PNM-Trail, Leppoisaa polkujuoksun huumaa Nousiaisissa

Lauantaiaamun sadekuurot väistyvät juuri sopivasti. Aurinko pilkistää pilvenraosta. Muuten niin hiljainen ja leppoisa Valpperin kylä Nousiaisissa, aivan Turun kupeessa, on herännyt eloon. Lähes 250 juoksijaa odottaa hiihtokeskuksen kisa-alueella lähtölaukausta omalle matkalleen. Ensimmäinen PNM Trail– polkujuoksutapahtuma on juuri alkamassa. Tunnelma on mahtava.

DSC_01492

Kuhankuonon pitkiä pitkospuita. ©Matti Kivinen

PNM Trail on ensimmäinen ison kokoluokan polkujuoksutapahtuma Varsinais-Suomen alueella. Lähtökohtana järjestäjille on ollut madaltaa ihmisten kynnystä lähteä luontoon ja poluille juoksemaan. Kisassa olikin ilahduttavan suuri määrä ensikertalaisia polkujuoksijoita.

Tapahtuman järjestävät kokenut Turun urheiluliitto paikallistuntemusta antavan Nousiaisten Alun kanssa. Tuottajana on Juoksuaika-tapahtumatoimisto, joka on tunnettu mm. Paavo Nurmi Maratonista. PNM Trailissa on haluttu selkeästi korostaa polkujuoksun huolettomuutta ja luonnosta nauttimista, ei niinkään hampaat irvessä kisaamista kelloa vastaan.

DSCN8294

Maalisuoralla hymyssä suin ©Matti Kivinen

Kilpailualueelle antavat omaleimaisen maiseman Kurjenrahkan kansallispuiston laajat suoalueet ja kauniit mäntymetsiköt neulaspolkuineen. Suurempia korkeuseroja alueella ei ole, ja muutenkin maasto on erittäin nopeakulkuista muutamia suopätkiä lukuun ottamatta.

Matkavaihtoehtoja kisassa oli kolme. Lyhyin matka, Valpperin kierros kiersi reilut 10 kilometriä kisakeskuksen lähimetsissä. 23 kilometrin Kurjenrahkan kierros ulottui varsinaisille Kuhankuonon vaellusreiteille. Pisin matka, 38 kilometrin Kuhankuonon kierros tarjosi polkujuoksua parhaimmillaan vaihtelevissa maastoissa.

Yhteensä poluille lähti lauantaina 226 osallistujaa. Selkeästi eniten osallistujia keräsi 23 kilometrin taival, jolle lähti 110 juoksijaa.

DSCN8293

Tummat pilvet varjostivat juoksijoiden matkaa koko päivän. Täydellinen juoksusää. ©Matti Kivinen

Järjestäjän mukaan kisavalmistelut sujuivat ilman suurempia ongelmia. Paljon puhetta paikallisessa polkujuoksuyhteisössä herättänyt pitkospuiden huono kunto saatiin hoidettua kohtalaisesti kunnostamalla vanhoja pitkospuita sekä rakentamalla uusia pätkiä. Reiteissä oli huomioitu kaiken tasoiset juoksijat melko hyvin.  Aloitteleville polkujuoksijoille mukavan helppoa maastoa ja kokeneemmille vauhdikasta juoksua nopeilla poluilla.

Kisajärjestelyt oli pääosin toteutettu hyvin. Tuleviin kisoihin jäi kehittämisen varaa reittimerkintöjen selkeydessä, sillä nyt tuli jonkin verran eksymisiä reiteiltä. Myös ilmoitettua hieman pidempi matka aiheutti osanottajien keskuudessa puheensorinaa.

Kokonaisuudessaan tapahtumasta jäi kuitenkin erittäin positiivinen kuva. Paljon hymyileviä kasvoja ja mukavan rentoa tunnelmaa, eli juuri sitä mitä tällaiselta polkujuoksutapahtumalta odottaa. Kisan jälkeen maalissa huomasi selkeästi, että monet ensikertalaiset jäivät välittömästi polkujuoksun pauloihin. Useammastakin suusta kuuli, miten nautinnollista juokseminen oli ja ”tätä lisää”.

Kisan tulokset löytyvät täältä.

DSCN8299

Kisakeskuksen tunnelmia ©Matti Kivinen

Ensi vuoden syyskesälle on jo suunnitteilla seuraava PNM-trail, ja toivottavasti tapahtuma saadaan vakiinnutettua osaksi vuosittaista polkujuoksukalenteria.

Kuhankuonon retkeilyreitistö on suositeltava kohde polkujuoksijoille. Kuumana kesäpäivälle sopii  vaikkapa Vajosuon vaelluksen 30 kilometrin lenkki.  Kun sen aloittaa Vajosuon parkkipaikalta, Savojärvi osuu matkan puoliväliin ja siinä on mukava pulahtaa virkistäytymässä kesken juoksun. Pitempiä juoksuhaasteita etsivälle varteenotettava vaihtoehto on lähteä Kuhankuonon parkkipaikalta ja suunnata Suokullan patikkareitistöä pitkin koko matka Turkuun.

Turun alueella on muutenkin erinomaiset puitteet polkujuoksun harrastamiselle. Miltei suoraan keskustasta lähtee mukavia polkuja, joita yhdistelemällä saa tehtyä pidempiäkin lenkkejä. Turku Trail Runners- yhteisö järjestää joka maanantai aloitteleville polkujuoksijoille soveltuvia yhteislenkkejä. Lisätietoa näistä lenkeistä ja Turun sekä lähialueiden polkujuoksumahdollisuuksista löytyy Turku Trail Runners Facebook ryhmästä. Seuraava polkujuoksukisa Turussa, Maaria-trail, järjestetään kahden viikon kuluttua Maarian poluilla. Kisa on osa Inov-8 Turku Trail cupia.

, , , , ,