
NUTS Karhunkierros palasi koronaa edeltäneeseen kokoluokkaan ja sen ylikin. Noin 2800 matkaan lähtenyttä juoksijaa oli uusi osanottajaennätys. Artikkelin lopussa on kisan johtajan Eero Lumpeen yhteenveto tapahtumasta. Myös urheilullisella puolella nähtiin upeita suorituksia, vaikka viileä ja sateinen sää piti juoksijoita kovilla. Tässä artikkelissa käsittelemme 83, 34 ja 13 kilometrin kisat. Lue myös muut kisaraportit: 55km ja 166km!
Naisten 83km Antilan hallintaa

Salomon Trail Teamin Johanna Antila jatkoi perinteisellä Karhunkierroksen 83km:n matkalla ylivoimaisia esityksiä kotimaan poluilla, mikä nostaa odotuksia Antilan kesän ulkomaan kisoihin Lavaredo Ultra Trailiin ja CCC:hen. Voittoaika oli 8:43:18. Kovasta tuloksesta huolimatta juoksu ei kuitenkaan ollut tällä kertaa helppoa.
— Nyt oli vaikeahko mutta opettavainen reissu. Taival oli vaikeaa 60km saakka, jonka jälkeen aloin vasta tuntea omaa normaalia juoksemistani. Henkisesti annoin periksi jo ensimmäisellä pätkällä, ja reittiennätyksestä luovuin Oulangan huollossa. Minulla oli yllättävästi ongelmaa nesteiden imeytymisessä, ja myös energioiden kanssa oli lievää haastetta, Antila kertoi.
— Lopulta juoksu alkoi kulkea, ja erittäin tyytyväinen olen Konttainen-Ruka välin taipaleestani, joka taittui tuntiin. Kesän vuorikisoja ajatellen oli kiva huomata, että nousut alkavat sujua paremmin. Viime vuoden reittiennätyksestäni jäin 7 sekuntia, mutta kello näytti 2,7km pidempää reittiä tälle vuodelle, Antila suhteutti lopputulosta.
Muita kymmenen tunnin alituksia ei naisten sarjassa tänä vuonna nähty. Toiseksi ylsi Dirtbag Runnersin / Tampere Trail Runningin Elina Karppa ajalla 10:23:04 ja kolmanneksi Trail Blazersin Jasmina Nikula, 10:38:08. Myös Nikula valitteli vatsavaivoja, jotka hidastivat matkantekoa merkittävästi.

Kärkijuoksijoilla vaikutti olevan energian imeytymiseen ja vatsan toimintaan liittyvät ongelmia varsinkin 55km:n ja 83km:n matkoilla. Harvinaisen moni juoksija kertoi käyttäneensä ylimääräistä aikaa puskassa, ja muutama tunnusti tyhjentäneensä vatsaa myös yläkautta.
Yhteinen piirre näille kisamatkoille on kova juoksu ilta- ja yöaikaan. Voisiko vuorokaudenaika selittää tavallista yleisemmät vatsaongelmat? Siinäpä taas yksi mahdollinen siedätysharjoittelun asia treeniohjelmaan. Karhunkierroksen lähtöjen aikataulut pysyvät nimittäin todennäköisesti ensi vuonna ennallaan.
Juuso Simpaselle jälleen reittiennätys

Miesten 83km:n suvereeni voittaja oli Salomon Trail Teamin Juuso Simpanen, joka lähti matkaan treenimielessä, mutta reittiennätys tavoitteena. Ennestään hänen hallussaan olivat jo 34km:n ja 166km:n ennätykset. Huippukuntoisen Simpasen pahin haastaja oli Bodom Trailin jälkeen sairastettu korona, mutta se ei onneksi enää haitannut.
— Oli kiva huomata, että korona ei enää ainakaan isosti vaikuttanut juoksuun. Otin ekan tunnin maltilla tunnustellen menoa ja nopeasti huomasin, että juoksu kulkee hyvin, vaikka keuhkot eivät ihan normaaliin tapaan vielä tunnu pelittävän.
— Pari ekaa kilsaa oli seuraa, mutta yhtäkkiä huomasin juoksevani yksin. Sain mielestäni tehtyä riittävän rennon ja tasaisen vedon alusta loppuun ilman ongelmia. Tämä toimi erinomaisena kovana treeninä neljän viikon päästä juostavaan Lavaredo Ultra Trailin 120km kisaan.
Simpanen kellotti uudeksi ennätykseksi 7:36:33. Miehen kova isku ja loistava suoritusvarmuus lupaa hyvää kesän isoihin kisoihin Euroopassa. Antilan tapaan hänenkin kalenterissaan on Lavaredo Ultra Trail ja UTMB, jossa matkana on täysi 170km:n kierros Mt Blancin ympäri.
Muut palkintopallisijat miehittivät Polvijärven Urheilijoiden Kari Heikura ja Hölkkämäyrien – Team VJ:n Jussi Nokelainen. Miehet juoksivat lähes koko matkan yhdessä Nokelaisen vetäessä, mutta viimeisessä Rukan nousussa Nokelaisen vauhti sakkasi. Nokelainen kertoi Heikuran ehdottaneen yhdessä maaliin juoksua, mutta käski tätä jatkamaan omalla vauhdillaan, kun oli selvästi paremmalla jalalla liikkeellä.

