NUTS Karhunkierros – polkujuoksufestarit vailla vertaa

Ah, tämä maisema, tämä tunne. Se selittää kaiken. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

NUTS Karhunkierros on Suomen luontoa upeimmillaan, pelkoa ja kunnioitusta herättävä fyysinen haaste, ja Suomen polkujuoksijoiden kevään suuri kokoontumisajo. Kun tähän yhdistetään vielä Northern Ultra Trail Service NUTSin ammattimaiset järjestelyt, osanottajien yhdessä luoma huikea tunnelma ja jännittävät taistelut eri matkojen kärkisijoista, on koossa resepti, josta syntyy väistämättä vastustamaton lopputulos.

Ei ihme, että NUTS Karhunkierros jatkaa vahvaa kasvua. Tänäkin vuonna Kuusamon kutsuun vastasi ennätyksellinen määrä juoksijoita. Tapahtuman 2500 paikkaa myytiin loppuun pian ilmoittautumisen alettua, ja lähtöviivalle selvisi runsaat 2050 juoksijaa, mikä nosti NUTS Karhunkierroksen Suomen tähän asti suurimmaksi polkujuoksutapahtumaksi ohi toukokuun alun Bodom Trailin. Maaliin asti jaksoi lähes 1900 juoksijaa, ja kaiken kaikkiaan tapahtumassa juostiin huikeat yli 100000 kilometriä.

Kevään lumitilanne on Karhunkierroksella jokavuotinen puheenaihe, mutta tänä vuonna suurimman säähaasteen aiheutti tavallista lämpimämpi sää. Jopa tavallisesti viileä kevätyö helli tällä kertaa pisimmän matkan juoksijoita siinä määrin, että pitkiä hihoja ei juuri tarvittu, ja monet juoksijat joutuivat kamppailemaan elimistön kuivumista ja kuumenemista vastaan.

Ennätyksellisen osanottajamäärän lisäksi tänä vuonna odoteltiin ennätyskovia tuloksia, olihan reitti kuivan kevään jäljiltä todella hyvässä kunnossa, ja taso lähtöviivalla erittäin korkea. Juoksijat todellakin vastasivat näihin odotuksiin, sillä neljällä kahdeksasta kisamatkasta nähtiin uusi reittiennätys.

Antti Itkonen löysi paikkansa jonon kärjestä heti alussa. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Antti Itkonen oli miesten kestävyyskuningas

Perjantaina klo 12 startannut NUTS Karhunkierroksen 160km on yksi Suomen vaativimmista polkujuoksuista. Kisan liveseuranta on osa lyhyempien matkojen juoksijoiden tapahtumakokemusta ja mitä parhainta viihdettä kotiyleisölle. Osanottajakaarti oli tänä vuonna niin miehissä kuin naisissa vahvempi kuin koskaan, mikä heijastelee sekä maamme polkujuoksuharrastuksen että juoksijoiden kokemuksen kasvua.

Miesten kisan asetelmat muotuivat jo alkumatkasta. Partioaitan Antti Itkonen ja Vegaanijuoksijoiden Jaakko Eskelinen erkanivat muusta letkasta ja saapuivat puolimatkan krouviin Hautajärvelle ajassa 9:15 noin 15min edellä reittiennätystä. Kakkosparina kääntöpaikalle ehtivät Tuomas Maisala, Team Duro ja Heikki Siivari, Ultra Sisu. Yksi kisan suosikeista, Juha Jumisko tuli huoltoon kahdeksantena jouduttuaan kävelemään osan matkasta nestevajeen aiheuttamien ongelmien takia.

Paluumatkalla Itkonen ja Eskelinen kulkivat lähes yhtä matkaa Itkosen johdolla. Juuman huoltoon miehet saapuivat vielä yhdessä, mutta siitä maaliin Itkonen teki 24 minuutin eron ja ylitti maalilinjan upealla uudella reittiennätyksellä 20:12:40. Jumisko sai kääntöpaikan huollossa elimistön toimimaan ja napsi selkiä kiinni tulomatkalla kolmannen sijan arvoisesti.

Maalihaastattelussa Itkonen kertoi nauttineensa reissusta, joka sujui täysin ongelmitta.

— Oli paras huolto, tosi helppo juosta. Juoma ja geelit upposivat hyvin. Laskeskelin, että join matkan aikana jopa 20 litraa, paljasti Itkonen reittiennätyksen salaisuuden.

— Omaa rauhallista tahtia menin. Kevyttä PK:ta. Paluumatkalla Oulangan jälkeen vähän rupesi laiskottamaan, mutta onneksi Juumasta loppu tuli taas hyvin. Eskelinen tuli muutaman kerran kantaan, ja välillä juostiin yhdessä, mutta Juumasta tulin yksinään, mestari kertasi juoksua.

