Vuokatti Trail Challenge 2017

Run to the hills – polkujuoksua yli Vuokatin 13 vaaran. Viikonloppuna kisattiin Kainuun komeissa vaaramaisemissa Vuokatti Trail Challengen 100, 42 ja 23 km:n sarjat, jotka tarjosivat osallistujille tiukkoja haasteita ja upeita onnistumisen elämyksiä.

Kaunista ja haastavaa

Vuokatti Trail Challenge juostiin Kainuun ja Vuokatin poluilla osin mukaillen perinteikästä UKK-vaellusreittiä Valtimosta Vuokattiin. Aamu-usvaan verhoutunut Hiidenportin kansallispuisto toimi lähtöpaikkana pisimmälle 100 km:n sarjalle tarjoten osallistujien iloksi sykähdyttävät rotkoalueen jyrkännemaisemat, joista edelleen siirryttiin kohti vanhoja ikimetsiä ja sykettä nostavia aapasoita.

Kaikkien kilpasarjojen yhteisellä loppuosalla päästiin nauttimaan Vuokatin vaarojen mykistävän kauniista maisemista ja haastavasta 13 vaaran osuudesta, joka tarjoaa todella kovan haasteen kaikille polkujuoksijoille. Kisaa edeltänyt kostea syyssää varmisti maaston raskauden, ja reitillä saikin olla tarkkana askelluksen suhteen. Kilpailupäivän aamuksi sää kuitenkin parani ja liikkeelle päästiin kauniissa syyssäässä.

Lähdön hetki Hiidenportin kansallispuistossa. Kuva: Jaakko Kallio

Lähdön hetki Hiidenportin kansallispuistossa. Kuva: Jaakko Kallio


Vauhtia vaaroilla

Kisaan ilmoittautui yhteensä 168 juoksijaa, joista suurin osa starttasi lyhimmälle 23 km:n matkalle. Osallistujakaartiin mahtui monen tasoista juoksijaa aina kuntoilijoista Suomen polkuhuippuihin saakka, vaikka samaan aikaan kisattiin Buff Trail Tourin osakilpailua Nuuksiossa. Pitkän matkan kisassa vikkelimmin reitin juoksivat Saara Päätalo ja Antti Rönkkö. Saaran voittoaika oli 13:58:27 ja Antin 13:35:43. Naisten 42 km:n sarjan voitti Auli Kiskola ajalla 5:10:59 ja miehissä Antti Väkevä ajalla 4:20:30. Lyhimmällä matkalla voiton veivät Sonja Kyrölä 2:18:24 ja Tino Tiilikainen 2:07:06.

Vuokatin vaarat vaanivat pimeässä juoksevaa. Kuva: Jouni Viskari

Vuokatin vaarat vaanivat pimeässä juoksevaa. Kuva: Jouni Viskari


Ulkoilijan viikonloppuna riittää tekemistä

Vuokatti Trail Challenge on osa Halti Outdoor Weekend -tapahtumaa, joka kokoaa yhteen vaelluksen, polkujuoksun ja maastopyöräilyn harrastajat. Tapahtuman ohjelmassa on polkujuoksun ohella Vuokatti Fatbike -maastopyörävaellustapahtuma, vuodesta 1945 lähtien järjestetty vaellustapahtuma Vuokatin Vaellus sekä vaelluksen MM-kilpailut.

Polkujuoksijalle ja ulkoilun harrastajalle viikonloppu on ohjelmaltaan varsin antoisa, ja Vuokatin kisajärjestäjänä toimiva Kainuun Liikunta ry on onnistunut luomaan upean tapahtuman, jonka puitteet ovat ensiluokkaiset. Mikäli tulevan vuoden kisakalenterista saadaan päällekkäisyydet muiden polkujuoksutapahtumien kanssa poistettua, on suosion kasvu varmasti taattu. Trailrunning.fi suosittelee Vuokatin kisaa lämpimästi.

Lisää tietoja tapahtumasta ja sarjojen kaikki tulokset: www.vuokattitrail.fi

Tutustu myös samana päivänä juostun Nuuksio Classicin kisaraporttiin!