Archive | BTTF

Bodom-Trail-MårtenBoström_kuva-RamiValonen

Bodom Trailin kesäversio huipentui Erkkilän ja Boströmin voitonjuhliin

Koronan takia vaakalaudalla ollut Bodom Trail 2021 saatiin vedettyä onnistuneesti läpi 11.-12.6. Järjestäjien helmikuussa päättämä viiden viikon siirto toukokuulta osui oikeaan, sillä tapahtumarajoitukset ehtivät juuri ja juuri hellittää, ja tiukempien rajoitusten aikana tehdyt ennakkovalmistelut mahdollistivat tapahtuman läpiviennin turvallisesti ja laadukkaasti. Bodom Trail juostaan metsälampien kirjoman Nuuksion kaakkoiskulmassa. Kuva: Rami Laitinen Erkkilä ja Boström 21km:n valtiaat […]

DZ9R6515 (1)

Tulikuuma Bodom Trail luovii koronarajoitusten viidakossa

Buff Trail Tour Finland sai lentävän lähdön korona-ajan rajoituksista huolimatta Karhunkierroksella toukokuun lopulla. Tulevana viikonloppuna polkupirskeet jatkuvat Bodom Traililla Espoon Pirttimäessä kuumissa tunnelmissa: kisan taso on kovempi kuin koskaan ja lämpötila helteinen. Bodom Trailin järjestäminen varmistui alle kaksi viikkoa ennen kisaa, kun Etelä-Suomen aluehallintovirasto höllensi kokoontumisrajoituksia. Järjestäjät olivat seuranneet tilannetta tarkasti ja olivat ennakoineet järjestelyissä […]

Img-2

Vahvojen naisten vauhtia ja Simpasen paluu NUTS Karhunkierroksella

Juuso Simpanen ja Tomi Mikkola matkalla maisemaan. Kuva: Rami Valonen Vihdoinkin! Oikea polkujuoksutapahtuma, mahdollisuus nähdä juoksukavereita ympäri Suomen, ja mitata, kuinka harjoittelu on tehonnut talven ja keskeneräiseksi jääneen viime kauden aikana. Pitkän koronapiinan jälkeen NUTS Karhunkierros hemmotteli polkujuoksuyhteisöä aidolla kisakokemuksella ja antoi toivoa paluusta moniin iloa tuottaviin asioihin, joista olemme kohta puolentoista vuoden ajan joutuneet […]

Bodom-trail-2020-lähtö-Nordman_Ansio_Ylinen_Sorvisto_Takanen-kuva-Miska-Koivumäki-1

Erkkilä ja Sorvisto kauden 2020 polkujuoksukuninkaalliset

Vuoden 2020 Bodom Traililla koettiin kevään sijasta syksyn tunnelmaa. Kuva: Rami Valonen Anna-Stiina Erkkilä ja Juha Sorvisto ovat kotimaisen polkujuoksukiertueen, Buff Trail Tour Finlandin (BTTF) uudet valtiaat. Molemmat ottivat ensimmäisen kiinnityksensä himoittuun titteliin kiertueen päätösosakilpailussa Bodom Traililla 24.10. Espoossa. Erkkilä on kauden todellinen komeetta, sillä häntä ei luettu kauden alkaessa ennakkosuosikkeihin. Erkkilä osallistui kauden viidestä […]

Hurja mittelö kärkisijoista luvassa Bodom Traililla

Hurja mittelö kärkisijoista luvassa Bodom Traililla

Bodom Trail on perinteisesti avannut kotimaisen Buff Trail Tour Finland -kiertueen toukokuussa, mutta koronaepidemian takia se toimii tällä kertaa paitsi kiertueen myös koko kauden finaalina. Syksyn lehdet ja muta saavat viikonloppuna kyytiä Espoon Pirttimäessä, kun maamme eturivin polkujuoksijat kiinnittävät vielä kerran numerolapun rintaansa ja mittelevät paremmuudesta Bodom Trailin teknisellä ja haastavalla reitillä. BTTF-kiertueen näkökulmasta suurin […]