Loppuajalla 8:03:38 Heikura paransi omaa vuoden 2019 tulostaan yli puoli tuntia, vaikka reitin loppu oli nyt lähes kaksi kilometriä pidempi. Nokelainen ehti maaliin reilu minuutti myöhemmin ajalla 8:04:46, joka yltää kaikkien aikojen listalla viidenneksi (perustuu pikaiseen tulosluettelojen selaamiseen, ei virallinen tilasto).
Nokelainen valitteli mäkitreenin puutetta, joka kostautui lopun ylämäkiosuuksilla. Hän arveli reitin märkyyden, yöstartin hämäryyden ja reitin loppuosan pidennyksen hidastaneen jopa 15 minuuttia verrattuna päivälähtöön vanhalla reitillä.
— Olen vähän pettynyt, kun en pystynyt tavoittelemaani vanhaan reittiennätysaikaan, ja lisäksi hyydyin viimeisessä Rukan nousussa sen verran, että Kari pääsi ohitse. En tarttunut sopuratkaisuun vaan ehdotin, että kilpaillaan loppuun asti ja kehotin menemään omalla vauhdillaan ohi – parempi voitti!
Riikka Tulppo ja Eetu Nordman suoraan suksilta 34km:n voittoihin

34km:n matkalla Oulanka Basecampista Rukalle ripeintä vauhtia pitivät Garminia edustava Eetu Nordman ja RT Hyvinvointipalvelujen Riikka Tulppo. Molemmat panostivat talven aikana hiihtoon, ja juoksulenkit ennen kisaa olivat vähissä. Siksi kumpikin voittaja oli omaan juoksuunsa erittäin tyytyväinen ja jopa yllättynyt.
Äkäslompolossa asuvan Tulpon hiihtokausi päättyi vasta pari viikkoa sitten, ja viime viikolla äitynyt selkävaiva haittasi juoksua, joten hyvät juoksutreenit olivat vähissä.
— Oli arvoituksellista lähteä matkaan. Toisaalta oli kiva lähteä paineettomasti liikkeelle ja tekemään omaa, puhdasta suoritusta. Ei se matkanteko mitenkään helppoa ollut. Vähän juoksun takia ei ollut jaloissa iskunkestoa. Jalat loppui jo kympissä, joten loppumatka oli jännitystä, mihin asti ne vievät. Maaliintulo ja voitto oli iloinen yllätys!
— Valmennettavilleni nauroin, että älkää tehkö hiihdon suhteen niin kuin minä, vaan tehkää niin kuin sanon. Juoksu kun vaatii iskutusta, muistutti Tulppo.
Muut mitalisijat ratkoivat noin 4 minuuttia Tulpon jälkeen Katri Virtanen, Tawastia Trail Club, ja Elisa Sihvola.
Myös Nordmanin talvi sujui hiihdon merkeissä. Kyse ei ollut pelkästä treenistä hiihtäen, vaan mies kiersi hiihtokisoja tavoitteellisesti. Juoksukauden avauskisa toi Nordmanille jo kolmannen voiton NUTS Karhunkierroksen 34km:lta. Kakkoseksi juoksi Sajaniemen Sonnien Simo_Pekka Fincke ja kolmanneksi Polvijärven Urheilijoiden Marko Juvonen.
— Kausi on avattu, ja kisa oli oletetun rankka. Sanoin mökkikavereille illalla, että jalat kestää iskutusta max puolimaran, ja se osui aika lailla kilometrilleen. Sen jälkeen piti varoa kramppeja huolella. Polut, joita ei oltu kestävöitetty, olivat sateiden ja 1500 juoksijan jäljiltä hyvin liukkaat ja mutaiset, tarkkana sai olla. Mahtavaa kuitenkin, että koko talven vaivanneet hengitysvaikeudet olivat tipotiessään, Nordman iloitsi.
— Päällimmäisenä fiilis on lupauksia herättävä, kun noin neljän viikon juoksuilla meni näinkin hyvin. Mielenkiinnolla kohti kesää ja elokuun lopun UTMB-viikkoa. Meillä onkin vahva edustus suomalaisia tänä vuonna OCC:lla ja muillakin matkoilla, Nordman hehkutti.
Rannankari ja Heiskanen uuden 13km:n matkan ykköset

