pokujuoksukisoista on tullut sopivasti kisakokemusta. Lisäksi Suomen kisat ovat maastoltaan teknisempiä kuin esim. tämä kisa. Keski-Euroopan kisoissa Suomea suuremmat korkeuserot aiheuttavat uudenlaiseen haasteen, johon kannattaa valmistautua tekemällä täsmätreeninä paljon ylämäkeä juosten ja välillä vaikka sauvakävellen. Itselleni vaikeimmat kohdat olivat juuri jyrkät ylämäet, joissa piti kävellä.
Lue Henkan koko kisaraportti täältä.
Hyvin suunniteltu huolto ja pätevä huoltotiimi mahdollistavat onnistuneen suorituksen. Kuva: Birgitta Ansio.
Tero Halme (98.)
– Maantiemaraton perusteella olin asettanut tavoitteeksi jäädä veljelle alle puoli tuntia. Tavoite oli hieman turhan kova, eroa tulikin tuplasti sen mitä olin ajatellut.
– Startissa otin rauhallisesti ja ajattelin, että puolen välin jälkeen alan kiristää jos mahdollista. Ekan nousun päälle tultiin Antin, Tomi M:n ja Jonin kanssa tasatahtia. Kaaduin kuitenkin helpossa alamäessä, ja siinä sitten keräilin itseäni ja otin loppumäen rauhassa. Samalla Joni, Tomi ja Antti pääsi karkuun. Puolessa välissä kuulin, että kaverit on vain parin minuuttia edellä. Noin 30 km kohdilla sain Tomin kiinni ja juostiin 36 km:n huoltoon yhtä matkaa. Joni oli juuri lähdössä huollosta, ja lähdin Jonia jahtaamaan. Sainkin Jonin kiinni kilometrin jälkeen, mutta Jonilla oli ongelmia, ei edes yrittänyt lähteä peesiin.
– Parin kilometrin päästä sain Antin selän näkyviin. Antin ohitettuani kuitenkin tuli pieni kramppi reiteen, ja Antti pääsi taas ohi. Krampin helpotettua sain Antin uudestaan kiinni ja menin ohi. Viimeisessä alamäessä Antti tuli kuitenkin heittämällä ohi, eikä itsellä ollut mitään varaa vastata siihen.
– Jatkossa kannattaa tehdä lajinomaista treeniä. Hävisin muutamalle kaverille noin min/km vikassa laskussa, joten itselleni tärkeintä olisi treenata alamäkeen juoksua.
Tomi Halme (34.)
– Oma kisa meni aika lailla odotusten mukaan. Lähdin kisaan tarkoituksella sillä ajatuksella, että aloitan kisan rauhallisesti ja pyrin parantamaan sijoitusta kisan edetessä. Aikaero kärkeen oli suurin piirtein sitä tasoa, mitä ajattelinkin, mutta ajattelin että sijoitus olisi voinut olla hieman parempi.
– Juoksin kisan alkupuoliskon yhtä matkaa Eetun ja naisten kärkijuoksijoiden matkassa. Puolivälin jälkeen pyrin pitämään oman vauhdin samana kuin aiemmin ja sijoitus paranikin loppua kohti mukavasti.
– Vinkkinä voisi sanoa, että tasaisella vauhdinjaolla tulee yleensä paras tulos. Ei kannata huolestua ensimmäisillä kilometreillä, vaikka sijoitus vaikuttaisikin olevan tasoa ”ynnä muut”. Kun oma vauhti säilyy loppuun asti samana, niin tällöin sijoitus yleensä paranee loppua kohti.
Joonas Kortelainen (kesk.)
– Sairastelua ennen kisaa, 25km huollon jälkeen kisa jäi kesken.
Tomi Mikkola (101.)
– Heti kisan jälkeen fiilis oli tyytyväisen helpottunut. Tarkoitus oli rauhallisella aloituksella taata juoksun kantavan loppuun asti. Tavoite oli kuitata viime kertainen pettymys, ja juosta vähintään alle kuuteen tuntiin, ja mielummin lähelle viittä ja puolta tuntia.
