Yksi polkujuoksun nousevista suomalaistähdistä – Katja Korhonen!

Kun lajin suosio kasvaa, myös kärki levenee ja uusia nimiä nousee tuloslistoille. Yksi ilahduttava tuulahdus on ulkomaisissakin polkutapahtumissa pärjännyt Katja Korhonen.

Korhonen teki näyttävän debyyttinsä polkujuoksukisoihin kirien suoraan podiumille 80 kilometrin matkalla, lumisista maastoistaan mieliin jääneellä, NUTS Karhunkierroksella vuonna 2017.

Ihan kuka tahansa ei ehkä olisi 80 kilometriä valinnut ensimmäiseksi matkakseen polkujuoksussa, mutta Kempeleestä kotoisin olevalla Katjalla oli jo takanaan pitkä jalkapalloilijan ura lasten sarjoista aina Naisten Ykköseen asti. Lisäksi Korhonen oli kokeillut muutaman katumaratonin ennen kuin valaistui, että poluilla juokseminen on kahta hauskempaa. Treenaaminen ja kilpailu ovat siis aina kuuluneet elämään.

“Olen pienestä asti pitänyt ulkoilusta ja liikunnasta. Se on minulle hauskanpitoa”, Korhonen kuvailee hymyillen.

Kun käännekohta siviilielämässä toi kaipuun luontoon, alkoi Katja tehdä juoksulenkkejään metsässä. Todellinen polkukärpänen puri Korhosen löydettyä Jyväskylä Trail Runnersin Facebook-ryhmän, ja hän innostui mukaan avoimelle lamppulenkille talviseen metsään.

Tuolloin Katja asui Jyväskylässä ja hehkuttaakin juuri juoksutiiminsä merkitystä sekä innostajana että sparraajana harrastuksessa. Keskiviikkoillan yhteislenkeistä tuli tapa, ja pian seurakaverit jo kannustivat Katjaa laittamaan kisailmoittautumisen sisään. Tapahtumaksi valikoitui Karhunkierroksen vaellusreitti, ja loppu on historiaa.

Miksi Katja Korhosta ei sitten ole näkynyt kotimaan polkutapahtumissa hienon aloituksen jälkeen? Syksyllä 2017 Katja aloitti opinnot kansainvälisessä maisteriohjelmassa pääaineenaan muuttoliikkeet ja kulttuurien väliset suhteet.

Opiskeleminen ulkomailla on tukenut hienosti Korhosen kehittymistä polkujuoksijana, koska harjoittelupuitteet vuoristoineen ovat olleet kohdillaan: puoli vuotta kului Oldenburgissa Pohjois-Saksassa, ja nyt Katja asuu Stavangerissa Etelä-Norjassa. Loppukesästä edessä on muutto puoleksi vuodeksi Etelä-Afrikkaan opiskelemaan. Saattoi olla, että yliopistojen sijainnilla oli hiukan vaikutusta siihen, minkä maisteriohjelman juoksija valitsi…

“Vaikka myös Suomen luontoa ja pehmeitä neulaspolkuja on ikävä, täytyy sanoa että vuoret ovat kyllä vieneet sydämeni ja ajatus paluusta Etelä-Afrikan jälkeen Stavangeriin tuntuu todella hyvältä!” Korhonen tunnustaa säteillen.

Kotimaataan Katja ei ole unohtanut, vaan haaveilee, että jo kesälomavisiitin aikana pääsisi lähtöviivalle myös Suomessa. Vuoden päästä, kun maisteriopinnot ovat purkissa, haaveissa on paluu NUTS Karhunkierrokselle.

“Siitä tapahtumasta on niin hyvät muistot ja reitti on kaunis! En ole myöskään koskaan käynyt Nuuksion kansallispuistossa, joten Nuuksio Classic kutkuttelee mielessä”, juoksija vinkkaa suunnitelmistaan.  

Kuluvalla kaudella Korhonen on jo kerennyt kisata Lysefjorden Inn -vuoriultran Norjassa. Pohjanmaan kasvatti taittoi 62 kilometrin matkan ja yli 2500 metrin vertikaalisen nousun juosten upeasti 11. sijalle. Seuraava pääkisa Korhosen kalenterissa on UTWT-sarjan Ultra-trail Cape Townin 65 kilometriä Etelä-Afrikassa. Jo Lysefjordenin tulos näyttää suomalaisittain hienolta, mutta juoksija itse ei ole suoritukseensa ihan tyytyväinen.

“Oli kyllä hyvää oppia pääkopalleni, kun reitillä tajusin, etten ole kunnolla palautunut treeneistä kisaan. Että ihan oma moka, kun on harjoitellut liian paljon ja kovaa. Lepääminen ei ole oikein vahvuuteni, mutta polkujuoksu on hyvää harjoitusta kehon kuuntelulle. Vastaisuudessa nesteytyskin pitää miettiä läpikotaisin. Norjan helteessä sentään pystyi turvautumaan kirkkaisiin vuoristopuroihin, mutta Etelä-Afrikassa ei sellaista luksusta luultavasti ole!” Korhonen summaa kilpailukokemustaan.

Korhonen treenaa ilman valmentajaa, mutta kertoo opiskelevansa itse jatkuvasti aiheesta lukemalla, ja kehittää siten harjoitusohjelmiansa. Mentorointia ja vinkkejä hän saa ja antaa jatkuvasti JTR:n ryhmän kautta etänä ja kursailematta. Polkujuoksulle vastapainoa ja vaihtelua Katja hakee hiihtämisestä ja vaeltamisesta.

Tulevaisuuden suunnitelmien suhteen 28-vuotias urheilija on varovaisen toiveikas. Polkujuoksussa unelmana on joskus kokeilla lajin kuninkuusmatkaa eli 100-mailista. Lisäksi myös erityispedagogiikasta maisteriksi valmistunut Korhonen toivoo löytävänsä mahdollisimman paljon tilaisuuksia innostaa muita lajin pariin, esimerkiksi ohjaamalla polkujuoksukouluja tai -ryhmiä. Moni kuitenkin tunnistanee Korhosen puntaroinnin voimavarojensa jakamisen kanssa:

“Kaikki riippuu tietenkin siitä, kuinka paljon harjoittelulle on realistista lohkaista aikaa arjesta. Siinä mielessä sponsoreista olisi apua – vaikka kyse olisi ihan välineistä. Ainakin nyt opiskelijabudjetilla eläessä sen huomaa, kuinka paljon kunnollisiin välineisiin menee rahaa. Urheilu on kuitenkin ollut läpi elämän suurin intohimoni, joten olisin täysin valmis heittäytymään ja kokeilemaan siihen panostamista enemmän ammattimaisesti.”

Nähtäväksi jää, kuka ehtii napata talliinsa tämän polkujuoksun nousevan suomalaistähden!

“Joka tapauksessa olen ollut tosi menestyksekäs haksahduttamaan ystäviäni polkujuoksuharrastukseen”, Korhonen nauraa lopuksi.

Seuraa Instagramissa Katjaa.

Kaikki artikkelin kuvat: Katja Korhosen kuva-arkisto