Kauden kiinnostavia kisauutuuksia

Polkujuoksu elää Suomessa vahvaa nousukautta, jonka yksi merkki on uusien mielenkiintoisten kisojen ilmestyminen kalenteriin. Poimimme muutaman uutuuden ja esitimme järjestäjille nipun kysymyksiä:

  1. Mikä innosti teidän järjestämään uuden polkujuoksun?
  2. Millainen reitti juoksijoita odottaa?
  3. Miten tapahtuma eroaa muista tarjolla olevista?
  4. Mitä itse odotatte tapahtumalta?
  5. Miksi kannattaa osallistua juuri teidän järjestämäänne polkujuoksuun?

Ennen artikkelin julkaisua on jo ehditty juosta muutama mielenkiintoinen uusi tapahtuma, mm. Salomon Trail Run Tammela Saaren kansanpuiston kansallismaisemissa, yritysryhmiä liikuttanut Bodom Team, yöjuoksijoita lumonnut Bodom Night ja Rajamäen kankailla kierrellyt EVOC Trail Run. Niitä kannattaa harkita ensi vuonna, mutta valitse ensin tästä itsellesi mieluisimmat tälle kesälle:

 

27.5. Salpausselkä Trail Run, Lahti / Harri Laulumaa

  1. Lahden urheilukeskus tarjoaa loistavat puitteet polkujuoksutapahtumalle, ja Salpausselän harjumaastot ovat ihanteelliset polkujuoksuun. Lahdessa ei vielä ollut omaa vastaavaa tapahtumaa, joten ajattelimme, että sellainen pitää toteuttaa.
  2. Salpausselällä on enimmäkseen kuivia harjupolkuja, joissa on jyrkkiä suppanousuja. Maratonin juoksijat tutustuvat myös Messilän laskettelurinteisiin ja Etelä-Suomen korkeimpaan kohtaan Tiirismaalla. Kaikki reitit ovat haastavia muihin Etelä-Suomen tapahtumiin verrattuna. 21km:llä noususumma on lähes 700m ja maratonilla reilut 1500m!
  3. Maaliin lasketellaan MM-hiihdoista tutun intiaanikukkulan päältä legendaarisen J-mutkan kautta Lahden stadionille. Kisakeskus on kävelyetäisyydellä Lahden keskustasta ja matkakeskuksesta, joten paikalle pääsee julkisilla myös kauempaa.
  4. Erityisesti toivomme, että juoksijat ovat tyytyväisiä reitteihin, koska olemme satsanneet niiden suunnitteluun paljon. Hyvän juoksukokemuksen kautta toivomme, että tapahtuma saa paikkansa Suomen polkujuoksukalenterissa tulevinakin vuosina.
  5. Tapahtumaan kannattaa tulla kokemaan Salpausselän hienot ja hyvin juostavat polut. Juoksija pääsee tutustumaan tv:stäkin tuttuihin monien mm-hiihtojen latupohjiin. Juoksijan, joka haluaa vähän rankempaa haastetta, kannattaa ehdottomasti osallistua maratonille, jonka reitti ei varmasti jätä ketään kylmäksi!
Salapausselkä-Trail-Run-2017-reittikartta-1024x599

Salpausselkä Trail Run reittikartta. Kuva: Järjestäjät

 

 

5.8. PNM Trail, Nousiainen / Kari Ahonen

  1. Turun seudulla ei ollut aikaisemmin juurikaan polkujuoksuja, ja meillä taas on vuosien kokemus juoksutapahtumien kuten Paavo Nurmi Maratonin järjestämisestä. Kun vielä Kuhankuonon hienoilta retkeilyreiteltä puuttui polkujuoksu, päätimme ryhtyä toimeen.
  2. 10km:n reitti on enimmäkseen helpohkoja latupohjia. 23km lisää siihen upeita avosuomaisemia, ja 38km:lla päästään Kuhankuonon reitistön parhaille pikkupoluille.
  3. PNM Trail tarjoaa juoksijoille Varsinais-Suomen hienoimpia retkeilyreittejä ja huippulaatuiset kisajärjestelyt.
  4. Haluamme houkutella uusia ihmisiä juoksutapahtumiin ja toivomme PNM Trailin lunastavan paikkansa merkittävänä polkujuoksutapahtumana Turun alueella ja koko Suomessa.
  5. PNM Trailin järjestelyissä panostetaan erityisesti osanottajan kokemukseen, jonka takaa vahva ja kokenut tapahtumaorganisaatio. Osanottajapakettiin kuuluu mm. juomapullo, putkihuivi ja mitali.
Kuva: Wikimedia commons

