Tunnelma korkealla ja uusia nimiä kärjessä NUTS Pyhällä

Aiemmin nimiellä Tunturimaraton tunnettu NUTS Pyhä on houkutellut juoksijoita nauttimaan Pyhän tunturifiiliksestä jo vuodesta 2014.

Muihin Lapin polkujuoksuihin verrattuna kisa tarjoaa matalan kynnyksen mahdollisuuden tutustua juosten upeisiin tunturimaisemiin. Tapahtuman matkat ovat 11, 22 ja 43 km, ja saapuminen Pyhälle sujuu kätevästi Rovaniemen kautta junalla tai lentäen.

Tänä vuonna tapahtuma oli matkalla ennätysosanottoon, mutta kisaa edeltävien viikkojen kiristynyt koronatilanne sai osan ilmoittautuneista siirtämään juoksunsa vuodella eteenpäin, ja matkaan lähti lopulta 619 juoksijaa.

Pyhän maisemia Kultakeron huipulta. Kuva: Rami Valonen

Kuisma ja Heiskanen kympin nopeimmat

NUTS Pyhän pikamatka Tunturikymppi on tiukka reitti Kultakeron ympäri ja huipun kautta takaisin. Reitissä on kisan nimeen nähden hieman Lapin lisää, sillä matka on noin 11,4km. Nousua kertyy lähes 500 metriä.

Tuomo Kuisma uusi Tunturikympin viimevuotisen voittonsa ajalla 49:01 ja niisti samalla omasta reittiennätyksestään muutaman sekunnin. Muut tunnin alittajat olivat Joona Mäkelä, 54:08 ja Sante Ahonen, 57:50.

Naisten ykkönen oli pitkissä maastohiihdoissa menestynyt Heli Heiskanen, jonka voittoaika 56:14 ylsi parista pienestä pummista huolimatta kisan kaikkien aikojen listalla toiseksi Susanna Saapungin jälkeen.

— Päätin viime viikolla tulla tänne juoksemaan. Ennen kisaa oli vähän jänniä hetkiä, kun sain toisen koronarokotteen keskiviikkona, ja se löi pikkuisen reaktiota päälle, mutta kuitenkin tänne tultiin ja hyvä harjoitus, totesi Heiskanen maalissa tyytyväisenä.

Heiskasen voitto tuli reilulla erolla, sillä kakkos- ja kolmossijat puolen minuutin välein ratkoneet Iida-Maria Kilpeläinen ja Hanna Rantala saapuivat maaliin runsaat 20min myöhemmin.

Hokkanen alitti kaksi tuntia

Tunturipuolikas jatkaa Kympin kääntöpaikalta Karhunjuomalammen päivätuvalta silmukan Huttuloman autiotuvalle. Osuuteen kuuluu hulppeita maisemia Luoston suuntaan ja Annikinlammen tienoilla reitin kiperimmät kivikot.

Naisten Tunturipuolikkaan voitti selvällä erolla Heini Hokkanen, joka ajalla 1:58:47 alitti ensimmäisenä naisena kahden tunnin haamurajan. Heiskasen tavoin Hokkanen on paremmin tunnettu kilpahiihtäjänä.

Hokkanen kertoi maalihaastattelussa lähteneensä fiilispohjalla katsomaan, mitä matkasta tulee.

— 21km on minulle aika pitkä matka juosten, mutta oli ihan hyvän oloista. Tuntui, että nesteet eivät oikein imeytyneet alkumatkasta, ja lopun kolme kilometriä olivat vaikeat, sekä nousu että lasku tuohon puujaloilla, kertasi Hokkanen, joka lupasi pistää kisan harkintaan myös ensi vuonna.

Heini Hokkanen selvitti Tunturipuolikkaan kivirakat reittiennätysajassa. Kuva: Samuli Tiainen

Kisan kakkonen Pirjo Saukko oli tyytyväinen siihen, että kisan alla vaivannut jalka kesti ja energia upposi. Alkumatkan Saukko ja kisan kolmonen Greta Sariola juoksivat yhdessä, mutta Sariola jäi Saukon kyydistä Karhunjuomalammen ja Huttuloman autiotuvan välisissä kivikkoissa noin seitsemän kilometrin juoksun jälkeen. Saukon loppuaika oli 2:04:45 ja Sariolan 2:07:50.

Loppumatkalla letkoista irtautunut Saukko hieman harmitteli kahden tunnin rajan lipumista ulottumattomiin ilman vetoapuja, mutta siinäpä on hyvä tavoite ensi kertaan!

Vasta vuosi sitten polkujuoksun löytänyt Sariola puolestaan pisti tekniset polut treenilistalle, joten voimme odottaa hänen vauhtinsa kiihtyvän entisestään jatkossa.

Suunnistajan askel valttia miesten Tunturipuolikkaalla

Jos naisten kärkikolmikosta kaksi on hankkinut kuntonsa ladulla, vaadittiin miesten Tunturipuolikkaan mitaleille huippusuunnistajan maastoaskelta. Koko kärkikolmikko on kovan tason suunnistajia ja kisaa seuraavan kerran viikon päästä Jukolan Viestissä Rovaniemellä.