— Kyllä täytyy sanoa, että olipahan kivaa. Ihan älyttömän kivaa! Yö oli lämmin ja kaunis, niin mikäs siinä juostessa. Hauska että näille pitkille matkoillekin tulee vähän kovempaa kilpailua, totesi mies, joka itse on yksi kilpailun tasoa nostava urheilija.

Itkosen tavoiteena on Ultra Trail Tour Finlandin läpäisy, joten pääsemme jännittämään hänen suorituksiaan myös NUTS Ylläs Pallaksella ja Vaarojen Maratonin 130km:lla.

Saara Päätalon reittiennätykseen mahtui myös kävelyaskelia. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Saara Päätalo otti omansa naisen 160km:lla

Naisten kärjessä Northern Trail Runnersin Saara Päätalo otti ykköspaikkansa heti alkumetreillä. Päätalo piti tasaista vauhtia miesten letkoissa, ja käväisi kääntöpaikalla 11 tunnissa. Ero toisena tulleeseen Mira Hämäläinen-Ihoon (Tytöt Tunkkaa Tykimmin) oli huoltoon tullessa noin puoli tuntia, mutta Päätalon nopea 6 minuutin varikkokäynti kasvatti eroa peräti 20 minuutilla.

Saara Päätalo eteni kisan jälkipuoliskon tasaisen varmasti ja lohkaisi omasta reittennätyksestään peräti neljä tuntia. Uusi ennätys kirjataan nyt 25:02:06.

— Ihan hyvin meni. Menomatka hurjasteltiin ja paluumatka passailtiin. Jalkapohjat ovat nyt vähän auki, mutta muuten ei isompia ongelmia, kertoi Päätalo maalissa.

Kauden muista kisoista Päätalo suunnittelee juoksevansa Vaarojen Maratonin ultramatkan, mutta ei ole lähdössä NUTS Ylläs Pallakselle. Ultra Trail Tour Finlandin naisten sarjan mestaruus jää siis muiden jaettavaksi.

Tuplakarhunkierroksen naisten toiseksi juoksi ensimmäisen yli 100km:n juoksunsa selvittänyt Mira Hämäläinen-Iho. Myös hänen aikansa 27:30:08 samoin kuin kisan kolmosen NTR:n Jaanan Hylkisen 28:50:38 alittavat vanhan reittiennätyksen. Onnittelut vahvoista suorituksista!

Tero Ruokolaisen lentoa flow-tilassa. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Tero Ruokolainen kaunisteli reittiennätystä miesten 80km:lla

80km:n matka on Karhunkierroksen ja Suomen polkureittien klassikko, maamme perinteisin retkeilyreitti Hautajärveltä Rukalle. Tänä vuonna matka houkutteli yli 300 juoksijaa karhunkaatoon, 246 miestä ja 73 naista.

Miesten kisassa alkutahdit määräsivät kisan moninkertainen voittaja Tero Ruokolainen, Ultra Sisu, ja Galaxy St. Petersburgia edustava Venäjän Maxim Voronkov. Miehet juoksivat yhtä matkaa yli puolivälin, mutta Juuman huollon jälkeen Ruokolainen meni omia menojaan. Kolmannen sijan otti Northern Trail Runnersin Jaakko Keskikuru.

Ruokolainen kellotti maalissa 8:19:15 ja paransi omaa reittiennätystään viidellä minuutilla. — Oli tosi kuuma päivä juosta, mutta reissu oli silti mahtava. Alku tuli hieman liian reippaasti, ja Oulanka – Juuma -väli oli vaikea. Nesteet loppuivat kesken, mutta onneksi sain täytettyä pullot joesta ja huuhdeltua naaman ja jalat, kertoi Ruokolainen matkan vaiheista.

Ruokolainen kertoi ennätyskunnon löytyneen työmatkaliikunnasta ja perheenisänä lasten liikuttamisesta. Taustalla toki on hyvä peruskunto, jota mies terävöitti napakoilla ylämäkitreeneillä.

— Onnistunut päivä ja hieno polkuseikkailu. Iso kiitos kannustuksesta reitin varrella, kuuluivat Ruokolaisen terveiset katsojille ja kanssakisaajille.

Valtavaaralla vähän ennen maalia hymy oli herkässä. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Päivän yllätysvoittaja Kaisa Saario yllätti itsensä lisäksi ajanottajat

Naisten 80km:n kärjessä nähtiin uusia nimiä, kun Kaisa Saario vei voiton ajalla 10:31:02 seitsemän minuutin erolla Jyväskylä Trail Runnersin Tiina Alhoseen ja 15min ennen Mia Tuoriniemeä.