Touho-3010

Aurinkoa ja ennätyksiä Vaarojen Maratonilla

Aurinkoinen syyssää ja kuivat polut siivittivät viidennentoista Vaarojen Maratonin juoksijat ennätysvauhtiin Kolilla lokakuun ensimmäisenä viikonloppuna. Kahden edellisen kisan ensilumen sijaan olosuhteet olivat tällä kertaa lähes kesäiset, kun yli tuhat juoksijaa kiersi tapahtuman 13,5 – 130 kilometrin reittejä. Kisan pisin urakka, 130 km:n ultramatka lähti matkaan jo perjantaina klo 18 oranssin täysikuun noustessa. 65km:n yöjuoksijat seurasivat […]

FQ4A9776

Kestävyysurheilijat kohtaavat Kolilla – Vaarojen Maratonilla poikkeusjärjestelyt

Vaarojen Maraton kilpaillaan viikonloppuna poikkeustilanteen vaatimin järjestelyin. Kolin vaativiin maastoihin on perjantain ja lauantain aikana suuntaamassa lähes 1100 polkujuoksijaa. Syksyn perinteisen maastokoitoksen koronavuoden versiossa näkyy kaksi mielenkiintoista ilmiötä: Poikkeusvuonna lähtölistalla on eri kestävyyslajien tunnettuja nimiä ottamassa mittaa toisistaan Kolin poluilla. Toisaalta kotimainen polkujuoksun kärkikaarti on jakautunut tasaisesti eri matkoille, koska kauden Buff Trail Tour Finland […]

23117057_1529727573781485_4333064379147128807_o

Juoksijat ennätyskunnossa Aulangolla – Erkkilä ja Sorvisto jatkoivat voittoputkea

Lauantaina 19.9. juostu Aulanko Tower Trail saatiin vedettyä läpi tiukassa koronatilanteessa erityisjärjestelyjä noudattaen. Ennakkoilmoittautumisten perusteella järjestäjät odottivat kisaan jopa ennätysosanottoa. Koronan leviäminen viime viikkoina ja Hämeenlinnassakin havaitut tartunnat aiheuttivat järjestäjille jännitystä loppuun saakka, ja se näkyi myös lähtöviivalle asettuneiden määrässä. Viime vaiheessa poisjääntejä tuli jonkin verran, ja lopullinen juoksijamäärä jäi viimevuotisesta. ‑ Tosi positiivinen fiilis […]

IMG_7658[1]

Aulanko Tower Trailille kävijäennätys koronasta huolimatta

Aulangon maisemia kelpaa ihailla myös lappu rinnassa. Kuva: Jari Anttonen / Joapro.fi Kesäkuun viimeisen viikonlopun aurinkoinen Aulanko Tower Trail jäi keväällä koronarajoitusten alle, ja siirtyi syksyyn. Kisaviikonloppua haarukointiin pitkään, ja loppujen lopuksi vuoteen saatiin vielä puristettua todellinen kisasyksy. Syyskuun Nuuksio Classicin jälkeen parin viikon välein Aulanko Tower Trail ja Vaarojen Maraton, josta kolmen viikon päästä […]

Img-172

Kultaiset tiketit Erkkilälle ja Boströmille – Nuuksio Classicin korona-ajan järjestelyt onnistuivat

Turvavälit olivat Nuuksio Classicissa kaikki kaikessa. Kuva: Veli-Matti Soini Vaikka Nuuksio Classic Trail Marathonin taustalla on äärimmäisen kokenut ja osaava toimitsijaporukka, niin tänä vuonna heitä jännitti tavallista enemmän – tai ainakin jännitys oli erilaista. Syy tähän löytyy tietenkin koronaepidemiasta, minkä takia toimintaohjeisiin tuli lukuisia muutoksia. Esimerkiksi numerolaput ja muu kisamateriaali oli jaossa pääasiassa itsepalveluna vain […]