Tunkkaus, vertti, vertikaali – rakkaalla lapsella on monta nimeä. Kesäkuun alussa Tampereella nähdään mäkitreenin huipentuma, jossa neljä Suomen eturivin polku-ultrajuoksijaa ottaa mittaa itsestään ja Mustavuoren laskettelurinteestä vuorokauden ajan yltiöpäisen nousumetrien keräilyn merkeissä.

Kun koronakevät vei kalenterissa olevat kilpailut, päätti kangasalalainen Ville Maksimainen keksiä itselleen jotain uutta tavoitetta alkukesäksi. Miehen mielessä oli jo pitkään kytenyt ajatus oman suorituskyvyn testaamisesta mäessä. Pitkät mäkitreenit ovat muutenkin kuuluneet Maksimaisen harjoitusohjelmaan, ja kisojen puutteessa mies totesi, että tähän väliin oli hyvä tehdä kova mäkiblokki, jolla parantaa kokemaansa heikkoutta, jyrkkiä ylämäkiä. Kevään harjoittelu ja sen huipennus Mustavuoressa on siis Maksimaiselle myös pohjatyötä tulevien vuosien haasteisiin.
Maksimainen sai nopeasti sai houkuteltua mukaan valmentajansa Antti Lepistön Sastamalasta, joka on mäkimiehissä Suomen ehdotonta eliittiä. Jalkavaivat ovat vieneet Lepistön treenit kaltevalle pinnalle, ja viime vuonna Ellivuoren mies keräsi nousumetrejä keskiarvolla tonni per päivä, joten pohjat hänellä ainakin ovat kunnossa.
Myöhemmin porukka täydentyi hyvinkääläisellä Hannes Pasasella, joka myös kuuluu Lepistön valmennettaviin. Pasanen oli valmistautunut kovalla verttitreenillä tärkeään kisaan Ranskassa samana ajankohtana, mutta kisa jäi koronan jalkoihin. ‑ Mustavuori 24h tupsahti syliin kuin tilauksesta, kuittasi Pasanen perusteluksi mukaan lähdölleen.
Tiimin neljäs jäsen on TV5:n Extremepäiväkirjoista tuttu vantaalainen ultramatkojen konkari Juha Jumisko, joka on taistellut ultrajuoksu-urallaan peräti viisi kertaa maaliin yli 200 mailin pituisen kilpailun. Jumisko määrittelee Mustavuori 24h:n uudella termillä, määrätunkkaus.
‑ Määrätunkkauksia ei kotimaassa kovin moni meidän hardcore-harrastajien lisäksi tee, ja “laji” on tosi nuori. Olemme joko innokkaita pioneerejä tai harvassa olevia hörhöjä. Tunnen halua kuulua molempiin kategorioihin, linjaa Jumisko.
Huhtikuun alusta miehet ovat keskittyneet harjoituksissa selvästi normaalia enemmän mäkien kiipeämiseen. Valmistautuminen urakkaan siis selittää kaverusten somepäivityksissä viime aikoina nähdyn vahvan mäkipainotuksen!
Kvartetti aloittaa äärimmäisen ihmiskokeensa perjantaina 5.6.2020 klo 18. Suorituspaikka on Tampereen Mustavuoren laskettelukeskus, joka on nopeasti noussut alan pyhätöksi polkujuoksu- ja randohiihtomyönteisen suhtautumisen ansiosta. Lauantai-iltana päättyvän 24 tunnin aikana he kukin kiertävät hissilinjalle tehtyä 485 metrin pituista reittiä sauvakävellen ylös ja juosten alas ilman varsinaista lepotaukoa.
Ennätyksiä hakusessa

