Nuts Ylläs Pallas -ennakko

Trail Tour -karavaani jatkaa tällä viikolla kiertueen pohjoisimpaan kolkkaan, Pallas-Yllästunturin kansallispuistoon, jonka ulkoilu- ja urheiluperinteet ovat maassamme ainutlaatuiset. Oman osansa siihen tuo NUTS Ylläs Pallas -polkujuoksu, jonka arktinen eksotiikka houkuttelee paikalle yli tuhat juoksijaa noin 20 maasta.

Kansallispuiston ensimmäinen osa Pallas-Ounastunturin alueella on perustettu 1938, ja se on suomalaisen tunturihiihdon syntykoti. Kisassa juostava 55km:n Pallas-Hetta -väli on Suomen suosituimpia vaellusreittejä. Helsingin olympialaisten olympiatuli sytytettiin Pallaksen Taivaskeron huipulla, ja vuodesta 2015 eteenpäin tuo upea tunturilaki on kuulunut myös kilpailureitteihin.

134km:n Ultra Trail Tour -matka starttaa Ylläkseltä ja huiputtaa heti aluksi Ylläksen. Matka jatkuu pohjoiseen, ja pitkänmatkalaiset saavat dropbägeistään lisäenergiaa ja kuivaa paitaa Pallaksella vajaan 80km kohdalla.

Pallakselta starttaa 55km:n Buff Trail Tour, jonka juoksijat kiipeävät suoraan lähdöstä reitin korkeimpaan kohtaan Taivaskerolle 809 metriin. Maaliin tullaan keskellä Hetan kylää, Ounasjärven rannalla. Tänä vuonna maali siirtyy Hetan koulutuskeskukselle, joten reitti on noin 1,5km pidempi kuin aikaisemmin.

FQ4A0285

Hetan kylä ja maali häämöttää Pyhätunturin laelta – jos näkyvyyttä on. Ja loppumatka on helppoa ja vauhdikasta – jos vain voimia riittää. Kuva: Aapo Laiho (2015)

Myös Ylläksen maastoissa perjantaina juostava 30km:n “pikamatkan” reitti on suomalaisittain erittäin vaativa sekä juoksualustan että korkeuserojen vuoksi. NUTS Ylläs Pallaksen polut ovat suoraviivaisempia juosta kuin Etelä-Suomen mutkaiset metsäpolut, mutta suuret nousut, vauhtia hidastavat rakkakivikot ja avotuntureiden toisinaan ankarat olosuhteet heittävät juoksijoille melkoisen haasteen.

Alkuviikon säätiedotteet povaavat lauantaille sateista ja 10-14 asteen lämpöä, mikä ylhäällä tunturissa voi tarkoittaa huomattavasti viileämpää. Myöhäinen kevät, kolea kesä, sulamisvedet ja vielä viime viikolla sataneet lumet pitävät osan reitistä aikaisempia vuosia kosteampana. Hyvin todennäköisesti matkan varrella on vielä lumiläikkiä jäljellä.

NUTS Ylläs Pallas on ensimmäistä kertaa mukana Ultra Trail World Tourin Discovery race -kategoriassa. Kansainvälinen status ja NUTSin laadukas työ polkujuoksun saralla on houkutellut aikaisempaa enemmän juoksijoita Suomen ulkopuolelta. Jokaisessa sarjassa nähdään hyvin kansainvälinen starttilista, ja ensimmäistä kertaa Trail Tourin historiassa suosikit saattavat löytyä Suomen ulkopuolelta.

Pallas2015Aapo

Nähdäänkö tänä vuonna yöttömän yön unelmamaisemia, vai yllättävätkö tunturit rajuilmalla kuten viime vuonna kisan kakkospäivänä? Kuva: Aapo Laiho (2015)

Kilpailuennakot

134km

Miehistä mukana on koko koko NUTS Karhunkierroksen podium: Juuso Simpanen (Samba), Ville Maksimainen (Hoka One One) ja Anssi Tervonen. Vauhtia kolmikon kanssa lähtee mittaamaan mm. Ossi Kokkonen (Samba) – KK 80km:n voittaja 2016, sekä Espanjan Hamal Villar (Món Aventura).

Naisissa perusmatkalla KK:n kärjestä ovat mukana Lotta Puttonen, sekä Laurat – Lakio & Järvinen (Tytöt tunkkaa tykimmin / Samba).  Japanin Toshie Nodalta löytyy paljon kokemusta pitkistä vuoristoultrista ja hän varmasti mielii mukaan kärkikamppailuun. Lähtölistalta löytyy myös Suomea polkujuoksun MM-kilpailussa kesäkuussa edustanut Mira Hämäläinen-Iho, mutta näillä näkymin jalkavaivat ja flunssa estävät valitettavasti Miran osallistumisen.

