Mikä NUTS Karhunkierroksessa kiehtoo?

NUTS Karhunkierros on yksi tunnetuimmista polkujuoksukisoista Suomessa. Tänä vuonna Kuusamon poluille starttasi yli 2000 juoksijaa.  Me kävimme kysymässä, mikä Kuusamossa kiehtoo, ja miksi Karhunkierrokselle pitää päästä uudelleen ja uudelleen.

NUTS Karhunkierroksen kisaperjantaina Rukalla Konttaisen tien varressa on vilskettä. NUTS Karhunkierroksen 160 kilometrin kisaajia odotetaan ensimmäiseen huoltoon. Seurakavereita on kerääntynyt huoltoalueelle ottamaan juoksijoita vastaan. Keli on mitä mainioin. On lämmintä ja aurinko paistaa. Aivan mahtava fiilis!

Ylempänä polun varressa Karhunkierros -kyltin ympärillä parveilee tsemppaajia. Pääkaupunkiseudulta lähtenyt kaveriporukka Ajokoirat odottelee tiimikavereita Konttaiselle. Ryhmä on starttaamassa itsekin, osa kahdeksankympin matkalle ja loput 53 km:n taipaleelle. Koko jengi on jo kokeineita Karhunkierroksen kävijöitä, kaikki osallistuivat kisohin jo viime vuonna mutta mikä sai palaamaan Rukalle?

– Rakkaus lajiin! Ja kauniit maisemat ja loistoseura! Eihän tätä voi jättää välin!

Ajokoirat Konttaisella!

Ajokoirilla on kokemusta myös muista kisoista. Pallas-Hetta on koettu, ja matkojakin on pidennetty. Mahtava porukka toteaa nauraen, että valmistautuminen ei ole ehkä mennyt miten suunniteltiin, mutta lähtöviivalla ei sellaista enää ajatella. Pääasia, että hauskaa riittää!

Kisakeskuksessa  hotellin terassilla auringosta nauttivat Minna, Jari, Sanna ja Heidi. Oman elämänsä kärkijuoksijoiksi itseään kutsuva jengi on lähtenyt matkaan Helsingistä, Hämeenlinnasta ja Tampereelta. Minna saapui perjantainvastaisena yönä Rukalle suoraan työmatkalta. Minnan puoliso Jari lähti matkaan jo aiemmin poimien matkalta mukaan Sannan ja Heidin. Heidi siirsi osallistumisensa ensi vuoteen, mutta lähti paikalle huoltajaksi, fiilistelemään ja nauttimaan tunnelmasta. Lauantaiaamuna muilla olisi edessä Karhunkierros 53 km, josta haettiin kokemusta jo viime keväänä.  Mikä sai osallistumaan uudelleen?

Heidi, Sanna, Jari ja Minna kiittelevät NUTS Karhunkierroksen mahtavaa fiilistä

Heidi, Sanna, Jari ja Minna kiittelevät NUTS Karhunkierroksen mahtavaa fiilistä

– Onhan tämä ainutlaatuinen tapahtuma, Sanna aloittaa. – Kaikki auttavat ja jos olet ottamassa happea kannonnokassa, niin kyllä siinä melkein kaikki kyselee onko kaikki ok, tarvitsetko apua, tarvitsetko jotain. Kaikki sellainen kireä kisatunnelma loistaa poissaolollaan. Ja ihania ystäviä!

– Ja on täällä Suomen hienointa luontoa ja kaikki nämä ihanan hullut ystävät ja kyllä me siksi tullaan ensi vuonna uudelleen, Minna jatkaa.

Luontohan ja maisemat ovat aivan huikaisevan hienoja, mutta ehtiikö niistä nauttimaan matkan aikana? Ehtiikö tai voiko ottaa valokuvia?

– Kyllä niistä ehtii nauttimaan, ja moni hieno KK-muisto liittyy juuri niihin rupatteluihin matkan varrella, ja samalla niihin muistoihin liittyy ne muistot maisemista ja luonnosta. Uskomattomia kokemuksia, Sanna ja Minna muistelevat

– Mä lähetin viime vuonna matkalta kotiin videota ja vielä soitinkin kun matka oli pitkä ja olin aika yksin, Heidi nauraa.

Jari on osallistunut kaksi kertaa 31 km:n matkalle, ja kertoi kuinka hienolta tuntui kun reitti alkoi muistumaan mieleen. Nyt edessä on pidempi matka. Kysyn kaikilta onko tavoitteita. Pöydän ympärillä on hetken hiljaista.

– No, totta kai on tavoitteita. Pitkä matkahan se on tulla. Tätä varten on kuitenkin harjoiteltu ja hankittu vähän valmennusapuakin. Ei tuonne nyt kuitenkaan ihan retkeilemään lähdetä. Siten mennään, että voisi pitää itseään vaikka aika kovana höntsääjänä.

Mikä on sitten paras hetki koko matkan aikana? Maaliviivan ylitys varmaan?

– Ei, se on se hetki kun maali alkaa kuulumaan. Kaikki se meteli ja kellojen kilkatus. Silloin tietää että pääsee maaliin, ja pala nousee kurkkuun. Se liikutus tulee niin voimakkaana ettei pysty hengittämään. Ja se, kun tietää että täällä on kaksituhatta ihmistä, jotka tietää tasan tarkkaan miltä just silloin sinusta tuntuu.

Mutta sanoitte siis, että tulette ensi vuonna uudelleen? Mikä tässä viehättää, muu kuin luonto ja fiilis?

– Tämä porukka, nämä ihmiset. Kun tulee tänne, tuntee että mä olen osa tätä. Että tänne mä kuulun. Jotenkin tuntuu että tästä polkuporukasta on löytynyt se oma paikka. Se on uskomattoman ainutlaatuista.

Mutta Jari ja Minna, puhutteko kotona juoksemista ja treenaamisesta

– No, vähän. Kyllä niistä treeneistä tulee juteltua, mutta kaikenlainen neuvominen ja kannustaminen kummin päin tahansa tuntuu lähes vittuilulta, Minna hekottelee.

Okei, yhdessä juosten vai oma kisa?

– Ei helvetissä! Oma kisa tietenkin, molemmat nauravat. – Meillä on pitkä matka kotiin istuttavana samassa autossa!