Polkujuoksukausi huipentuu Olympiastadionilla 17.10.

Yli 100-vuotiaan Helsingin Keskuspuiston metsäpoluilla ja kallioilla järjestetään 17. lokakuuta uusi polkujuoksutapahtuma, Helsinki City Trail. Luvassa on hienoja polkuja aivan pääkaupungin sydämessä.

Ainutlaatuisen tapahtuman erikoisuuksiin lukeutuu Olympiastadionilla sijaitseva maali. Monien arvokisojen ja megakonserttien näyttämönä tunnettu ”Stadikka” tarjoaa polkujuoksijoille hulppeat puitteet ennen vuodenvaihteessa alkavaa remonttia.

– Nyt oli muutamaan vuoteen viimeinen mahdollisuus järjestää maali Olympiastadionille.  Siellä juoksijoita odottaa muutama viime hetken yllätys ennen kuin kellot pysähtyvät loppuajan merkiksi. Yleisöllä on stadionille vapaa pääsy ja mielenkiintoista katsottavaa, kertoo kilpailunjohtaja Terho Lahtinen.

 

Myös Olympiastadionin toimitusjohtaja Maija Innanen on innoissaan uudesta tapahtumasta.

– Kerrassaan hieno juttu! Olemme aktiivisesti etsineet uusia lajeja ja olemme ylpeitä, että polkujuoksijat saapuvat Olympiastadionille sen viimeisenä toimintavuotena ennen suurta perusparannus- ja uudistamishanketta. Kyseessä on kovaa kuntoa vaativa laji, jonka suosion uskon olevan vahvassa nousussa, Innanen sanoo.

Ennen legendaarisella urheilupyhätöllä tapahtuvaa näyttävää loppukiriä juoksijat nauttivat Keskuspuiston monipuolista poluista valintansa mukaan joko puolimaratonin tai 12 kilometrin pituisella reitillä.  Molempien matkojen lähtöpaikka sijaitsee Paloheinän ulkoilualueella.

 

Reitti on suunniteltu niin, että se sopii hyvin ensikertalaisille, mutta tarjoaa haasteita myös kokeneemmille polkujuoksijoille. Se kulkee lähes kokonaan metsäpoluilla ulkoiluteitä välttäen.

– Puolimaratonin reitti risteilee ensimmäiset noin kymmenen kilometriä Paloheinän alueella ja Vantaanjoen Pitkäkosken rannoilla ennen kuin lähdetään kohti Laaksoa ja Olympiastadionia. 12 kilometrin matkalla Paloheinän kierros jää pois. Reitti on laadittu hyvässä yhteistyössä Helsingin rakennusviraston ja Uudenmaan ELY-keskuksen kanssa ja siinä on otettu huomioon varsinkin Paloheinän arvokkaat lehtoalueet, Lahtinen kertoo.

Helsinki City Trail hakee puitteiltaan vertaistaan koko Euroopassa, sillä harvassa ovat ne pääkaupungit, joiden ydinkeskustasta voi lähteä turvallisin mielin metsän siimekseen poluille juoksemaan.

– Tapahtuman yhtenä tarkoituksena on muistuttaa pääkaupunkiseudulla asuvia siitä, että hienojen polkujen perässä ei aina tarvitse mennä kansallispuistoihin asti. Toivomme sen muutenkin innostavan ihmisiä entistä enemmän poluille juoksemaan. Polkujuoksu on loistava yhdistelmä monipuolista liikuntaa ja luontokokemuksia ja se tuo mitä mainiointa vaihtelua asfaltilla ja hiekkatiellä juoksemiseen, Lahtinen sanoo.

– Keskuspuisto on Helsingin vihreä henkireikä. Toivon, että Keskuspuisto on jatkossakin ihmisten käytössä aktivoiden meitä kaikkia liikkumaan, Maija Innanen sanoo.

 

Tavoitteena Suomen suurin polkujuoksutapahtuma

Helsinki City Trail tavoittelee heti ensimmäisenä vuotenaan Suomen suurimman polkujuoksutapahtuman statusta. Espoossa järjestettävä Bodom Trail keräsi toukokuussa yli 900 osallistujaa ja pitää tällä hetkellä kärkipaikkaa hallussaan.

– Esimerkiksi kansallispuistoissa järjestettävien tapahtumien osallistujamäärä on usein rajattu muutamaan sataan, vaikka tulijoita olisi huomattavasti enemmän. Helsinki City Trailiin voidaan ottaa mukaan kaikki halukkaat, jolloin osallistuminen ei ole kiinni nopeista sormista ilmoittautumisen alkaessa, Lahtinen sanoo.

Ilmoittautuminen ja muuta lisätietoa löytyy osoitteesta www.helsinkicitytrail.fi. Helsinki City Trailin taustalla ovat muun muassa Bodom Trailista, Nuuksio Classicista ja Helsinki Half Marathonista tutut järjestäjät.

Helsinki City Trail

Helsinki City Trail