– Puoliväliin asti meni hyvin ja suunnitelman mukaisesti. Jälkimmäisen puoliskon kaksi kisan raskainta nousua kuitenkin imivät jaloista voimat pois ja pistivät taistelemaan kramppeja vastaan. Kuuma keli aiheutti lieviä ongelmia energian sisällä pysymisen kannalta.
– Kesän ensimmäiset hellejuoksut ovat usein olleet itselleni vaikeita, ja näin myös tällä kertaa. Kuitenkin pää kesti, ja loppu tuli maaliin taistellen. Sijoitus myös parani koko ajan, joten muillakin taisi olla omat ongelmansa.
– Seuraavana päivänä fiilis oli kuitenkin jo se, että parempaan olisi pitänyt pystyä. Paljon jäi tälläkin kertaa hampaankoloon, kun jalka ei noussut toivomaani malliin näissä karkeloissa tärkeissä ylämäissä. Jatkossa harjoittelussa täytyykin entistä enemmän painottaa tätä puolta.
Tiimi into piukalla avajaisissa. Kuva: Maija Oravamäki
Antti Nisonen (96.)
– Kevään harjoitusjakso jäi harmillisen löysäksi ja kunto oli sen mukainen. Nyrjäytin viikkoa ennen starttia nilkkani pahasti, ja tuolloin oli epäselvää pystynkö osallistumaan lainkaan. Näistä varsin kehnoista lähtökohdista olen suoritukseen melko tyytyväinen. Kiitos joukkueen huoltaja Jani Oravamäen hyvän teippauksen, nilkka ei haitannut juoksua yhtään.
– Alkumatkan etenin kenties turhankin varmistellen, koska ykköstavoitteeni oli päästä maaliin. Voimia jäi runsaasti varastoon. Hankaluutta tuotti 25-35km välillä aukeilla paikoilla lämmin sää, johon en ole tänä keväänä Suomessa tottunut. Onneksi järjestäjiä oli vesipullojen kanssa 2km välein reitillä.
– 35-40km välillä ylämäessä näkyi, etten ole tällä hetkellä aivan huippukunnossa. Olin aiemmin ohittanut Teron, Tomin ja Jonin, mutta Tero pääsi mäessä uudestaan edelle. Viimeisellä huoltopisteellä (41km) energia kuitenkin palautui, ja lopun alamäkiosuus tuli suorastaan lentäen. Voimia antoi myös kun kuulin, että Henkka taistelee jopa mitalista.
– Tulevia kisoja ajatellen: Valmistautumiseen kuului nyt runsaasti alamäkijuoksua, koska etukäteen epäröin kestävätkö reidet pitkien alamäkiosuuksien rasitusta. Totuus kuitenkin on että tuollaisilla reiteillä aikaerot kärkipään ja muiden välillä tehdään ylämäessä. Ylämäissä jaksamista määrittelee kaikkein eniten kestävyys ja yleinen fyysinen kunto.
– Välinepuolella sauvat olisivat ainakin itselläni olleet hyödyksi. Treenasin niiden kanssa ja koin ne harjoituksessa hyödylliseksi, mutta viime hetken päätöksellä jätin sauvat kotiin. Voittaja kuitenkin käytti runsaasti sauvoja kisan aikana. Repussa oli mukana aivan liikaa nestettä ja ravintoa lisäpainona. Järjestäjien huollon runsaus yllätti.
– Kaiken kaikkiaan MM-debyytti oli kuitenkin mahtava kokemus. Italiassa arvostetaan lajia, ja tunnelma oli kisapäivinä hyvä. Olikin hieno tunne tulla maaliin yleisön kannustuksen keskellä.
Eetu Nordman (56.)
– Kisa oli tasapaksua puurtamista. Ei suuria ongelmia, vain rehellinen tason lasku edellisiin, vaikka lähtökohdat ennen kisaa näyttivät muuta. Olin kehittynyt jokaisella osa-alueella, testijuoksut tasaisella, maton verttitestit, VO2 maxit. Silti tämä ei nyt siirtynyt kisapäivän suoritukseen.
