Suomen ensimmäinen 200 mailin eli reilun 320 kilometrin mittainen polkujuoksu, NUTS Distance 300 juostiin heinäkuun puolivälissä Lemmenjoen ja Pallas-Yllästunturin kansallispuistoissa ja Pöyrisjärven ja Puljun erämaa-alueilla.
Loppusyksystä 2020 julkaistu kisa herätti heti suurta mielenkiintoa Suomen polku-ultraajien keskuudessa – olihan kyseessä uuden mittakaavan fyysinen haaste ja erämaaseikkailu alueilla, joissa retkeilijätkin liikkuvat vain harvoin.
Rasittavuudeltaan vastaavia juoksukisoja löytyy mm. Alpeilta ja USA:sta, mutta yhtä omavaraista ja erämaista menoa on aiemmin ollut tarjolla lähinnä seikkailukisoissa ja viime kesän Lapland Wilderness Challengessa Vätsärin erämaassa. Suuresta seikkailusta oli kyse myös NUTS kolmesatasella, siitä piti villi reitti ja matkan pituus huolen.
NUTS 300:n huoltovälit olivat 100 kilometrin molemmin puolin, ja reitti kulki kaukana rakennettujen väylien ulkopuolella. Pitkän urakan aikana osanottajat pääsivät kokemaan Lapin luonnon kaikkina vuorokaudenaikoina ja tutustuivat oman jaksamisensa rajoihin eri tavoin.
Hietala ja Päätalo tekivät pohja-ajat
Nopeimmin matkan taittoi Janne Hietala, jolle aukesi mahdollisuus kirjata nimensä historiaan ensimmäisenä NUTS 300 -voittajana Tuomas Maisalan keskeytettyä selvässä johtoasemassa Pallaksella noin 260km:n jälkeen. Niukasti alle 59 tunnin voittoajalla Hietala osui lähelle omaa arviotaan urakan kestosta ja ennakkoveikkausten haarukkaan.
Seuraavana maaliin saapuivat vajaassa 64 tunnissa koko matkan yhdessä taittaneet Saara Päätalo ja Jarkko Aspergren. Miesten kolmonen oli vajaa kolme tuntia myöhemmin maalilinjan ylittänyt Antti Eronen. Naisten kärkikolmikon täydensivät Laura Petäjämäki ja Elisa Heikkinen.
Kisan maksimiaika oli 126 tuntia, mutta viimeisetkin koko matkan selvittäneet, Laura Lakio ja Satu Uusivirta ylittivät maaliviivan lähes vuorokauden marginaalilla.
65 matkaan lähteneestä maaliin pääsi jopa yllättävän suuri osuus, 29 osanottajaa. Naisten läpäisyprosentti oli peräti 75, yhdeksän maaliin päässyttä ja kolme keskeytystä, kun miesten puolella päätyyn asti sinnitteli 38% startanneista.
Keskeytyksiä nähtiin heti ensimmäisessä huollossa Kalmankaltiossa, jonne johtanut noin 90 kilometrin osuus Lemmenjoen Njurkulahdesta piti jalat märkänä ja koetteli erityisesti sukka-kenkä-yhdistelmien toimivuutta. Lähempänä Kalmankaltiota ja siitä eteenpäin jalkateriä kulutti lisäksi alueen hieno hiekka, joka tunkeutui kenkiin ja sukkiin vääjäämättä.
Myös Kalmankaltion ja Hetan välisellä etapilla kävi kato, ja raatotaksille oli kysyntää Vuontisjärvellä reitin saapuessa maantielle. Hetan huollossa vielä useampi heitti pyyhkeen kehään ja siirtyi seuraamaan kisaa maalikarsinan ääreen Äkäslompolon Selvän Pyyn terassille.
Kolme syytä keskeyttää
Keskeytyksille oli kolme perussyytä. Monilla jalkaterät menivät jo ensimmäisellä etapilla niin huonoon kuntoon, että rakot estivät etenemisen. Myös pitkän matkan aiheuttama jalkaterien turvotus haittasi, ja viimeistään kun kengät eivät enää mahtuneet jalkaan, oli matkaa hankala jatkaa.
Toinen tavallinen keskeytyssyy olivat ruoansulatukseen ja energiansaantiin liittyvät ongelmat. Jos alkuvauhti pääsi karkaamaan liian kovaksi, energian imeytyminen alkoi tökkiä. Toisilla taas elimistö ajautui muuten ravitsemukselliseen epätasapainoon, jota mukana olleet eväät eivät riittäneet korjaamaan.
Näin pitkällä matkalla muistuttavat olemassaolostaan myös monet aiemmat vaivat. Muutama toiveikkaana startannut joutuikin matkalla toteamaan kisan tulleen toipumisen kannalta liian aikaisin.