Miesten kisassa täydet Buff Trail Tour -pisteet vei Arto Talvinen, joka uusi voittonsa ajalla 1:37:49. Aika parani viime vuodesta 22 sekuntia, mutta reitin alun ja lopun muutosten vuoksi tarkka vertailu on hieman vaikeaa.

— Alun helpot pätkät mentiin Mädin (Tuomas Karin lempinimi) kanssa samaa tahtia, mutta teknisillä pätkillä sain eroa, niin kuin ajattelinkin. Tosin Mädillä oli jotain häikkää nilkan kanssa, kertasi Talvinen kisan ratkaisua.

Arto Talvisen vauhtia Peurakeron laella. Kuva: Rami Valonen

Ajassa 1:38:47 kellon pysäyttänyt Kari kertoi kisa sujuneen erittäin hyvin lähtökohtiin nähden.

— Ylämäissä kyllä jaloissa huomasi, että harjoituskuormaa on alla, mutta happi kulki todella hyvin, ja juoksu tuntui helpolta koko ajan. Vahvasti teipattu nilkka kipuili kivikoissa, ja 7km:n paikkeilla venähti vähän uudestaan, onneksi ei pahasti. Hiukan jouduin sitä kuitenkin varomaan, ja Karhunjuomalammen jälkeisellä kivikkoisella poluilla en pystynyt Arton vauhtiin vastaamaan.

Kolmannesta sijasta taistelivat tasaisesti Antti Parjanne ja Juuso Hakala. Alkupuolen vauhdikkaalla reittiosuudella Hakala jätti Parjanteen jo näköetäisyyden ulkopuolelle. 8-9 kilometrin kohdalla kivikkoisella alamäkiosuudella Parjanne sai kuitenkin Hakalan selän näkyviin ja kiinni.

— Vähän aikaa hengailin perässä ja sitten suunnistajan jaloilla pääsin ohi. Ennen Karhunjuomalampea pääsin hieman irti kivikkoalamäessä, mutta Juuso kelasi eron taas kiinni tasaisemmalla tiellä. Loppunousu mentiin yhdessä, mutta alamäessä Juuso jäi, kertoi Parjanne.

Hakala harmitteli pienestä kiinni jäänyttä podiumsijaa ja paljasti syyn vauhdin vaihteluun:

— Jojoilin toiselta huoltopisteeltä aina Kultakeron huipulle Antin perässä. Vatsapistoksen takia alamäet olivat tänään myrkkyä, mutta ylämäet ja tasaiset pystyin joten kuten juoksemaan. Kun lähdettiin loppunousun päältä yhdessä kohti maalia, oli selvää, kumpi tulee maaliin ensin.

Parjanne ylitti maaliviivan ajassa 1:42:43 ja laskun passaillut Hakala 1:43:22, joka hankaluuksista huolimatta paransi vuoden 2020 tulosta kolmella minuutilla.

Antti Parjanne (edessä) ja Juuso Hakala väänsivät tiukasti kolmospaikasta. Kuva: Samuli Tiainen

Kärkijuoksijat pohjustavat asemia Trail Tourin kokonaiskisassa

Buff Trail Tourilla vain Pirjo Saukko ja Aino Ojanen ovat keränneet pisteitä kaikista neljästä kisasta. Saukko johtaa naisten sarjaa tällä hetkellä selvästi, Ojanen on kolmantena, mutta kokonaiskisan kannalta vahvimmassa asemassa on tämän hetken kakkonen Anna-Stiina Erkkilä kahden voiton turvin.

Greta Sariola nousi Pyhällä neljänneksi ohi Minna Syvälän. Molemmilla on pisteitä kahdesta kisasta. Niin Erkkilä, Saukko, Sariola kuin Syvälä jatkavat kiertuetta Nuuksiossa, jossa kisataan 4.9.

Miesten yhteiskisassa kolme kisaa juosseen ja kaksi voittaneen Juho Ylisen johto pitää, sillä muilla kärkiehdokkailla pisteitä on vasta kahdesta kisasta.

Pyhän menestyjät Talvinen, Hakala ja Parjanne miehittivät sijat 2-4, mutta kukaan kolmikosta ei ole vielä varma, lähteekö tavoittelemaan Trail Tourin yhteiskilpailun kärkisijoja.

Toistaiseksi vasta Parjanteen nimi löytyy Nuuksion lähtölistalta, mutta toivottavasti lupaava tilanne saa miehet jatkamaan sarjaa joko Nuuksiossa tai Aulangolla.

Tuuletusta Tunturimaratonin kärjessä

Pyhän nimikkokisa Tunturimaraton jatkaa Puolikkaan kääntöpisteeltä Huttuloman autiotuvalta kierroksen Huttutunturin ja Kapustan kautta Latvavaaraan ja takaisin. Reittiosuus on enimmäkseen vauhdikasta hiekka- ja kangaspolkua, mutta Latvavaaran laen kivikot vaativat askelten tarkkaa asettelua.

Tunturimaratonin tuloslista pantiin tänä vuonna reippaasti uusiksi, sillä sekä miesten että naisten palkintopallille nousivat kokonaan uudet nimet.

