Tag Archives | Nuuksio Classic

Juuso Simpanen venyi ultran voittoon ja uuteen reittiennätykseen alun eksymisestä huolimatta.

Kovia kärkinimiä ja ensikertalaisten riemua Nuuksio Classicilla

Seitsemännen kerran järjestetty Nuuksio Classic Trail Marathon keräsi noin 700 polkujuoksijaa nauttimaan kansallispuiston maisemista lauantaina 1.9.2018. Maratonin lisäksi toista kertaa ohjelmassa oli 70 kilometrin ultramatka. Tapahtumassa juostiin myös perinteeksi muodostunut lasten Mini Maraton, jonka reitillä nähtiin jälleen leveimmät hymyt ja kovimmat loppukirit. Kilpailunjohtaja Terho Lahtinen iloitsee erityisesti siitä, että Nuuksio Classic houkuttelee vuodesta toiseen runsaan joukon […]