55km

Buff Trail Tour -matkalla suomalaisen kaartin ykköshaastaja on Saksan Lukas Naegele (Asics). Lukas sijoittui vuorijuoksun MM-kilpailussa Sloveniassa viime kesänä kahdeksanneksi ja meriittilistalta löytyy myös kovatasoisen Transalpine Runin (268km) kolmas sija. Vauhtiakin kintuista löytyy, sen osoittaa tämän kevään maratonnoteeraus 2.26.

Norjan Kent-Hugo Norheim oli viime kesän Tromsö Skyracen 28km matkalla 7. Yhdysvaltain Joshua Ferenc kannattaa myös huomioida spekulaatioissa.

Suomalaissuosikkeja ovat Karhunkierroksen 2. Sami Vähänen (Sonnit), 3. Janne Hietala (Salomon-Suunto). Vastikään suunnistuksen MM-kisoissa Suomea edustanut Fredrik Portin (Paimion Rasti) nähdään ensimmäistä kertaa Trail Tourilla, ja odottelemme mielenkiinnolla millaista vauhtia mies vetää.

Vähänen ja Hietala etenivät Kitkajoen törmällä tasatahtiin. Lopussa Vähänen hivutti eron 9 minuuttiin. Kuva: Henri Ansio

Sami Vähänen ja Janne Hietala taittoivat taivalta yhtä matkaa NUTS Karhunkierroksella toukokuussa. Miehet ovat myös treenanneet paljon yhdessä, ja ovat erittäin hyvässä vedossa. Kuva: Aapo Laiho (2017)

Vauhdinpitoon mielinee mukaan myös toinen kova suunnistaja ja polkukisojen palkintokorokkeilla viihtynyt Antti Parjanne (Turun Metsänkävijät). Antti on nähty treenaavan kesällä Ylläksen maastoissa, ja on varmasti tyrkyllä podiumille. Mukana on myös Suomea Italiassa polkujuoksun MM-kisoissa edustanut Eetu Nordman (Salomon-Suunto), joka oli kolme vuotta sitten Pallaksella toinen. Italian MM-joukkueesta 55km viivalla nähdään myös Joni Seppä.

Naisten listalta löytyy niin ikään Karhunkierroksen kärkinainen, Eija Hartikainen (Antin Talli). Kovaa kiritystä tarjoavat Salomon-Suunto Racing Teamin MM-kävijät, huippukuntoinen Maija Oravamäki, joka oli Italiassa11., ja useita Buff Trail Tourin voittoja napsinut Jaana Mononen.

Italian MM-kisoissa ranteensa loukannut Irina Nousiainen on myös lähtölistalla. Toivottavasti tällä kertaa epäonni ei sotke hänen kisaansa. 2016 maajoukkueessa juosseella Riikka Tulpolla on myös sanansa sanottavana kärkikamppailussa.

Ulkomaalaisista juoksijoista naisten kärkispekulaatioissa kannattaa huomioida myös Sveitsin Ornella Poltéra – Swiss Alpine Maratonin sijat 3. ja 6. ja Saksan Maria Koller (Scott), jolla on useita podium-sijoituksia kansainvälisistä kilpailusta.

13735063_999567640161910_7393775647412170110_o

Jaana Mononen voitti viime vuonna naisten 55km:n sarjan rajussa säässä. Kuva: Aapo Laiho

30km

Perjantai-illan ”sprintissä” nähdään Ylläksen rinteillä kova mittelö huippusuunnistajien ja polkujuoksijoiden välillä. Suosikkeina matkaan lähtevät Hannu Airila (Kalevan Rasti), Florian Howald (Sveitsin maajoukkue) ja Jussi Nokelainen (Ivov-8). Jussi tunnetaan kansainvälisen tason alamäkimiehenä – mielenkiintoista nähdä miten käy jos herrat pääsevät ensimmäiseen laskuun porukalla.

Naisissa Ornella Poltera juoksee ns. tuplahäsää, eli 30km perjantaina ja 55km lauantaina. Ainakin perjantai-iltana on hyvin vielä paukkuja jäljellä.

Linkit GPS-seurantaan, tulospalveluun ja väliaikoihin löytyvät kisan nettisivulta

Teksti: Eetu Nordman

Ylläs2016Aapo

30 ja 134km:n matkoilla tempaistaan alkulämmittelyksi Ylläksen juurelta huipulle. Kuva: Aapo Laiho (2016)