Polkujuoksu-lyhytelokuvakilpailu 2016, kilpailukutsu

Viime syksyn Trails in Motion -polkujuoksuleffaillan, monien polkujuoksutapahtumien hienojen kisavideoiden ja juoksijoiden itse sosiaalisessa mediassa julkaisemien videoklippien innoittamana Trailrunning.fi julistaa täten polkujuoksuaiheisen lyhytelokuvakilpailun kaudelle 2016.

Kilpailun tarkoituksena on tuoda esiin lyhytelokuvien kautta polkujuoksua lajina, henkilöinä ja maisemina. Näin haluamme edistää suomalaista ulkonaliikkumisen kulttuuria, innostaa ihmisiä kuntoilemaan luonnossa, ja rohkaista liikkujia kokeilemaan uusia lajeja. Samalla tavoitteena on tuoda suomalaiselle luonnolle ja ulkolajeille näkyvyyttä Suomessa ja kansainvälisesti. Kilpailuun osallistuvien elokuvien tulee siis tavalla tai toisella tukea näitä tavoitteita.

FQ4A9206

NutsPallas 2015 juoksijoita Äkäskeron laella. Kuva: Aapo Laiho

 

Säännöt

  • Kilpailu on avoin kaikille polkujuoksusta ja sen kuvaamisesta kiinnostuneille. Osallistuminen on maksutonta.
  • Aiheen tulee liittyä jollain tavalla polkujuoksuun.
  • Elokuvan voi toteuttaa millä tahansa kielellä. Hyvä lyhytelokuva on usein enintään 15-20 minuutin pituinen. Minimipituus on minuutti.
  • Kilpailuun osallistuvat elokuvat on toimitettava sähköisesti 10.-31.10.2016 välisenä aikana trailrunning.fi-sivustolle myöhemmin tulevien ohjeiden mukaisesti. Kaikki kilpailuun lähetetyt elokuvat tulevat sivustolle yleisön katsottavaksi.
  • Elokuvan tekijänoikeudet säilyvät tekijöillä, mutta kilpailun järjestäjillä yhteistyökumppaneineen on oikeus esittää kilpailuun osallistuvia elokuvia tai niiden osia.
  • Kilpailun parhaat elokuvat valitsee arvovaltainen raati. Arviointikriteerit painottavat ideaa, tunnelmaa ja tunnetta. Pärjätäkseen elokuvan ei tarvitse olla tekniseltä laadultaan ammattilaistasoinen. Lisäksi valitaan ja palkitaan yleisön suosikit.
  • Filmeistä järjestetään näytös ja palkintojenjako marras-joulukuun aikana. Luvassa hyvät palkinnot, jotka julkaistaan myöhemmin.

Kilpailun järjestää Classic Trails Finland ry. Kumppanina on Nuuksio Classic Trail Marathon.

Jatkoa 2017

Vuoden 2017 alkukesälle suunnittelemme laajempaa outdoor-lajien yhteistä lyhytelokuvakilpailua vapaalasku-elokuvakiertuetta järjestävän Vapaalasku.comin sekä kiipeily- ja vuorielokuvien edelläkävijä Helsinki Adventure Nightin kanssa. Kannattaa siis pitää tämä mielessä kaikissa ulkoilmaharrastuksissa seuraavan 12 kuukauden aikana, ja jos kamera kulkee mukana, katsella sen läpi lyhytelokuvanäkökulmasta.

Lisätietoja

Päivi Luoma, p. 050 430 8866
Terho Lahtinen, p. 050 380 7858