Polkujuoksun lumoa pääkaupungin sydämessä

Teksti: Marko Krapu

SAN_9169

Paloheinän mäellä koeteltiin osanottajia kahteen otteeseen. Kuva: Poppis Suomela

 

Ensimmäinen Helsinki City Trail Helsingin keskuspuistossa vietiin läpi loistavassa syysilmassa. Kaikkiaan 12 ja 21 kilometrin reiteille lähti matkaan 754 juoksijaa. Osallistujien ikähaitari vaihteli 6-vuotiaasta aina yli 60-vuotiaaseen.

Atro ja Verner. Kuva: Jarno Ranta

Atro ja Verner. Kuva: Jarno Ranta

Nuorin osallistuja Verner Åman, 6, sai raikuvat aplodit suoriuduttuaan 12 kilometrin matkasta isänsä Atron kanssa ajassa 2.08.
– Tämä oli hänen ensimmäinen iso juoksunsa. Matkan varrella hän kertoi, että on mukavaa, Atro Åman kehui poikaansa.
– Tulen juoksemaan ensi vuonna uudestaan, jalkapalloa ja juoksua harrastava Verner vakuutti.

Helsinki City Trailin tavoitteena oli innostaa uusia harrastajia suuren suosion saaneen juoksumuodon pariin sekä muistuttaa, että hienoja metsäpolkuja löytyy pääkaupunginkin sydämestä. Osanottajien kommenteista päätellen tavoite onnistui mainiosti. Juoksijat kehuivat estoitta Paloheinästä alkanutta ja Olympiastadionille huipentunutta reittiä, joka sisälsi monipuolisesti juurakkopolkuja, kallioita ja kunnon korpea. Keskuspuistossa riitti myös paljon yleisöä kannustamassa juoksijoita, mikä antoi monille lisäpotkua ja upean sään lisäksi paransi tunnelmaa entisestään.

Letkaa Pitkäkosken ulkoilumajan lähistöllä. Kuva: Poppis Suomela

 

Topi Raitanen otti Ansion päänahan

Puolimaratonin voitosta käytiin miesten sarjassa kovatasoinen ja tasainen kamppailu. Tuore Buff Trail Tour Finlandin voittaja Henri Ansio lähti ennakkosuosikkina matkaan, mutta joutui tällä kertaa taipumaan 19-vuotiaalle Topi Raitaselle. Loppumatkasta Ansion ja Raitasen väliin kakkoseksi kiilasi vielä suunnistaja Juha Sorvisto.

Maajoukkuetason suunnistajana ja estejuoksijana tunnettu Raitanen ei hyytynyt kovassa aloituksessa. Ensimmäisen kympin kärki juoksi 37 minuuttiin.
– Tämä on ihan hauskaa, mutta pidempiä matkoja en vielä jaksa juosta näin nuorena. Puolimaratonit ovat sopivia. Jos tällaisia kisoja tulee lisää, niin minut nähdään varmasti lähtöviivalla, kellot aikaan 1.22,12 pysäyttänyt Raitanen sanoi.

DSC_0267

Miesten kärkiletka noin 4,5km:n kohdalla Ansion vielä johtaessa. Kuva: Poppis Suomela

 

Polkujuoksukisoja tällä kaudella hallinnut Ansio aloitti tuttuun tapaansa vauhdikkaasti.
– Tänään lähdin kaikki tai ei mitään -taktiikalla, ja viitosen jälkeen se kostautui. Jaloissani ei riittänyt potkua. Jalkani olivat sen verran hapoilla, ja alamäet olivat sen jälkeen aika myrkkyä. Lisäksi oli yllättävän liukasta, ja kaikki alamäet piti tulla tosi varovasti. Siinä jäin tänään. Tämä oli vähän liian lyhyt matka meikäläiselle

Vajaan parin minuutin tappiosta huolimatta Ansio alitti aikaisemman arvionsa 1.25-lopputuloksesta minuutilla, eli varsin vauhdikkaasta reitistä oli kyse, vaikka yli kolme neljännestä oli kapeita pikkupolkuja.

Tommi Evilän taktiikka puri

Kestävyysjuoksija ja triathlonisti Maria Söderström oli odotetusti omaa luokkaansa puolimaratonin kuumassa ryhmässä. Hän jätti voittoajallaan 1.39,38 toiseksi sijoittuneen Trail Tourin voittajan Jaana Leivon kuuden minuutin päähän.
– Reitti oli hyvin vaihteleva, ja oli mukavaa, että oli pitkiä juostavia polkujakin. Kun en ole tottunut juoksemaan metsässä, on vähän vaikeaa, kun pitää katsoa, mihin astun. Täällä oli kuitenkin pitkiä sujuvia pätkiä, joissa annoin vain mennä, Söderström kertoi.

DSC_0363

Söderströmin vetävää menoa Haltiavuoren huipulla. Kuva: Poppis Suomela

 

Helsinki City Trail oli monelle ensimmäinen kosketus polkujuoksuun. Yksi heistä oli pituushypyn SE-mies Tommi Evilä, joka lievässä flunssassakin juoksi 12 kilometrillä maaliin ajassa 1.26. Kyseessä oli tamperelaisen pisin yhtämittainen juoksulenkki.
– Täytyy sanoa, että noudatin omaa taktiikkaani, ja se meni hyvin. Lippalakki oli ainut oikea vaihtoehto, ja fokus pysyi edessäni. En tullut pohjimmaisena, joten täytyy olla tyytyväinen, matkalla saamaansa vetoapua kiitellyt Evilä naureskeli maalissa.

Toivottavasti Tommin ja muiden osanottajien esimerkki ja hyvät kokemukset innostavat entistä enemmän juoksijoita poluille!

hct2015-0256b

Lenkkipolkuja keskellä Helsinkiä. Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi

 

hct2015-0388b

Helsingin keskuspuisto on paikkana vertaansa vailla polkujuoksuun tutustumiseen. Keskellä kaupunkia aina Olympiastadionilta alkaen on kymmenien kilometrien polkuverkosto, kunhan vain hoksaa suunnata askeleensa asfalttiviidakosta metsän puolelle ja ulkoiluteiden sijasta niiden väliseen maastoon. Käytä huoletta hyväksesi! Kuva: Juha Saastamoinen / Onevision.fi