NUTS Pallas juostiin upeissa oloissa

Kuvat: Aapo Laiho


BUFF Trail Tour -kisavideo

FQ4A9668

Matkalla noustaan 809m:n korkeuteen Taivaskeron huipulle.

 

Pallas-Hetta-reitti ja sen heinäkuinen NUTS Pallas -tapahtuma alkavat vakiintua yhdeksi Suomen polkujuoksijoiden huippukokemuksista. Tapahtuma tarjoili tänäkin kesänä suomalaista polkujuoksua parhaimmillaan: Upea reitti ja mahtavat maisemat, kolme eri matkaa, joista löytyi jokaiselle riittävästi haastetta, hienoa yhteishenkeä ja keskinäistä kannustusta, onnistuneet järjestelyt, huikea kisatunnelma ja kaiken kruununa loistava juoksusää. Tätä kaikkea on luvassa myös jatkossa.

Tapahtumassa oli monta erinomaista parannusta viime vuodesta, ja niiden avulla järjestäjät vastasivat kasvaneen osanottajamäärän vaatimuksiin hienosti.

Perjantai-illan ”sprintti”, 23km Äkäslompolosta Ylläksen ja Kesängin lakien kautta takaisin avasi viikonlopun sopivan juhlavasti ja keräsi kannustajia 125km:n ultramatkan lähtöön, joka tapahtui perjantaina keskiyöllä Jounin kaupan edustalta.

Pitkien matkojen reittiä oli parannettu entisestään. Siihen saatiin nyt mukaan Pallastunturien korkein huippu, 809-metrinen Taivaskero. Muutos helpotti myös 55km:n lähtöruuhkaa, sillä alkumatkan intoilu saatiin purettua leveillä väylillä. Niin järjestäjät kuin osanottajat olivat tarkempia reitin merkinnän suhteen, eikä viimevuotisia reitiltä sivuunajoja tällä kertaa tapahtunut.

Maalissa oli kunnon festivaalihenkeä ja kannustusta, kun uuden aikataulun ansiosta useimmat maaliintulot ajoittuivat alkuiltaan.

55km:n matka Pallakselta Hettaan houkutteli 220 juoksijaa keräämään elämysten lisäksi Buff Trail Tourin pisteitä. 125km:n taipalleelle Ylläkseltä Hettaan lähti 67 sitkeää polku-ultraajaa. Lähes 300:lla pitkien matkojen juoksijalla NUTS Pallas vahvistaa entisestään otettaan Suomen suurimpana ultrajuoksuna.

FQ4A0324

Loppumatkalla lasketellaan vahvistettua polkua Pyhäkeron huipulta viimeiseen huoltoon Pyhäkeron päivätuvalle ja sieltä koko ajan paranevaa tiepohjaa maaliin. Shunjiro Eguchi tuulettaa hienoa reissua.

 

23km

Reilut 30 juoksijaa kirmasi Ylläksen ylös, taiteili rakkakivikossa tunturin laella ja nousi Pirunkurua Kesänkitunturille. Nousua kertyi lähes 900m. Nopeimmin tiukan reitin selvittivät miehistä Arto Hiltula ja naisista Katri Leskelä. Miesten kakkonen oli Juoksija-lehden päätoimittaja Tomi Savolainen, jonka johdolla lehti on ilahduttavasti ottanut polkujuoksua aikaisempaa enemmän sisältöönsä.

55km

BUFF Trail Tourin neljäs osakilpailu oli monelle osanottajalle kesän päätavoite, sillä avoimella tunturiylängöllä kulkeva reitti on Suomen tunnetuimpia vaelluspolkuja. Aukeiden maisemien, enimmäkseen hyväkulkuisen polun ja kunnioitusta herättävän matkan ansiosta se on myös polkujuoksijalle unelmakohde.

Miesten kisassa ensimmäistä kertaa Pallaksen maisemissa juossut Henri Ansio otti kärkipaikan heti lähtönousussa ja kasvatti eroa tasaisesti maaliin saakka. Ansion aika 4:44.00 alitti viime vuoden reittiennätyksen kymmenellä minuutilla alun lisänoususta huolimatta. Toisena maaliin saapui Trail Tourin johdossa oleva Juha Jumisko ajassa 5:09.10 ja kolmantena Jussi Jalkanen, 5:20.44.

– ”Menin ensimmäisen nousun juosten, kun olin kuullut sen viime vuoden perusteella olevan loivaa ja mukavasti juostavaa. Mietin kyllä juostessani rakkakivikkoa jyrkkään ylämäkeen, että ei tämä niin helppoa ole, mutta vasta juoksun jälkeen kuulin reitin muuttuneen alussa. Mäen päällä huomasin muiden jääneen jo useita minuutteja, joten jatkoin siitä sitten omaa vauhtiani”, kertoi Ansio. ”125km:n matkalaisten kanssa kannustimme toisiamme, oli mukavaa ettei tarvinnut ihan yksin juosta.”