‑ Yritämme kerätä vuorokauden aikana mahdollisimman paljon nousumetrejä jalkaisin, useita ultrajuoksukilpailuita Suomessa voittanut Lepistö selventää suorituksen luonnetta.
‑ Lajin nykyinen miesten yksilösarjan maailmanennätys on 15 238 metriä, jonka saavuttaminen on sekin mahdollisuuksien rajoissa, jos kaikki onnistuu suunnitellusti, tuumii Lepistö.
Lepistö lyökin pöytään kovan tavoitteen:
‑ Haen maailmanennätystulosta ja ekstaattisia kulmakokemuksia. Lähden ME-tulosta selkeästi kovempaa vauhtia liikkeelle, sillä uskon sen toimivan kohdallani parhaiten.
Sen verran kova nelikko on lähdössä matkaan, että toimitus ei pidä mahdottomana entisen ennätyksen ylittämistä useammankin urhon voimin. Ekstaattisia kokemuksia ja ennätyksiä toivotamme kaikille tasapuolisesti!
‑ Suomen ennätys tässä ainakin on tulossa, sillä tiedossamme ei ole että kukaan olisi vielä näin kahjoa tempausta tässä maassa tehnyt, Hannes Pasanen naurahtaa. Pasasen oma ennätys vuorokaudessa on 7000 metrin luokkaa, mutta huomattavasti pidemmällä matkalla. Nyt mies havittelee viisinumeroista nousumetrisummaa.
Jumiskolle päämotivaatio osallistumiseen on tapahtuman ainutlaatuisuus:
‑ Kun joku suomessa yrittää ns. tunkkauksen maailmanennätystä, en halua missata tapahtumaa.
‑ Treeni on tähdännyt kesäkuun lopun Nuuksio Backyard Ultraan, ja se on sisältänyt lähinnä juoksua. Tunkkaustreenit ovat jääneet tänä vuonna vähemmälle, joten en ole mitenkään huippukunnossa, mutta uskon pystyväni kirittämään muita jopa ennätyksin asti. Haluaisin kyetä sujuvaan tunkkaamiseen ilman isoja taukoja koko vuorokauden ajan, muutaman hyvän 2000-4000 metrin täsmätreenin tehnyt Jumisko suunnittelee.
Tulosvedon vinkiksi Jumisko heittää itselleen haarukan 10000-14000m, joka ylittää selvästi miehen tähänasti suurimman vuorokausinousun, noin 8500m, joka on hänelle melko tyypillinen vuoriultran ensimmäinen päivä.
Kokeen valmistelujen yhteydessä Mustavuoren hissilinjan korkeusero mitattiin ammattilaislaitteilla. Virallinen yhden kierroksen nousumäärä on 69,5 metriä. Maailmanennätyksen saavuttamiseksi mäki pitää siis kiivetä 220 kertaa vuorokauden aikana, käytännössä 10 kertaa tunnissa ja tauot päälle.
Peruspolkujuoksijalle tämä kuulostaa varsin reippaalta tahdilta lyhyempäänkin treeniin. Ihmiskokeen nelikolle se ei kuitenkaan vaikuta mahdottomalta: Lepistö ja Maksimainen testasivat mäkeä toukokuun alussa sadan nousun verran. Vajaaseen 7000 nousumetriin miehiltä kului aikaa vähän kymmenen tunnin molemmin puolin.
Hyvänä mittapuuna miehille on Anni Penttilän Everest-haaste toukokuun puolivälistä. Vuorikiipeilijä Penttilä kiipesi peruuntuneen Himalajan reissun sisuunnuttamana Malminkartanon täyttömäen 137,5 kertaa 21,5 tunnissa, yhteensä 9130m.
Fyysistä ja henkistä taistelua

‑ Ennätysmahdollisuuksista huolimatta pääasia on kuitenkin testata kunkin osallistujan omaa fyysistä ja henkistä sietokykyä, toteaa Maksimainen, jonka 24h nousuennätys on vähän yli 10000 metriä 23,5 tunnissa Multamäki 100 – kisassa vuonna 2016. Sitä Maksimaisen on tarkoitus parantaa, jos sietokyky vain antaa myöten.
Maksimainen kertoo, että tekemiensä jopa kymmentuntisten mäkiharjoitusten perusteella lihasten väsyminen mäessä on paljon totaalisempaa kuin normaalilla polku-ultralla.
‑ Sitä ja eräänlaista tylsyyttä vastaan taisteleminen tulee olemaan haastavaa, mutta samalla niin kiehtovaa! Toivon, että pystyn pitämään suorituksen hallittuna alusta loppuun. Ensin järki päässä vauhdin kanssa. Lopussa sitten sinnikkyyttä niinä hetkinä kun sitä vaaditaan, miettii Maksimainen, jonka motto urakkaan on “Mahdollisimman paljon liikkeessä”.
Lepistö uskoo vaikeimpien vaiheiden koittavan aamupäivällä noin 14 tunnin kohdalla. Suurimmaksi muuttujaksi omassa suorituksessaan mies arvioi nesteen imeytymisen. Myös selkä ja nilkka saattavat hidastaa menoa, sillä niihin liittyvät vaivat ovat rajanneet Lepistön treenin pitkälti juuri ylä- ja alamäkeen.
Pasanen puolestaan näkee suurimpana vastuksena oman tavoiteensa saavuttamiselle alamäet. Laskumetrejä tulee nimittäin päivän aikana yhtä monta kuin nousua lukuun ottamatta viimeistä kierrosta. Se jos mikä pistää etureidet ja nivelet koville.
Myös Jumisko arvioi, että alamäki on pahin.
‑ Ylämäkeen pääsee aina jotain vauhtia, mutta alamäet muuttuvat kivuliaiksi reisien ja jalkaterien tuhoutumisen vuoksi. Muuten mennään ihan samoilla haasteilla kuin normiultrillakin: Suurin taistelu käydään oman pään sisällä sen jälkeen kun kokonaisvaltainen väsymys on jo hiipinyt kroppaan, tietää Jumisko, jolla väsymyskokemuksia riittää aiemmista urakoista vaikka muille jakaa.
Kestävyyskoetta on mahdollista seurata etänä livekuvan ja tulospalvelun avulla Mustavuoren laskettelukeskuksen kotisivujen ja Treeline- verkkokaupan Youtube-kanavan kautta. Myös miesten henkilökohtaiset Instagram-tilit kannattaa laittaa seurantaan:
@lepiston.antti, @villemaksimainen, @juhajumisko ja @hpgoeson.
Lisäjännityksenä yleisölle avaamme Trailrunning.fi:n Facebook-palstalle tämän artikkelin jakopostaukseen tulosveikkauksen. Ennusta kaikkien neljän sankarin tulos, tarkimman veikkauksen tehnyt voittaa tunkkaukseen liittyvän tuotepalkinnon!