– Lähdin kisaan hyvin varovaisesti, vaikka itseluottamus oli tapissa. Alusta saakka vauhti hieman huolestutti, kun ei oikein löytynyt samanlaista suorituskykyä mitä normaalisti, ja kärki karkasi luvattoman kauas saman tien paukusta.
– Viime vuodesta oppineena vedet ja energia riitti hyvin, eikä niiden kanssa ollut ongelmia. Myös krampit sain pidettyä kurissa, ensimmäiset tulivat vasta 100m ennen maalia. Kilpailun ”loppusuora” olikin 5km alamäki vuorelta alas joka tuli läpsyteltyä reippaasti alas.
– Tässä vaiheessa en osaa sanoa mitä pitäisi ottaa opiksi jatkoon. Kilpailuun valmistautuminen oli mennyt kuten sen pitää ja reitti + huollot oli tutkittu mielestäni tarpeellisen tarkasti. Kaikki oman suorituksen ulkopuoliset asiat menivät putkeen. Ensi vuonna kisat ovat 12.5. espanjassa ja mukaa mielivien on jopa helppo tutustua rataan etukäteen.
Eetu taittaa matkaa naisten kärjen tahtiin. Kuva: iRunFar
Joni Seppä (105.)
– Kisa oli itseltä perusjunttaus. Periaatteessahan se on tyydyttävä suoritus isoissa kisoissa, mutta hiukan harmittaa, etten onnistunut venymään parhaaseen juoksuuni.
– Kulku kisan alussa oli hyvää, ja maltoin pysyä omassa taktiikassani, jolla tähtäsin selvästi nousujohteiseen suoritukseen. Vaikeudet alkoivat ihan yllättäen 30 km:n kohdalla kun reidet alkoivat kramppaamaan. Kuuma sää ja jyrkät alamäet olivat liikaa maltillisesta alusta huolimatta.
– Tarkasti vauhtia säädellen onnistuin kuitenkin hiukan nousemaan loppua kohden, mutta suunnitelmissa ollut rynnistys jäi vielä piippuun. Lihaskestävyyttä on siis kehitettävä mikäli mielii nousta paremmalle tasolle tulevaisuudessa.
Mira Hämäläinen-Iho (66.)
– Sairastuin torstaiaamuna ennen kisaa. Aika kova flunssa iski päälle, mutta matkustimme kisapaikalle, koska lennot olivat jo aamulla, ja ajattelin paikan päällä pähkäillä terveysongelmaa. Perjantaina nousi pieni lämpö, mutta siirsin päätöksen kisasta lauantaiaamuun. Viestittelin vielä lauantaina lääkärikaverin kanssa tilanteesta, ja itse päätin startata kisaan. Olin kuitenkin valmis jättämään leikin kesken jokaiseen huoltoon.
– Aloitin kisan todella rauhassa tunnustellen oloa. Nostin varovaisesti vauhtia ja alamäet juoksin reippaasti. 25 km:n huollosta 35 km:n huoltoon meno tuntui jopa ihan hyvältä, ja ohittelin paljon naisia.
– 35km huollon jälkeen tuli ongelmia imeytymisen kanssa, ja jouduin hiljentämään vauhtia. Erittäin raskaalla, kuumalla ja nousuvoittoisella pätkällä kävely ei haitannut, sillä juokseminen oli kaikilla vaikeaa. 41 km:n huollossa tiesin lopun olevan alamäkeä, joten en siinä kohdassa edes ajatellut keskeytystä.
– Omalta osalta harmitti sairastuminen, etenkin kun koko talven ollut terveenä. Reittiprofiili ja polku olivat hyvät ja itselle sopivat. Suosittelen lämpimästi trail sacred forest-kilpailua ja pidempää matkaa (80km) niille, jotka eivät pelkää nousuja ja laskuja.
Jaana Mononen (29.)
– Tavoitteena oli päästä 20 sakkiin. Tavoite olisi ollut täysin realistinen, jos olisin päässyt starttaamaan terveenä. Nyt olin pari viikkoa ennen kisoja antibiottikuurilla keuhkoputkentulehduksen takia, ja tämä kyllä tuntui juostessa.
