Vuoden 2021 kisakalenterin ensimmäinen versio julkaistu

Koronan aiheuttamasta epävarmuudesta huolimatta monet tapahtumat ovat jo julkaisseet ajankohtansa, ja kisakalenteri alkaa hahmottua. Ensimmäinen versio kalenterista on nyt julkaistu.

Kalenteriin tulee varmasti vielä paljon muutoksia, sillä osa vakiintuneista kisoista ei ole vielä tiedottanut tämän vuoden ajankohtaansa, vaan odottelee edelleen näkymien selkeytymistä. Myös peruutuksia ja siirtoja saattaa vielä tulla, sillä tapahtumia koskevien rajoitusten tilanteesta kisakauden alkaessa voi näin tammikuun hankien keskellä muutenkaan sanoa vielä mitään varmaa.

Ensimmäinen siirto on jo nähty, kun talvipolkujuoksu Himos Trail lykkäsi juoksun tammikuusta maaliskuun loppuun. Toivottavasti silloin tilanne antaa silloin myötä, ja kisan järjestäminen onnistuu hyvin.

Uusia virikkeitä kalenterissa

Tärkeä osa polkujuoksun viehätystä on elämyksellisyys ja hienot kokemukset uusilla poluilla. Tämän vuoden kalenteriin on ilmestynyt kiinnostavia uusia tapahtumia houkuttelevissa luontokohteissa, joten pistäpä harkintaan:

Sallassa juostaan maaliskuussa talvisilla vaellusreiteillä. Kuva: Johanna Väyrynen

20.3. Sallan talvipolkujuoksu. Sallatunturille valmistellaan parhaillaan uutta kansallispuistoa, josta annetaan esitys eduskunnalle vielä kevään 2021 aikana. Tässä talvipolkujuoksussa pääset tutustumaan Sallan tuleviin kansallispuistomaisemiin talven keskellä. Tapahtuman ohjelmassa on kaksi juoksua, päivällä 21km vaativalla reitillä tunturihuippujen yli, ja illalla otsalampun valossa 10km hieman vauhdikkaammilla väylillä.

2.5. Porkkala Trail. Toukokuun uusi herkkupala löytyy Porkkalasta, jossa Porkkala Trail juoksuttaa 8 ja 14km:n lenkit Porkkalanniemen silokallioilla ja Linlon ulkoilusaaren rantapoluilla. Reitillä on luvassa komeita kuusikoita, korkeita kallioita ja mahtavia merinäköaloja. Rannikkotunnelmaa parhaimmillaan!

Äkäskeron huipulla NUTS 300 on jo voiton puolella. Kuva: Poppis Suomela

12.-17.7. NUTS Distance 300. Nimensä mukaisesti yli 300 kilometrin pituinen erämaaseikkailu vie osanottajansa Lemmenjoen kultamailta Kalmankaltion kautta Pöyrisjärven erämaa-alueelle, sieltä Näkkälään, Hettaan ja vaellusreittiä Pallaksen yli Äkäslompoloon. Matkaa kertyy 326km ja nousua lähes 5km. Osa reitistä on polutonta, eikä reittiä ole kisaa varten merkitty, joten osallistujilta vaaditaan myös suunnistuksen suhteen huolellista ennakkovalmistelua. Pitkän matkan takia kyseessä on pikemminkin pikavaellus kuin juoksukilpailu, mutta kello käy, matkaa taitetaan jalkaisin ja juoksuaskeliakin otetaan. Tämä monipäiväinen kestävyyshaaste läpi Suomen syrjäisimpien seutujen on herättänyt maamme ultrajuoksupiireissä paljon positiivisia värinöitä. Moni pitkien kisojen ystävä on jo ottanut haasteen vastaan, joten jännittävää seurattavaa riittää kesällä myös kotisohvilla.

Hossan poluista on vaikea panna paremmaksi. Kuva: Kainuu Trail Hossa

Näiden huippu-uutuuksien lisäksi uuden kisan kriteerit täyttävät muun muassa viime vuoden kiinnostavin julkistus, Kainuu Trail Hossa, jonka debyytti siirtyi koronan vuoksi vuodella juostavaksi 3.7. ja Utsjoen Kaldoaivi Ultra Trailin 57km:n matka, joka myös jäi koronan takia juoksematta vuonna 2020. 14.8. juostavan Kaldoaivi Ultra Trailin reitti Suomen suurimmassa erämaassa muuttui merkittävästi ja pituus puolittui 130km:sta, mikä mahdollistaa osallistumisen aikaisempaa pienemmällä ultrajuoksukokemuksella.

Hossa taas hellii juoksijoita viidellä matkalla 10 kilometristä 78:aan ja tarjoilee jalkojen alle Suomen sileimpiä neulaspolkuja ja silmille ihasteltavaksi kirkasvetisimpiä puroja ja hulppeita hongikoita.

Kaldoaivin erämaa-alue on karua tunturiylänköä. Kuva: Poppis Suomela

Kokonaan usien kisojen lisäksi muutamien kisojen reittejä ja matkoja on uudistettu. Mm. Bomarsund Trail Ahvenanmaalla 31.7. on ottanut ohjelmaan Kastelholman ja Bomardsundin linnoitukset yhdistävän 28km:n matkan ja Janakkalan suosittu KiipFIT Trail Run 11.9. on uudistanut kaikki reitit osanottajien toiveiden mukaan ja lisännyt 45km:n matkan. Lokakuun alun klassikko Vaarojen Maraton puolestaan tarjoaa uutena 7km:n Vaarojen Pyrähdyksen ja 21km:n Vaarojen Puolikkaan.

Tutustu 2021 kisakalenteriin. Linkki uusien tapahtumien lisäämiseksi kalenterisivulla.