Näissä riittääkin pohdittavaa tulevien NUTS 300 -kokelaille, sillä reitin onnistunut läpäisy edellyttää ongelmien minimointia ennen lähtöä ja valmiutta käsitellä matkan aikana väistämättä vastaan tulevat vaivat niin, etteivät ne estä etenemistä. Se taas vaatii runsaasti kokemuksia pitkistä lenkeistä ja niiden ravinnosta ja varusteista ja monivuotista ultrajuoksijan harjoitustaustaa.
Kokemuksia, joita ei voi rahalla ostaa
Mitä tällainen rääkki sitten osanottajilleen antaa? Miksi kukaan haluaisi yrittää tällaista urakkaa?
Reilussa sadassa tunnissa reitin selvittänyt Tanja Bastamow nosti omasta taipaleestaan esiin erityisesti tunteet osanottajien kesken:
– Upeinta, mieleenpainuvinta ja liikuttavinta NUTS300:lla oli yhteishenki, se kuinka kaikki kannustivat toisiaan. Maaliin pääsystä tuli ennemminkin yhteinen ponnistus kuin pelkkä oma suoritus, kuten eräs kanssakisaaja hienosti totesi. Mieleen painuivat myös yhteiset kilometrit uusien ja vanhojen ystävien kanssa sekä pitkät etapit täysin yksin erämaassa suuren luonnon keskellä.
Janne Hietalalle unohtumattominta oli urakan päätös:
– Viimeisen kilometrin fiilistä on vaikea kuvailla. Oli hienoa juosta Tomin (Mikkola, NUTS YP 66km) ja Juhan (Jumisko, dnf Hetta) kanssa yhtä matkaa, koska merkittävä osa kevään pitkistä lenkeistä on vedetty kimpassa. Maalilinjan ylitys oli sellainen kokemus, joka jää pysyvästi mieleen. Sitä tunnetta ei voi rahalla ostaa. Parasta, mitä urheilu on ikinä mulle antanut.
Tuomas Keisteri puolestaan koki matkalla asioita, jotka auttavat jaksamaan myös tavallisessa arjessa.
– Reissun hienoimpia asioita on vaikea pukea sanoiksi. Koin kisassa jotain sellaista, mitä en ole ikinä ennen kokenut. Olin niin monella osa-alueella niin äärirajoilla, että samalla oivalsin jotain tästä maailmasta ja ihmisyydestä. Löysin uutta itsestäni, mikä ei ole minulle kovin yleistä. Todella kaunista! Todella hieno reissu, mutta samalla todella rankkaa.
– Mahtava tunne, kun tietää, että tällaisesta seikkailusta selviää. Tärkeimpänä mielessä on ihan käsittämätön seikkailu. Ja mikä porukka, mitä kohtaamisia itseni ja muiden kanssa! Välillä mentiin yhdessä, välillä edellä, välillä jäljessä.
– Ihan käsittämätön kokemus. Ihan huikeita hetkiä, jotka jatkuivat monta päivää. Tämä kokemus kantaa varmasti koko elämän!
Kolme tarinaa matkalta
Tanja Bastamow: oppia ja hitaita kilometrejä
– Reissu meni osittain suunnitelmien mukaan, mutta ylläreitä tuli, kuten oli odotettavissakin. Aikomus oli alusta lähtien mennä maltilla ja pitää kunnon ruoka- ja jalkahuoltotauot erityisesti pitkällä etapilla. Kaksi ekaa etappia menivätkin aika lailla suunnitelmien mukaan.
– Rakot pääsivät vähän yllättämään jalkahuolloista huolimatta, ja ne hidastivat kävelyvauhtia tosi paljon kahdella vikalla etapilla. Pystyin kuitenkin juoksemaan rakoista huolimatta, ja juoksinkin kaikki helpot osuudet esim Pöyrisjärvellä. Hetan jälkeen reitti oli niin tekninen, että suurimman osan jouduin kävelemään, ja se oli todella hidasta kivuliaiden rakkojen takia.
– Henkisesti hankalinta itselleni koko tapahtumassa olikin hyväksyä rakkojen aiheuttama todella hidas vauhti – tuntui ettei matka etene ollenkaan. Mutta ajattelin että hidas vauhti ei ole syy keskeyttää, ja koska nopea kävely teknisillä poluilla nyt vain ei onnistu, niin täytyy hyväksyä piinaavan hitaat kilometrit. Tiesin että maali joka tapauksessa lähestyy askel askeleelta.
– Olen erityisen tyytyväinen siihen, että sain ratkaistua kaikki matkan varrella vastaan tulleet haasteet tavalla tai toisella, ja pysyin koko ajan toiminta- ja ajattelukykyisenä, navigoimaan itsenäisesti reitillä ja tekemään hyviä päätöksiä. Opin älyttömän paljon kaikesta pitkiin seikkailu-ultriin liittyvästä, ja näitä oppeja on hyvä soveltaa jatkossa.