Vuoden 2022 NUTS Karhunkierroksen uutuusmatka 13km suuntautui Rukalta etelään Pyhävaaran poluille. Kansallispuiston ulkopuolella kulkevan reitin ansiosta kisa ei vähennä muiden matkojen osanottajakiintiöitä. Reitti on pääosin nopeakulkuista kivituhkapohjaista polkua ja latupohjia, mutta kaksi reipasta nousua ja 460 nousumetriä tekevät siitä rankan.
Uusi matka juostiin lauantaina iltapäivällä, jolloin muut matkat olivat pääosin jo maalissa. Se on näin loistava mahdollisuus perheenjäsenille, huoltajille ja muille polkujuoksusta kiinnostuneille tutustua lajiin, ja lisää NUTS Karhunkierroksen arvoa polkujuoksuyhteisön pyhiinvaelluskohteena entisestään.
Reitin pohja-ajat kirjasivat tavallisesti pidemmillä matkoilla menestynyt Puijon Mahdin Markus Rannankari, 56:36 ja Kuusamon Erä-Veikkojen Heli Heiskanen, 1:11:10. Näiden ansioituneiden kestävyysurheilijoiden vanavedessä hyville sijoille nousi monia tulevaisuuden lupauksia, kuten naisten kolmossijalle juossut YKV:n vasta 12-vuotias Helka Keski-Säntti.
Toivottavasti uusi kisamatka innostaa jatkossa entistä enemmän uusia nuoria urheilijoita ja vanhempiakin harrastajia polkujuoksun pariin!
Uusi osanottajaennätys

Tapahtuman johtaja Eero Eppu Lumme kertoi sunnuntaina kisan jälkeen, että NUTS Karhunkierros 2022 oli kaikin puolin onnistunut sessio, ja järjestelyt menivät käsikirjoituksen mukaan.
Noin 2800 matkana lähtenyttä juoksijaa on NUTS Karhunkierroksen ennätys, jolla tapahtuma nousee Suomen suurimpien liikuntatapahtumien joukkoon. Vuonna 2019 osanottajia oli noin 2600. Hienoinen yllätys järjestäjille oli kuitenkin aiempaa selvästi korkeampi poisjääntien osuus, jossa näkyi vielä koronan vaikutus.
Järjestelyissä noudatettiin edelleen korona-ajalle laadittua aikataulua, joka helpotti järjestelyjä eri tavoin ja vähensi ruuhkia poluilla ja huoltopisteillä merkittävästi. Vaihteleva sää aiheutti pieniä haasteita myös järjestäjille, mutta niistä selvittiin kunnialla.
— Juoksijoille pitää antaa kiitosta siitä, että tietoisuus tapahtuman luonteesta on parantunut merkittävästi. Tiedetään mihin ollaan menossa, varusteet ovat asialliset, eikä ihmetellä esimerkiksi sitä, että huoltopisteitä ei ole viiden kilometrin välein. Tämä näkyi jopa uudella 13km:n matkalla, jossa suuri osa juoksijoista oli ensikertalaisia, Lumme kehui.
— Olimme muutenkin tosi ilahtuneita 13 kilometrin kisan suosiosta. Reitti sai kiitosta, ja mukana oli myös paljon nuoria. Sen sijaan uudesta lisälenkistä Rukan kylällä ei niin tykätty, mutta se todennäköisesti pysyy ohjelmassa jatkossakin, jotta saadaan tapahtuma näkymään myös kylällä. Koko kisakeskus ei sinne valitettavasti enää mahdu.
— Ensi vuonna on NUTS Karhunkierroksen kymmenes kerta, joten koetamme keksiä sinne jotain pientä ekstraa, heitti Lumme houkuttimeksi juoksijoille.
Lue myös muut NUTS KK -kisaraportit: 55km ja 166km
NUTS Karhunkierros tulokset: nutskarhunkierros.fi/fi/
Kisakuvat: NUTS kuvapankki