Kuhankuonon reitistön pitkospuita Kurjenrahkalla. Kuva: Wikimedia commons

 

18.-19.8. Himos Trail, Jämsä / Juha Taini

  1. Keski-Suomesta on vielä puuttunut oma iso polkujuoksutapahtuma. Himoksen alue on kutkutellut paikkana jo pidemmän aikaa. Alueella on todella upeaa maastoa ja maisemia, ja niiden kokemusten välittäminen polkujuoksuyhteisölle nautiskeltavaksi on ollut kantavana teemana. Himos tarjoaa myös hulppeat puitteet niin majoittujille kuin oheispalveluille.
  2. Tapahtumassa on viisi eri matkaa, joista jokainen on täysin erilainen ja suunniteltu eri kohderyhmälle.
    – Lapsille on ilmainen, extreme-henkinen Himos Kids kilpailukeskuksessa.
    – Himos Enjoy on mukava 8km:n polkujuoksunautinto – tosin nousua kertyy 225m, jotta upein maisema saadaan reitille mukaan.
    – Himos Extremen 24km ja 800 nousumetrin reitti näyttää Himoksesta kaiken. Reitti juostaan yhtenä lenkkinä ja lähes kokonaisuudessaan pienillä poluilla. Himos Team Spiritissä 3-5 hengen joukkue kiertää saman reitin viestinä. Lisäksi ohjelmassa on Himos Vaellus vaeltajille ja sauvakävelijöille 8km tai 24km reiteillä, joita voi halutessaan oikoa.
  3. Himos Trail järjestetään samaan aikaan uuden maastopyörätapahtuman Himos Epic MTB:n kanssa. Tapahtumilla on yhteisiä toimintoja, joista osanottajat hyötyvät monipuolisemman palvelun myötä. Keskitymme tapahtumassa fiiliksiin. Jämsän Retki-Veikot on kokenut tapahtumajärjestäjä (mm. Jukolan Viesti 2013) ja pidämme järjestelyiden laadun korkealla.
  4. Polkujuoksijat näyttäytyvät ulospäin kestävyysurheilun lumilautailijoina: suurimmalle osalle heistä vaikuttavat mitaleita tärkeämpiä olevan polkujuoksusta saadut fiilikset sekä itsensä voittaminen. Jos onnistumme tarjoamaan näitä tunteita, niin voimme olla tyytyväisiä. Odotamme lisäksi tavoittavamme kokonaan uusia polkujuoksijoita, ja heille kynnys osallistua tehdään todella matalaksi.
  5. Himoksessa kaikki on lähellä. Pysäköintitilaa rajattomasti kisakeskuksessa, majoitus- ja ruokailupalvelut monipuolisia, ja iltaviihteestäkin Himoksessa ollaan ylpeitä. Perheet voivat saapua tapahtumaan yhdessä, jokaiselle löytyy viikonlopusta mielekästä tekemistä.
Himostrailedit

Himos Trailin reitin saavat juoksijan hyppimään riemusta. Kuvat: Järjestäjät / Instagram

 

9.9. Hovi Trail, Anttola / Antti Rautio

  1. Opiskelen Tanhuvaarassa liikunnan ammattitutkintoa ja järjestän tapahtuman yhtenä näyttötyönä tutkintoon. Olen aikaisemmin järjestänyt kilpailuja seuratasolla, joten ajatuksissa kyti polkujuoksun järjestäminen Mikkelin läheisyyteen. Etelä-Savon liikunnan #liikkuvamaaseutu työryhmä on apuna järjestelyissä.
  2. Reitit ovat 5, 10 ja 20km. Ne kiemurtelevat Anttolanhovia ympäröivissä maastoissa ja sisältävät haastavaa teknistä polkua, kallioita ja hienoja maisemia Saimaan rannoilla.  5km sopii sauvakävelijöille, perheille ja ulkoilijoille.
  3. Hovi Trail on helposti lähestyttävä, edullinen, koko perheen ulkoilutapahtuma, ja tietysti kilpailuhenkinen.
  4. Odotan tapahtumalta hyvää juoksukilpailu henkeä, ilmapiiriä ja tietysti paljon kaikenikäisiä osallistujia paikalle.
  5. Anttolanhovi tarjoaa hienot puitteet tapahtumalle. Kisaan voi yhdistää vaikka yöpymisen ja aikaa perheen kanssa Saimaan rannalla tai hemmotelua kylpylässä. Hovin ravintola on myös kuuluisa hyvästä lähiruuasta.
HoviTrail

Hovi Trailin jylhiä maisemia. Kuva: Järjestäjät / Facebook