-” Loppupuolella huomasin reittiennätyksen olevan näköpiirissä, enkä puristanut maaliin asti ihan täysillä. Oli hyvä ottaa osa matkasta vähän kevyemmin, sillä edellisestä (tie)maratonista on vain kuusi päivää, ja ensi viikonloppuna pitäisi juosta Kalevan Kisoissa 10000m radalla. Näin ehdin myös mukavasti katsella maisemia, jotka tällä reitillä ovatkin todella hienot ja avarat.”

Ansio nähdään myös kahden viikon päästä Tunturimaratonilla, ja miehen ohjelmassa ovat muutkin jäljelläolevat Trail Tourin kisat, tavoitteena parantaa yhteiskisan viimevuotista kakkossijaa.

FQ4A9494

Henri Ansio ykkösenä Taivaskeron nousussa. Taustalla hotelli Pallas, muut juoksijat jo minuuttien päässä.

 

Naisten 55km:lla nopeinta vauhtia piti Jaana Leivo, joka oli kokonaiskisassakin yhdeksäs ajalla 5:36.31. Sirkka Särkioja (6:17.46) ja Annaliina Kotilainen (6:20:06) olivat seuraavina ennen Trail Tourin kärkeen noussutta Anna Hopiaa.

Leivo taittoi suurimman osan matkasta kolmen miehen kanssa samassa ryhmässä.

-”Reitti oli upea ja mukava. sain jätettyä sen varrelle kaikkeni. Rakkaa oli yllättävän paljon. Sain veljeltäni Jannelta vinkkiä vinkkiä, että 15km:n jälkeen helpottaa, mutta ei sitä juuri huomannut. (Janne Mononen, miesten viime vuoden voittaja). Energian imeytymisen kanssa oli vähän ongelmia, mutta onneksi jaksoin silti hyvin maaliin.”

Myös Leivon tavoitteena on kiertää kaikki jäljellä olevat Trail Tourin kisat toivuttuaan alkukesän sairasteluista. Jos kisat sujuvat ongelmitta, Leivo on vahva ehdokas naisten kokonaisvoittajaksi, vaikka saikin nyt vasta ensimmäiset Tourin pisteensä.

Kärkisuoritusten ohella kisassa nähtiin yli kaksisataa hienoa onnistumista, sillä sellaiseksi voidaan laskea jokainen tämän huikean reitin läpäisy. Osanottajien yhteinen tiivistys urakasta olikin ”mielettömän hieno, unohtumaton kokemus”, jossa loppuajalla ei ole kovinkaan suurta väliä.

FQ4A0346

Puolan Elwira Sochacka liitelee tyytyväisenä kohti viimeistä huoltopistettä.

 

125km

NUTS Pallaksen pisin matka on todellinen Suomen ultrajuoksumatkojen helmi. Lähtö keskiyöllä, matkan taittaminen yöttömän yön valossa, yhdeksän tunturin ylitys ja lähes 3000 nousumetriä tekevät siitä legendaarisen urakan. Omaa legendaansa luomaan lähti tällä kertaa 67 juoksijaa, joista 53 pääsi maaliin asti. Onnittelut kaikille matkaan lähteneille – jo pelkkä startti on voitto omasta itsestä.

FQ4A9100

Antti Lepistön vetävää askelta Ylläksen kulisseissa.

 

Miesten puolella Antti Lepistö oli omaa luokkaansa, ja pääsi nauttimaan kesäyön valosta ja huippuluokan juoksuelämyksestä ylhäisessä yksinäisyydessä. Heti alkumatkasta omille teilleen lähtenyt Lepistö ylitti maaliviivan ajassa 13:40.51, ja paransi viime vuoden reittiennätystä yli 1,5 tunnilla. Slovenian Toni Venjelc oli toiseksi kestävin 40 min  jäljessä. Kolmantena maaliin ehti Mikael Heerman 1h40min voittajasta.

Naisten 125km:lla kärkisija meni Sloveniaan Katja Kegl Venceljille ajalla 16:27.52, joka on myös uusi reittiennätys. Anna Marin ja Saara Päätalo olivat seuraavat noin 2 tuntia Venceljin jälkeen.

125km kuului Suomen Ultra Trail Tourin lisäksi Skyrunning Nordic -sarjaan, mikä teki siitä Suomen ensimmäisen kansainväliseen sarjaan kuuluvan polkujuoksun. Kyllä näihin maisemiin kelpaa houkutella juoksijoita ulkomailta asti. Mikä olisikaan sen hienompaa, kuin arktinen polkujuoksufestivaali monenmaalaisine osanottajieneen? Laitapa sinäkin ensi vuodelle kutsua jakoon!

Ja ainakin yksi Lapin polkujuoksu kesässä kannattaa ottaa myös omaan kalenteriin. Jos NUTS Pallas jäi väliin, niin Pyhä Tunturimaratonille 8.8. ehtii vielä peruutuspaikoille.

DZ9R3067

Maaliinpääsy on ultramatkan elämyksen loppusilaus. Tommi Kurola ja Patrick Buch Lund juhlivat reilun 20 tunnin urakan jälkeen.

 

FQ4A9206

Yöttömän yön juoksu Pallaksen maisemissa on unohtumaton elämys – ja huippuhienoa se on myös päiväsaikaan.

 

Tulokset

Kisan nettisivut