Koli.fi -sivun kohde-esittelyt kattavat harrastajien suosittelemia reittejä Kolilla, Ruunaalla ja Juuassa. Yksi suosituksista on Kaisa Mäkäräisen käsialaa oleva “Kaisan verttitonni”.

Monelle suomalaiselle polkujuoksijalle tuttu Koli on ottanut uuden askeleen polkujuoksun tuotteistamisessa. Tärkeimpänä palveluna koli.fi -sivulle on koottu harrastajien suosittelemia reittejä Kolin matkailualueella Kolilla, Ruunaalla ja Juuassa.
”Polkujuoksun harrastajat ovat olleet osa Kolin matkailua jo liki 20 vuotta Vaarojen Maratonin alkuajoista lähtien, ja moni harrastaja jo tuntee aluetta. Nyt kootuilla suositusreiteillä halutaan esitellä monelle vielä tuntemattomaksi jääneitä kohteita ja helpottaa poluille lähtemistä”, sanoo liperiläinen Heikki Hamunen, joka on vastannut suurimmasta osasta suositusreittien kuvauksia.
Urheilupersoona Kaisa Mäkäräisen käsialaa on Kolin vaaroille sijoittuva yli tuhannen nousumetrin lenkki, Kaisan verttitonni. Juukaharjun reitti perustuu juukalaisten Eini ja Antti Erosen suositukseen.
Laji esiin maastohiihdon tavoin
Hamunen sanoo, että polkujuoksua on tuotteistettu tapahtumissa, juoksukouluissa ja varusteissa. Suomalaisten matkailukeskusten palveluissa polkujuoksua ei kuitenkaan ole korostettu esimerkiksi maastohiihdon tai maastopyöräilyn tavoin.
Nyt Kolin Matkailu Oy:n hallinnoimassa ja Vaara-Karjalan Leader ry:n rahoittamassa hankkeessa koli.fi -sivustolle on nostettu kahdeksan reittiä, joiden pituudet ovat 3-30 kilometriä. Reitit pohjautuvat jo olemassa olevaan polku- ja tieverkostoon, eikä uusia maastoreittejä ole tehty.
”Kolin aluetta leimaavat suuret korkeuserot ja jyrkät mäet. Nyt suositelluissa reiteissä on mukana myös vähemmän mäkisiä maastoja. Niin Juukaharjun polku kuin Ruunaan reitit ovat erittäin hienoja ja vievät juoksijan aivan toisentyyppiseen mutta edelleen upeaan ympäristöön. Ruunaalla juoksija pääsee tarttumaan myös soutuveneen airoihin”, Hamunen sanoo.
Helpotusta runsaudenpulaan
Kolin Matkailun toimitusjohtaja Tiina Kanninen sanoo, että perimmäinen tavoite suosittelupalvelussa on helpottaa harrastajan valintoja ja keskittää palvelua yhteen paikkaan.
”Suosittelukulttuuri toimii melkeinpä kaikissa palveluissa. Ravintoloita, majoitusliikkeitä ja elokuvia suositellaan – miksi ei myös juoksureittejä? Suositukset helpottavat etenkin tilanteissa, kun mahdollisuuksista on runsaudenpula, eikä tuotteita entuudestaan tunneta.”
Suositusreitit löytyvät Outdoor Active -verkkopalvelusta. Esittely kattaa reittikartan, reittiprofiilin tiedot sekä kirjallisen reittikuvauksen.
”Tänä vuonna odotamme erittäin suurella mielenkiinnolla harrastajien palautetta ja kehittämisehdotuksia. Jos tällaiselle palvelulle on jatkossa enemmän kysyntää, kuuntelemme sitä herkällä korvalla”, Kanninen sanoo.
—
Kolin matkailualueen suositellut polkujuoksureitit löydät osoitteessa: https://www.koli.fi/polkujuoksu/
Suositellut reitit pähkinänkuoressa:
Juuka, Juukaharju 13 km: Loistava valinta helppoa juoksumaastoa ja hienoja harjumaisemia hakevalle
Ruunaa, Siikakosken lenkki 5 km (3 km): Piipahdus Ruunaalle tyypilliseen vaihtelevaan ja virtaavan veden sekä pitkospuiden maustamaan maisemaan.
Ruunaa, Vilakansuon kierto 18 km: Liki puolimaratonin verran kilometrejä Ruunaan metsissä, soilla ja rannoilla. Tätä tarjoaa polkuja sekä metsäauto- ja soratietäkin kulkeva reitti Vilakansuon ympäri.
Ruunaa, Murroojärven kierto 9 km: Milloin olet juoksulenkillä myös soutanut? Tällä reitillä ylität Lieksanjoen ensin riippusiltaa pitkin ja toisen kerran soutuveneellä!
Ruunaa, Neitijärven kierros 22 km: Neitijärven kierros vie sinut niin koskien varrelle, suurten muurahaiskekojen luo, soutuveneeseen, riippusillalle kuin järvimaisemia tarjoavalle näkötornille.
Koli, Kaisan verttitonni 22,5 km: Urheilupersoona Kaisa Mäkäräisen suunnittelema reitti, joka kerää yli 1100 nousumetriä Kolin rinteillä. “Minulla lenkkiin menee noin 3 h 15 min, kun kävelen suurimman osan nousuista ja juoksen tasaiset ja laskut”, Mäkäräinen sanoo.
Koli, Kolin kylä ja huiput 18 km: Monien nousujen ja laskujen reitillä niputat monet Kolin helmistä: Pielisen aallot, sympaattisen kyläkeskustan, kesälaitumet, Mattilan vanhan pihapiirin ja Kolin korkeimmat huiput.
Koli, Kolin kaunis kolmikko 3,7 km: Tällä lenkillä vältät Kolin jyrkimmät mäet ja kohtaat Kolin kansallispuiston kolme kulttuurihistoriallisesti arvokasta pihapiiriä.
Koli, Herajärven kierros – Eteläpään kierto 30 km: Eteläpään kierto on tuttu lokakuisen Vaarojen Maratonin 65 km ja 130 km kiertäjille. Eteläpää on kuitenkin erinomainen kohde kierrettäväksi myös kesemmällä!