Naisten ykkönen oli tasaista vauhtia pitänyt Saila Koikkalainen ajalla 4:38:00. Koikkalainen on tähän mennessä sijoittunut kotimaan polkukisoissa monesti kärjen tuntumaan, mutta nousu ykköspallille on hänelle ensimmäinen tämän kokoluokan kisassa. Onnittelut!

Voitto huipensi Saila Koikkalaisen nautinnollisen kisaelämyksen. Kuva: Rami Valonen

— Ensimmäistä kertaa uralla polkujuoksukisa oli yhtä nautintoa ja ilon poreilua! Kanssajuoksijoiden tsemppaus ja tsemppien saaminen oli kivaa. Pidin etukäteen podiumpaikkaa todennäköisenä, mutta voitto kruunasi elämyksen, hehkutti Koikkalainen.

Koikkalainen on harrastanut polkujuoksua seitsemän vuotta ja vähitellen lisännyt harjoittelua omin neuvoin. Seuraavaksi hänet nähdään viivalla Vaarojen Maratonin 130:llä, jossa haaveena on päästä maaliin.

Kakkoseksi maratonilla nousi maltillisen alun jälkeen tasaisesti sijoja napsinut Marika Krohns, 4:43:51. Kolmannen sijan vei Mari Honkanen tuloksella 4:49:28. Puolimatkan väliajoissa nopein oli toisesta lähtöryhmästä 10 minuuttia muiden kärkijuoksijoiden perään startannut Pia Pohjola, joka kuitenkin taipui jälkipuoliskolla niukasti neljänneksi.

Miesten voiton vei Tero Miettinen, jonka maraton kesti 3:53:00. Vain 40 sekuntia myöhemmin maalilinjan ylitti Sami Leskinen, joka kavensi eroa vahvasti loppua kohti. Kolmas neljän tunnin alittaja kisassa oli Juho Färlin täpärästi kolmella sekunnilla.

Tero Miettisen maalituuletus. Kuva: Poppis Suomela

Miettinen kirkasti komeasti viime vuoden nelossijansa ja paransi aikaa lähes 25 minuuttia. Leskisen hyppäys hopealle oli vielä kovempi, sillä vuosi sitten 10. sijan tuonut aika parani peräti 37 minuuttia.

Miettisen juoksu sujui alusta alkaen hyvin.

— Vähän ihmettelin, kun olin karussa ensimmäisen nousun jälkeen. Ensimmäisellä huoltopisteellä vähän odottelin muita. Ajattelin, että on mukavampi juosta porukalla, kun on kovat vastustajat ja vuosi sitten juoksin itseltäni jalat alta, Miettinen perusteli.

Toisessa huollossa Antti Itkonen jäi täyttämään pullojaan, ja Miettinen jatkoi Juho Färlinin kanssa kärjessä. Kolmenkympin kohdilla Huttuloman huollon jälkeen voittaja jäi juoksemaan yksin.

— Hyvin kulki ja energiat imeytyivät. Kultakeron nousussa katsoin taakseni, eikä muita näkynyt. Tunturin päällä venyttelin krampanneet pohkeet ja ihastelin maisemat, summasi Miettinen päivän urakan.

Leskinen avasi myös tulosparannuksen taustoja, joihin kuuluvat sekä hyvä harjoittelu että hallittu kisasuoritus:

— Juoksu sujui jopa suunniteltua paremmin. Toki tiesin olevanin hyvässä kunnossa, mutta noin suurta parannusta en osannut odottaa. Aiempina vuosina kesän treenejä ovat sotkeneet jalkavaivat, mutta lisääntyneen voimaharjoittelun ansiosta vaivoja ei ole enää ilmennyt. Tämän myötä treenikilometrejä on alla reilusti enemmän.

Kisassa Leskisen juoksu oli koko ajan hallinnassa, ja hän malttoi edetä höntyilemättä, vaikka ero kärkeen oli tiedossa. Vasta paluumatkalla Huttuloman huollon jälkeen mies lisäsi vauhtia ja alkoi saavuttaa Miettistä. Ero kuitenkin riitti, ja Miettinen oli tällä kertaa vahvempi.

NUTS Pyhän järjestelyt ja tunnelma saivat osanottajilta jälleen vuolaat kiitokset, joten jos korona ensi vuonna hellittää, saattaa kisan osanottajamäärä hipoa jo tuhannen juoksijan rajaa.

Kotimaan kisakalenterissa seuraava suurempi tapahtuma on Himos Trail 20.-21.8., joka tosin kilpailee juoksijoiden huomiosta samalle viikonlopulle siirtyneen Jukolan Viestin kanssa.

Trail Tour -pisteitä jaetaan seuraavan kerran 4. syyskuuta Nuuksio Classicissa, jonka jälkeen ohjelmassa on vielä Aulanko Tower Trail 18.9. ennen sarjan finaalia Vaarojen Maratonilla 2.10.

NUTS Pyhä nettisivut
NUTS Pyhä kisakuvat
Buff Trail Tour Finland -pistetilanne