Saario juoksi ensimmäisen kasikymppisensä, ja lähti matkaan lähinnä nauttimaan luontokokemuksesta ja juoksemaan mahdollisimman ehjää juoksua.

— Vähän ennen ensimmäistä huoltoa kuulin olevani neljäntenä ja ajattelin, että kaipa sitä pitää yrittää pitää tahtia yllä. Konttaisella kuulin olevani kolmantena, ja sain mainion kirittäjän viimeisille kilometreille. En kuitenkaan tajunnut ohittaneeni johtavia naisia, ja voitto selvisi vasta, kun tsekkasin maalin soppateltassa liveseurannan tulokset. Varsin mukava yllätys, iloitsi päivän todellinen yllätysvoittaja.

Ilmeisesti myös järjestäjät havaitsivat Saarion voiton vasta myöhemmin, kun naisesta ei löytynyt kuvia tai maalihaastattelua kisaseurannasta.

— Olen entinen kilpavoimistelija, ja poluilla olen juossut omaksi ilokseni viitisen vuotta. Ennen Karhunkierrosta olin käynyt muutamassa tapahtumassa, 2014 Kolin maratonilla ja 2016 Pallaksen viisikymppisellä, valotti Saario taustaansa. Painamme Saarion nimen mieleen ja jäämme mielenkiinnolla odotamaan seuraavia noteerauksia.

Markus Rannankarin maalituuletukset. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Markus Rannankari näytti 53km:lla mihin miehestä on

BUFF Trail Tourin toinen osakisa, Karhunkierroksen 53km oli ennakkoon todella mielenkiintoinen. Kisaa aiemmin hallinneen Henri Ansion suunnattua tällä kertaa kansaivälisille areenoille, pelikenttä oli auki uusille nimille. Naisten puolella taas jännitystä nosti Maija Oravamäen talven hiihtourakoinnin jäljiltä vasta nousuvaiheessa oleva juoksukunto, joka jätti sijaa yllätyksille.

Miesten kisassa vauhtia piti aluksi Hölkkämäyrien Toni Valido, joka oli alkukauden aikana parantanut selvästi ennätyksiään lyhyillä matkoilla. Validon kevättä piinannut nilkkavaiva pakotti miehen kuitenkin hidastamaan ja lopulta keskeyttämään, jolloin ohjakset otti Markus Rannankari. Lähituntumassa seurasivat Sajaniemen Sonnien Pekka Itävuo, Kai Reiman ja Pentikin Teemu Lemmettylä.

Rannankari jaksoi vahvasti loppuun ja vei voiton kotiin ajalla 5:08:09. Selvällä kakkossijalla olleen Itävuon meno hiipui loppumatkasta, ja Reiman menetti tuntuman kakkossijaan pienellä harhalenkillä, mutta ensimmäistä kertaa Karhunkierroksen maisemissa vierailleen Lemmettylän loppu sujui hopeasijan arvoisesti.

— Lähdin kerrankin niin, että kokeilin mihin miehestä on. Kolmestakympistä kolmeseiskaan oli hankalaa, mutta sen jälkeen oli taas hyvää tekemistä loppu, kertoi Rannankari maalissa. — Etukäteen ajattelin, että hyvänä päivänä voisin olla viiden joukossa, mutta kun 45km:n kohdalla jalka tuntui vielä hyvältä, tajusin että voitosta juostaan, jatkoi päivän mestari.

Triathlonpuolelta tunnetumpi Lemmettylä oli tyytyväinen ilman ongelmia sujuneeseen suoritukseensa ja hehkutti Karhunkierroksen maisemia: — Aivan upea reitti. Alkumatkasta luulin sitä jo helpoksi, mutta loppu oli mahtava!

Itävuon sinnittely läpi vaikeiden loppukilometrien riitti viidenteen sijaan puoli tuntia Rannankarin takana. Tämä nosti miehen BUFF Trail Tourin yhteistulosten kärkeen kahden osakilpailun jälkeen. Päivän kolmonen Reiman on yhteispisteissä toisena ja Rukalla nelossijan korjannut Tuomas Keisteri kolmantena.

Maija Oravamäki maalissa, väsynyt mutta tyytyväinen. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Maija Oravamäki sinnitteli maaliin hämärän rajamailla

Naisten 53km meni selvällä erolla Salomon Suunto Trail Team Finlandin Maija Oravamäelle. Ajassa 5:44:36 Rukan maalikaaren alittanut Oravamäki jätti toiseksi tullutta Sajaniemen Sonnien Riina Kuuseloa lähes puoli tuntia. Kolmanneksi sijoittui Puijon Mahdin Saara Grönholm.