– Kropan joutuessa tiukille tuli ongelmia nesteytyksen kanssa. Viimeiset 20km taistelin kramppeja vastaan, ja eteneminen oli lähinnä sauvakävelyä. Onneksi tälle pätkälle osui reitin rankimmat ja pisimmät nousut, joissa muutkin joutuivat varmasti kävelemään. 🙂
– Maaliin lasketeltiin jälleen reipasvauhtista alamäkeä, mikä oli myrkkyä krampissa olevalle vatsalle ja jaloille. Parin kilometrin laskussa menetinkin 4 sijaa. Nyt palautellaan Italian auringon alla ja sitten katse kohti Pallas-Hettaa. 🙂
Irina Nousiainen (kesk.)
– Lähdin alun suunnitelman mukaan maltilla ja rauhallisesti säästellen paukkuja rankimpaan nousuosuuteen. Tarkoitus oli nostaa sijoja iskemällä hyvävointisena 25km jälkeen, mutta matka päättyi osaltani 21km kaatumiseen.
– Kisa lähti hyvin käyntiin, ja jalat tuntuivat tosi hyviltä varsinkin alamäissä. Niitä oli helppo juosta rullaavasti alas. Koitin välttää turhia jarrutteluja ja säästää etureisiä. Nousuissa himmailin, kun huomasin, että olin vahva alamäissä, ja niissä tuli selkiä vastaan ja jäi helposti taakse.
– Kohtalo kuitenkin astui peliin, kun kovavauhtisessa ja mutkikkaassa alamäessä jalka ilmeisesti osui johonkin, ja sen jälkeen oli menoa. Mitään ei ollut tehtävissä. Kaatuessa vasen käsi turposi saman tien ja vasen pohje kramppasi. Yksi järjestäjistä kuuli tai näki kaatumisen ja tuli kertomaan, että 100m päässä on lääkäri. Menin sinne ja lääkäri kielsi jatkamasta matkaa, kun epäili käden murtuneen. Kävelin sitten 25km huoltoon, josta päästiin Brigitan kanssa hollantilaisten kyydillä kisakylään ja sieltä sairaalaan. Röntgenkuvista ei löytynyt onneksi murtumaa. Näillä näkymin näyttää siltä, että käsi sai vain pahan iskun ja pitäisi toipua parissa viikossa.
– Jatkossa keskittymisen on oltava täydellistä koko matkan ajan, jotta vastaavilta vakavilta kaatumisilta välttyisi. Perusfysiikkaa on kehitettävä pitkäjänteisesti, jotta taso nousisi vaativilla reiteillä. Mukava huomata, että Suomessa on riittävä taso verrata vauhtia kansainväliseen menoon.
Joskus polkujuoksukuva näyttää harmi kyllä tältä.
Maija Oravamäki (11. – Suomen naisten paras MM-sijoitus koskaan.)
– Asetin tavoitteeksi sijoittumisen 20 joukkoon sillä perusteella, että Jaana oli viime vuonna 18. (Tavoite täyttyi siis selvästi, toim. huom.) Etenkin alamäet kulkivat odotuksiin nähden paremmin. Pelkäsin etukäteen, että etureidet eivät kestäisi loppuun saakka 3000 laskumetrin rasitusta.
– Aloitin suunnitelmieni mukaisesti maltillisesti. Kisa oli nousujohteinen, ja kilpakumppanien ohittelu paransi vaan juoksufiilistä. Adrenaliinia oli niin paljon, että kisan aikainen kipukin tuntui hyvältä. 😉
– Ylämäissä oli havaittavissa voiman puutetta. Lajivoimaharjoittelun lisäksi ei olisi varmaan pahitteeksi hankkia voimaa myös salilta, mikä jäi viime talvena itselläni aika vähäiseksi.
– Lihakset tulee totuttaa pitkiin, jyrkkiin alamäkiin. Seikkailukisoihin olen valmistautunut juoksemalla alamäkiä painavan repun kanssa, koska meidän seudulla ei muuten saa jalkoihin tarvittavaa iskutusta. MM-traililla alamäet olivat juostavia ja matka suhteellisen lyhyt, mistä oli minulle etua. Jos osallistun pitempään kisaan, otan repun kanssa juoksemisen taas harkintaan.
Maijan koko tarina blogissa.
