Intoa ja iloa Kuopio Trail Cupin finaalin poluilla. Kuva: Aapo Laiho

Kaupunkicupit nostattivat polkujuoksuintoa Tampereella ja Kuopiossa

Polkujuoksun suosion huikea nousu on herättänyt kuluneen kesän aikana huomiota Suomen kestävyyskuntoilupiireissä ja mediassa. Oman vahvan panoksensa ilmiön kehittymiselle ovat antaneet alkukesän Inov-8 Trail Cup Tampere ja elo-syyskuun Inov-8 Trail Cup Kuopio, jotka molemmat juostiin tänä vuonna toista kertaa. Tässä pieni yhteenveto mistä näissä cupeissa oli kyse.   Tampereen ja Kuopion sarjoilla on paljon muutakin yhteistä kuin […]

DSC_8071-2

Ukkoskuuroja ja iloisia ilmeitä Nuuksio Classicissa 5.9.

BUFF® Trail Tour Finlandin kuudes osakilpailu Nuuksio Classic juostiin lauantaina 5.9. Nuuksion kansallispuistossa. Tapahtumaa sävyttivät päivän aikana aluetta huuhtoneet ravakat ukkoskuurot, kärkijuoksijoiden kovat suoritukset ja hitaasta kelistä huolimatta edellisistä vuosista selvästi noussut taso. Sateen lisäksi vuolaasti virtasivat osanottajien kehut hienosta reitistä ja huippuluokan järjestelyistä. Miesten kärjessä juosseita Henri Ansiota ja Janne Monosta paikoin liukas ja pehmeä reitti ei hidastanut, vaan miehet […]

IMG_1439

Jaa oma polkujuoksukuvasi Trailrunning.fi -Instagramissa

Trailrunning.fi löytyy nyt myös Instagramissa. Tilin kautta jaetaan kuvia ja tunnelmia juoksupoluilta eri puolilta Suomea. Tavoitteena on esitellä polkujuoksua niin suomalaiselle kuin kansainvälisellekin yleisölle, innostaa yhä useampia suomalaisia juoksemaan poluille, ja tarjota ulkomaisille juoksijoille kanava päästä kiinni polkujuoksuun Suomessa. Ajan myötä tämä toivottavasti rakentaa mielikuvaa Suomesta hienona polkujuoksumaana sekä koti- että ulkomaisille juoksijoille, avaa Suomeen saapuville matkailijoille […]

Photo: Jaakko Posti

Tunturimaratonin taikaa Pyhällä 8.8.

Suomen vanhin kansallispuisto Pyhä-Luosto tarjosi lauantaina parastaan Tunturimaratonin juoksijoille. Päivälle ennustetut sateet ja ukkoset väistivät juoksureitin, ja Pyhätunturin maisemat näyttäytyivät juoksijoille kauniissa poutasäässä. 43km:n päämatka koetteli juoksijoiden kuntoa ja ketteryyttä 1150:n nousumetrillä ja tiukoilla osuuksilla rakkakivikossa. Suuri osa reitistä oli kuitenkin juoksijalle herkullista retkeilypolkua kangasmetsissä ja tunturipaljakalla. Loppurutistuksena noustiin Pyhätunturin huipulle ja lasketeltiin pujottelurinnettä maaliin. […]

Polkujuoksukausi huipentuu Olympiastadionilla 17.10.

Yli 100-vuotiaan Helsingin Keskuspuiston metsäpoluilla ja kallioilla järjestetään 17. lokakuuta uusi polkujuoksutapahtuma, Helsinki City Trail. Luvassa on hienoja polkuja aivan pääkaupungin sydämessä. Ainutlaatuisen tapahtuman erikoisuuksiin lukeutuu Olympiastadionilla sijaitseva maali. Monien arvokisojen ja megakonserttien näyttämönä tunnettu ”Stadikka” tarjoaa polkujuoksijoille hulppeat puitteet ennen vuodenvaihteessa alkavaa remonttia. – Nyt oli muutamaan vuoteen viimeinen mahdollisuus järjestää maali Olympiastadionille.  Siellä juoksijoita […]