GPS-seurannan perusteella Oravamäen matkaan mahtui muutaman minuutin lisälenkki Porontiman tuvan lähellä, mutta se ei onneksi ratkaissut kilpailua. Heti juoksun jälkeen Oravamäki joutui nestehukan takia pitkäksi aikaa lepäilemään, ja totesi selvinneensä maaliin kuin ihmeen kaupalla.

— Riina Kuuselon alkuvauhti tuntui vähän liiankin reippaalta. Meno kuitenkin rauhoittui noin 15km kohdalla. Päätin sitten lähteä pitämään omaa vauhtia, mutta neljän tunnin kohdalta alkoivat ongelmat. Loppumatkan hoipertelin maaliin, ja oli vaikeuksia pysyä pystyssä, kertasi Oravamäki taisteluaan.

Ensimmäisen ultramatkansa juosseen Kuuselon matkakuvaus kuulosti varsin samanlaiselta:

— Eka 15km oli helppoa ja tasaista, 40km oli vielä ok, mutta viimeinen 15 kilsaa oli yhtä tuskinen taivalta. Joka paikkaan koski. Nilkkaa särki, polvea särki, varpaat rakoilla ja reidet kramppasivat. Maaliin pääsy oli kyllä huikeaa!

BUFF Trail Tourin yhteispisteissä Oravamäki on selvässä johdossa ennen Karhunkierroksen 4. sijan vienyttä Josefin Sandvikia ja päivän kuutosta Mirva Purkusta.

Kello käy, mutta aina ehtii vähän poseerata! Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Miesten pikamatka Eetu Nordmanin heiniä

Miesten 31km:n ykkönen oli kisaa lähdöstä maaliin selvästi johtanut BUFF CamelBak Suomen Eetu Nordman. Jussi Kumpula ja pari viikkoa sitten Suomea polkujuoksun MM-kisoissa edustanut Markku Kouva veivät seuraavat sijat.

Nordman kommentoi juoksun olleen tasapainoinen ja hyvä, helpompi kuin kaksi vuotta sitten. Voimakkaimmillaan ollut koivun kukinta kuitenkin haittasi miehen menoa.

— Siitepöly oli tosi paha jyrkissä nousuissa, niissä piti hellitää, että pääsi eteenpäin.

Nordmanin aika 2:58:41 jäi miehen omasta reittiennätyksestä 4,5min, mutta reittimuutoksen jälkeen matka on lähes 2km pidempi kuin ennätysjuoksussa, joten allergiaoireista huolimatta miehen suoritus oli erinomainen.

Sajaniemen Sonnien kovat naiset, Riina Kuuselo (vas) ja Reetta Peltonen. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Reetta Peltonen flunssan herkistämänä 31km:n ennätykseen

Päivän neljäs reittiennätys nähtiin naisten 31km:lla. Sen otti nimiinsä Reetta Peltonen, Sajaniemen Sonnit, ajalla 3:41:21. Myös kisan kakkonen, Imatran Urheilijoiden Mari Lindström alitti entisen ennätyksen noin viisi minuuttia Peltosen perässä. Kolmas oli toisesta lähtöerästä startannut Puijon Mahdin Iina Lumiaho.

— Juoksu kulki yllättävän hyvin, mutta se johtui varmaan siitä, että ajattelin etten jaksa, ja panostin geeleihin ja juomiseen, Voitto oli kyllä tavoitteena, mutta en kyllä uskonut, että tavoite täyttyisi näiden sairastelujen jälkeen. Ihan hyvä näin, kisan alla flunssaa potenut Peltonen hymyili maalissa.

NUTS Karhunkierroksen elämysvoittajia maalisuoralla. Kuva: Juha Saastamoinen /onevision.fi

Onnittelut vielä kaikille mukana olleille! NUTS Karhunkierros on elämysarvoltaan Suomen urheilutapahtumien ykkönen, ja kaikki sen kokeneet ovat voittajia – niin kisassa, kannustusjoukoissa kuin järjestäjänä. Palaamme palstalla vielä kisatunnelmiin kärjen takana!

Ennakkojuttu kisasta – tsekkaa miten arviomme osuivat.

Kisan nettisivut

Tulokset

BUFF Trail Tour Finland -yhteispisteet

BUFF Trail Tourin seuraava osakilpailu on Aulanko Tower Trail 22km 30.6. Mukaan mahtuu vielä!