Polkujuoksun MM-kilpailu juostaan 8.6.2019 Portugalin Mirandha do Corvossa. MM-arvo on tapahtumalla nimeltä Trilhos des Abutres. Tänä vuonna vuorossa on lyhyt matka eli 44 km (2100 nousumetriä).
Suomea kilpailussa edustavaan joukkueeseen on valittu kolme naista ja yhdeksän miestä. Ensimmäistä kertaa miesten puolella hakijoita oli enemmän kuin paikkoja joukkueessa, joten osa kiinnostuneista jäi tässä vaiheessa varapaikoille.
Valinnat teki kiinnostuksensa ilmaisseiden juoksijoiden keskuudesta asiantuntijaraati, johon kuuluivat Tomi Halme, Henri Ansio, Terho Lahtinen, Jarno Salmelin, Antti Toivanen, Mikko Luusalo, Antti Niinikoski, Jari Soikkeli ja Teemu Takkula sekä koordinaattorina Jari Tomppo (ultrajuoksu.fi).
Joukkueen valinnoissa painotettiin parin viime vuoden suorituksia erityisesti kilpailumatkaa vastaavilla matkoilla polkujuoksussa. Lisäksi huomioon otettiin juoksijoiden ITRA-ranking eri matkoilla.
Joukkueeseen valittiin:
NAISET
Eija Hartikainen
Riina Kuuselo
Reetta Peltonen
MIEHET
Simo-Pekka Fincke
Tomi Mikkola
Eetu Nordman
Jere Nurmi
Antti Parjanne
Markus Rannankari
Joni Seppä
Juuso Simpanen
Sami Vähänen
Varalla:
Tuomas Keisteri, Toni Valido, Ossi Ilveskoski
Joukkueenjohtajana toimii Joni Seppä (joni.seppa (A) gmail.com).