Archive | Kisaraportit

IMG-20210912-WA0008

Mäntyharju-Repovesi-reitillä reipasta liikehdintää 11.9.

MRM polkujuoksu järjestettiin kolmatta kertaa ihanteellisessa syyskesän poutasäässä. Koronakurimuksesta huolimatta tapahtuma onnistui kiitettävästi. Viime vuoden osallistujamäärä pysyi lähes ennallaan, vaikka muita tapahtumia olikin kasaantunut useita samalle päivälle. Reitteihin ei tänä vuonna tehty muutoksia, mutta järjestäjän kannalta tilapotentiaali tuplaantui ja parani roimasti uuden hienon liikuntahalli Mäntyareenan myötä. Kasvumahdollisuuksia seuraaviin tapahtumiin on lähes rajattomasti. Koronan helpottaessa pystytään […]

Aulanko-Tower-Trail-Kärmeskallio-19

Aulanko Tower Traililla tasokas kisa, Buff Trail Tourin voitot ratkesivat

Lauantaina 18.9. juostu Aulanko Tower Trail eteni odotusten mukaisesti, kun koko kauden tasaisen varmoja otteita esittäneet Anna-Stiina Erkkilä ja Juho Ylinen ottivat 22km:n matkan piikkipaikat heti alkumatkasta ja pitivät ne maaliin saakka. Molemmilla Aulangon voitto tarkoitti sitä, että Buff Trail Tourin kokonaistilanteessa lähimmät uhkaajat jäivät tavoittamattoman eron päähän ennen kauden finaalia lokakuun alussa Vaarojen Maratonilla. […]

DSC02854-1

Puijo Outdoor Day oli yhteistyön voimaa

Puijo Outdoor Dayn osallistujilla ja järjestäjillä oli hymy herkässä. Kuva: Tero Mäkinen Useimmat polkujuoksun harrastajat kaipaavat tapahtumia, joissa testata omaa kuntotasoaan, kilpailla tai kokea upeaa urheilutunnelmaa. Tapahtumissa on aina oma tunnelmansa, ja lappua rintaan laittaessa nousee jännitys pintaan, oli tavoite mikä tahansa. Suomessa on lukuisia upeita polkujuoksutapahtumia, joista suurimmat vetävät joukkoaan puoleensa niin paljon, että […]

Nuuksio-Classic-2021-Naisten_maratonin_kärkeä_Kuva_RamiValonen

Nuuksio Classicilla tapahtumarikkaat synttärit – Erkkilä ja Boström hurjilla reittiennätyksillä voittoon

Olipahan bileet! Reittiennätyksiä, verisiä polvia, karanneita hevosia, suojuoksua, samppanjapulloja, eri tunnetilojen kyyneliä ja paljon, paljon muuta. Nuuksio Classic sai arvoisensa 10-vuotisjuhlat viikonloppuna. Juhlatunnelma kohosi jo ennen aamukuutta. Keskellä yksi kisan 10x-konkareista Tom Toivonen ja numerolla 101 Merja Enroos, jonka saldo on 9 juoksua ja yksi toimitsijavuosi. Kuva: Miska Koivumäki Tapahtumarikkaan päivän kenties jännittävintä antia oli […]

RH7A4994-1

Tunnelma korkealla ja uusia nimiä kärjessä NUTS Pyhällä

Aiemmin nimiellä Tunturimaraton tunnettu NUTS Pyhä on houkutellut juoksijoita nauttimaan Pyhän tunturifiiliksestä jo vuodesta 2014. Muihin Lapin polkujuoksuihin verrattuna kisa tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua juosten upeisiin tunturimaisemiin. Tapahtuman matkat ovat 11, 22 ja 43 km, ja saapuminen Pyhälle sujuu kätevästi Rovaniemen kautta junalla tai lentäen. Tänä vuonna tapahtuma oli matkalla ennätysosanottoon, mutta kisaa edeltävien […]