FQ4A9206

NUTS Pallas juostiin upeissa oloissa

Kuvat: Aapo Laiho BUFF Trail Tour -kisavideo   Pallas-Hetta-reitti ja sen heinäkuinen NUTS Pallas -tapahtuma alkavat vakiintua yhdeksi Suomen polkujuoksijoiden huippukokemuksista. Tapahtuma tarjoili tänäkin kesänä suomalaista polkujuoksua parhaimmillaan: Upea reitti ja mahtavat maisemat, kolme eri matkaa, joista löytyi jokaiselle riittävästi haastetta, hienoa yhteishenkeä ja keskinäistä kannustusta, onnistuneet järjestelyt, huikea kisatunnelma ja kaiken kruununa loistava juoksusää. Tätä kaikkea […]

Kisareitin maisemia. Kuva: Buff Epic Trail

Antti ja Eetu Buff Epic Traililla 11.7.

Vuoden 2015 BUFF® Trail Tour Finland osanottajilla oli mahdollisuus kansainvälisen kisakokemuksen kartuttamiseen Buffin ja seikkailumatkoja järjestävän Elämysmatkojen mahdollistaman ekstrapalkinnon kautta: Kaikkien Vierumäki Trail Marathoniin mennessä Tourin osakisoihin ilmoittautuneiden kesken jaettiin kaksi paikkaa 11.7. juostavaan Espanjan Buff Epic Trail -kisaan, joka ensi vuonna isännöi Sky Running -MM-kisaa.   Kyseessä oli todella eeppinen tilaisuus, sillä paketti sisälsi lennon, majoituksen ja osanoton joko […]

DSC07846

Vilskettä poluilla kesäkuun viimeisenä viikonloppuna

Samaan aikaan kun maastopyöräilijät ahersivat vuotuisessa suurtapahtumassaan Tahko MTB:ssä Tahkovuoren poluilla ja tiemaratoonarit parantelivat ennätyksiään Turun Paavo Nurmi Maratonilla, polkujuoksuinnostus jatkoi kasvuaan peräti kolmen uuden tapahtuman voimin: BUFF® Trail Tour Finland jatkui sarjan uudella osakilpailulla Vierumäen urheiluopistolla, Vuokatti Trail Challenge huokutteli muiden lajien huippuja Kainuun vaaramaisemiin ja Raahe Trail Run innosti pohjalaisia poluille kaupungin kesätapahtuman […]

Haltin vaelluspolkua. Kuva: Elämysmatkat

Trail Tour jatkuu, kisakalenteri täydentyy

Jukolan viestin ja juhannuksen omien maastolenkkien jälkeen polkujuoksijat pääsevät taas tositoimiin  kesäkuun viimeisenä viikonloppuna kolmessa uudessa polkujuoksutapahtumassa eri puolilla Suomea. BUFF® Trail Tour Finland jatkuu Vierumäki Trail Marathonilla, joka houkuttelee 600 juoksijaa 43 ja 15km:n matkoille. Samaan aikaan Vuokatti Trail Challengen vaaramaisemista nautiskelee runsaat 160 osanottajaa  eri matkoilla aina 5km:sta 110km:n ultraan asti. Vuokatin 10km:lla nähdään […]

Aurinkokin pilkahti Valtavaaran maisemissa. Kuva: Aapo Laiho

NUTS Karhunkierros moninkertaisti osanottajamääränsä

Teksti: Terhi Jaakkola, Terho Lahtinen. Kuvat Aapo Laiho Viime vuoden erittäin lumiset olot eivät säikäyttäneet polkujuoksukansaa, vaan haasteesta innostuneena Karhunkierroksen reiteillä pinkoi helluntaiviikonloppuna 22.-24.5. noin 500 osallistujaa. Olosuhteet olivat edellisvuosiin verrattuna erinomaiset, ja kaikki matkojen kisaennätykset laitettiin uusiksi. Tällä kertaa luonto tarjosi lumikaaoksen tilalle uuden elementin. Vielä viikko ennen kilpailua reitti oli kevättulvan vuoksi monin […]