
Maamme suosituimpien polkujuoksutapahtumien joukkoon kolmessa vuodessa noussut Himos Trail toimii edelläkävijänä, kun Suomen ensimmäinen polkujuoksun TV-lähetys näkee päivänvalon lauantaina 22.8. Jämsän Himoksella. Samalla kotimainen polkujuoksukilpailu nousee ensimmäisen kerran maassamme Veikkauksen pelikohteeksi.
Lähes kolmen tunnin suora TV-lähetys on vapaasti katsottavissa ISTV:n kanavalla lauantaina klo 11:45 alkaen. Siirry lähetykseen tästä.
Himos Trail on matalan kynnyksen polkujuoksutapahtuma, mutta se tarjoaa mielekkään kilpailuympäristön myös lajin kärkinimille. Televisioinnin myötä tapahtuma tuo kotikatsomoihin huipputasoisen polkujuoksukilpailun, tekee lajia tunnetuksi suurelle yleisölle ja houkuttaa mukaan uusia harrastajia. Vinkkaa siis lähetyksestä kavereille!
Miesten 26 kilometrin Extreme -matkalla on odotettavissa suunnistajien esiinmarssi, sillä lähtölistalta löytyy pitkä rivi huipputason menijöitä kirkkaimpana tähtenä Olli Ojanaho. Häntä haastavat Mikko Sirén ja poluille jo pikkusormensa antaneet Mikko Knuuttila, Arto Talvinen, Jere Pajunen ja Juha Sorvisto.
Polkujuoksijoiden kunniaa kärkitaistossa puolustavat Juuso Simpanen ja Tomi Mikkola, mutta ennakkoon kovimmaksi arvioitu Henri Ansio joutuu valitettavasti jättämään kisan väliin jalkavaivan takia.
Naisten Himos Extremen kärkinimiä ovat Suomen viime vuoden kovimmat suunnistajat Venla Harju ja Merja Rantanen, Jämsän oma suunnistustähti. Heidän vauhtiaan mittaa poluilla ja maantiellä meritoitunut Hanna Jantunen.
Lähetyksen tuottaa Oikea Reitti Oy, joka on kartuttanut erityisosaamista suunnistuksen TV-lähetyksissä. Käytössä on viimeisin tekniikka juoksu- ja kopterikameroista GPS -seurantaan. Lisäsisältöä lähetykseen tuo kisastudio, joka tuo esille ilmiöitä ja ihmisiä polkujuoksun parissa.
TV-lähetyksestä huolimatta Himos Trail säilyy edelleen matalan kynnyksen tapahtumana ja sen todella positiivista palautetta keräävät elementit pysyvät ennallaan. Loistavan tunnelman lisäksi tapahtumassa kiehtovat Himoksen upeat maisemat, turvalliset reitit ja laadukas huolto. Tänä vuonna koronan ehkäisy vaatii poikkeusjärjestelyjä, mutta tunnelma on silti varmasti huipussaan!
TV-lähetyksen myötä tapahtuma nousee myös veikkauskohteeksi. Miesten ja naisten 26km:n Himos Extreme -sarjat ovat Veikkauksen voittajavedon supertriplan kohteena. Vedonlyönti aukeaa torstaina 20.8. ja sulkeutuu lauantaina klo 11:58. Kisassa jännitystä syntyy siis paitsi siitä, ketkä ovat nopeimmat juoksijat, myös kuka ennustaa kärjen parhaiten!
Tekstipohja: Himos Trailin tiedote