DSC_8567

NUTS 300 – kokemus joka kantaa kauan

Unohtumattomia hetkiä erämaassa. Kuva: Poppis Suomela Suomen ensimmäinen 200 mailin eli reilun 320 kilometrin mittainen polkujuoksu, NUTS Distance 300 juostiin heinäkuun puolivälissä Lemmenjoen ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoissa ja Pöyrisjärven ja Puljun erämaa-alueilla. Loppusyksystä 2020 julkaistu kisa herätti heti suurta mielenkiintoa Suomen polku-ultraajien keskuudessa – olihan kyseessä uuden mittakaavan fyysinen haaste ja erämaaseikkailu alueilla, joissa retkeilijätkin liikkuvat […]

IMG_8981

Vapautunutta menoa NUTS Ylläs Pallaksella – helle koetteli juoksijoita

160km:n ja 100km:n juoksijat taivalsivat läpi yöttömän kesäyön. Kuva: Rami Valonen Vuoden 2021 NUTS Ylläs Pallas juostiin kuumissa mutta muuten erinomaisissa oloissa Pallas-Yllästunturin kansallispuiston reiteillä 9.-10.7. Tapahtuma keräsi ennätykselliset lähes 1700 juoksijaa, jotka pääsivät nauttimaan Lapin kesästä parhaimmillaan. Koronan väistyminen ja mahdollisuus pitkästä aikaa tavata kanssajuoksijoita lähes normaaleissa merkeissä nosti kisatunnelman huippuunsa. Ilmapiiristä nauttivat niin […]

Bodom-Trail-MårtenBoström_kuva-RamiValonen

Bodom Trailin kesäversio huipentui Erkkilän ja Boströmin voitonjuhliin

Koronan takia vaakalaudalla ollut Bodom Trail 2021 saatiin vedettyä onnistuneesti läpi 11.-12.6. Järjestäjien helmikuussa päättämä viiden viikon siirto toukokuulta osui oikeaan, sillä tapahtumarajoitukset ehtivät juuri ja juuri hellittää, ja tiukempien rajoitusten aikana tehdyt ennakkovalmistelut mahdollistivat tapahtuman läpiviennin turvallisesti ja laadukkaasti. Bodom Trail juostaan metsälampien kirjoman Nuuksion kaakkoiskulmassa. Kuva: Rami Laitinen Erkkilä ja Boström 21km:n valtiaat […]

Img-2

Vahvojen naisten vauhtia ja Simpasen paluu NUTS Karhunkierroksella

Juuso Simpanen ja Tomi Mikkola matkalla maisemaan. Kuva: Rami Valonen Vihdoinkin! Oikea polkujuoksutapahtuma, mahdollisuus nähdä juoksukavereita ympäri Suomen, ja mitata, kuinka harjoittelu on tehonnut talven ja keskeneräiseksi jääneen viime kauden aikana. Pitkän koronapiinan jälkeen NUTS Karhunkierros hemmotteli polkujuoksuyhteisöä aidolla kisakokemuksella ja antoi toivoa paluusta moniin iloa tuottaviin asioihin, joista olemme kohta puolentoista vuoden ajan joutuneet […]

Bodom-trail-2020-lähtö-Nordman_Ansio_Ylinen_Sorvisto_Takanen-kuva-Miska-Koivumäki-1

Erkkilä ja Sorvisto kauden 2020 polkujuoksukuninkaalliset

Vuoden 2020 Bodom Traililla koettiin kevään sijasta syksyn tunnelmaa. Kuva: Rami Valonen Anna-Stiina Erkkilä ja Juha Sorvisto ovat kotimaisen polkujuoksukiertueen, Buff Trail Tour Finlandin (BTTF) uudet valtiaat. Molemmat ottivat ensimmäisen kiinnityksensä himoittuun titteliin kiertueen päätösosakilpailussa Bodom Traililla 24.10. Espoossa. Erkkilä on kauden todellinen komeetta, sillä häntä ei luettu kauden alkaessa ennakkosuosikkeihin. Erkkilä osallistui kauden viidestä […]