Janne Hietalalla vaikeita hetkiä ja luontokokemuksia
– Ajatus oli alusta saakka se, että maaliin tullaan vaikka väkisin, jos ei ole pysyvän vamman tai kuoleman vaaraa. Kuitenkin vaikka luultiin tietävämme, mihin ollaan menossa, niin tiedettiin aika vähän. Entistä enemmän korostui itsensä toimintakuntoisena pitäminen ja erityisesti jalkaterien kunto.
– Ensimmäinen 1,5 vrk mentiin koko ajan märillä kengillä ja se oli kova rasitus. Ratkaisevaa saattoi olla se, että toinen päivä oli itselleni haastava, ja jouduin kävelemään käytännössä koko ajan. Jalat eivät menneet niin pahaan kuntoon kuin juoksemalla olisivat menneet.
– Hetassa kävin suihkussa, vaihdoin vaatteet, söin ja nukuin 1 h 45 min. Sen jälkeen synnyin uudestaan ja pystyin juoksemaan tieosuuksilla.
– Keskiyön matalalta paistava aurinko Pyhäkeron jälkeen oli ehkä kisan paras vaihe. Maisema oli postikorttia, ja eteneminen tuntui helpolta. Luontokokemuksesta nauttimista parhaimmillaan.
– Pallakselle saavuin aamukahdeksalta ja pääsin jatkamaan puolen tunnin huollolla kohti Äkäslompoloa. Siinä vaiheessa tiesin, että pitämällä huolta energiasta ja loukkaantumatta pääsen ensimmäisenä maaliin.
– Toisaalta mielessä oli, että loppumatka on vielä todella pitkä ja kestää kauan. Vasen nilkka alkoi tulehtua ja käveleminen muuttui vaikeaksi. Kilometrit tuntuivat hitailta mutta lopulta kuitenkin Äkäslompolo tuli vastaan.
Tuomas Keisterin oivalluksia
– Sain pidettyä matkalla aika tasaista tahtia. Jukka Kukkoselta saamieni ohjeiden mukaan hoidin ongelmat kuntoon heti. Siitä tuli vähän lisäsäätöä, ja toisinaan jäin sen takia porukasta, mutta tykkäsin kulkea myös yksin.
– Syöminen ja juominen meni koko ajan hyvin. Makeaa matkalla, suolaista ruokaa huolloissa. Huolloissa söin niin paljon kuin jaksoin.
– Vaikemmat hetket olivat ehdottomasti Kalmankaltion ja Hetan välillä. En saanut nukuttua Kalmankaltion huollossa, vaikka olisi pitänyt. Oli kuuma, helle poltti, jalat olivat rakoilla. Kävin uimassa heti Kalmankaltion jälkeen. Laahustin eteenpäin, kävin uudestaan uimassa. Se viilensi, ja sain vähän nukuttua polun varrella. Pikku nokoset virkistivät kummasti, ja pääsin taas paremmin eteenpäin.
– Pahin virhe oli yrittää nukkua reitin pohjoisosassa, jossa oli ötökkää niin paljon, ettei siitä tullut mitään. Kamat vain hyttyssateessa pakettiin ja eteenpäin.
– Hienoin oivallus reissussa oli se, että pienetkin unet antoivat ihan hirveitä voimia. Valkamapäältä alas tullessa väsy iski, ja tiesin, että seuraavan tunturin päällä otan unitauon, kun ei ole hyttysiä. Siitä vaan bivy esiin ja kamat päällä pussiin. Otin kymmenen minuutin unet, heräsin uusin voimin ja sain pian kiinni porukat, jotka olivat nukkuessani menneet ohi.
– Hettaan pääsy oli vaikeaa, jalat olivat huonossa kunnossa. Tein matkalla monta jalkahuoltoa, joiden avulla pääsin eteenpäin. Moni asia piti oppia matkan varrella, esimerkiksi uneen ja huoltoon liittyviä juttuja.
– Hetassa sain 6-7 tunnin huollon aikana kolmen tunnin unet. Siitä eteenpäin kulki hyvin ja oli tosi helppoa. Silloin tiesin, että on mahdollista päästä maaliin. Laskin, että jos tahti pysyy, voin Pallaksella nukkua vaikka vuorokauden, ja ehdin silti maaliin.
– Viimeinen pätkä oli vaikea univajeen takia. Piti kolme kertaa tehdä hätämajoite ja ottaa tirsat, mutta se aina auttoi pariksi tunniksi. Äkäskerolla 20km ennen maalia olin niin väsynyt tunturin laella, että piti nukkua ennen laskua. Heti alamäen jälkeen vesipisteellä nukuin tarkoituksella uudestaan, täytin pullot ja otin energiaa, ja hienosti tuli loppumatka. Maalissa oli hieno tuuletella!
Lisää kisasta
Osanottajat ovat julkaisseet kisaraportteja somessa (#NUTS300, #NUTSdistance300) ja blogeissa, joihin tulevista NUTS kolmesatasista haaveilevien kannattaa tutustua:
Kati Tervo-Niemelä
Tuomas Maisala
Jaakko Soudunsaari