Kaldoaivi Ultra Trail by Kimmo Karppinen

Artikkelin kirjoittaja Kimmo Karppinen kuvassa kolmantena. Kuva: Poppis Suomela

Teksti: Kimmo Karppinen

”Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma”

Trailrunning.fi:n uutismuistelo vuodelta 2017: ”Seikkailuhenkisten polku-ultraajien syksyä sähköisti tieto 10-11.8.18 Utsjoella järjestettävästä Kaldoaivi Ultra Trailista, ja tapahtuma täyttyi nopeasti. Sen 130km:n reitti kulkee Kaldoaivin erämaa-alueella, joka on Suomen laajin erämaa. Kaldoaivi on tavallisesti vain harvojen, kokeneiden kulkijoiden kohde, ja niin on myös tässä kisassa. Järjestäjien mukaan pitkä, haastava ja raastava reitti on äärimmäisen kaunis ja tunteita herättävä, mutta ei sovellu missään tapauksessa kaikille. Tämä ei ole matalan kynnyksen juoksutapahtuma!”

Nyt kun tuota ilmoitusta katson jälkikäteen, on aika helppo allekirjoittaa tuo kauan sitten kirjoitettu tiivistelmä tästä järjestäjän mukaan ”maailman pohjoisimmasta ultrakilpailusta”. Uusi hieno ”Perusmatka” on syntynyt Suomen polkujuoksukartalle.

Nuorgamin sekä Utsjoen seutu on jo itsessään upeaa aluetta Tenojoen ympärillä, ja polkujuoksijoille ja vaeltajille ainutlaatuisen siitä tekee Kaldoaivin erämaa, joka on laajuudeltaan valtavat 2 924 neliökilometriä, eli reilusti yli puolet koko Utsjoen pinta-alasta. Täytyy myöntää, että en itse ollut juuri ollut edes tietoinen tämän alueen olemassaolosta, ennen kuin tapahtuma julkaistiin. Tutkittavaa ja koettavaa siellä riittäisi viikoiksi.

Paikoin matkaa tehtiin fantasiaelokuvan kulisseissa. Kuva: Poppis Suomela

Polku-ultrajuoksun startti tapahtui siis perjantaina klo 18, ja ensimmäiseen nousuun kohti erämaata lähti kolmisenkymmentä juoksijaa. Sää oli puolipilvinen, ja kosketus upeaan alavaan näkymään avautui jo heti ensimmäisellä kahdella kilometrillä. Siitä juostiin alamäkeen kohti Pulmankijärveä, jonka jälkeen käännyttiin itse erämaahan, jossa reitti oli pääosin helpohkoa mönkijäuraa, mutta loppuvaiheessa mukaan mahtui myös ”yllättävän teknisiä” paikkoja – mm. suota, märkää, kivikkoa, mutaa….ja niin, ne vesistöjen ylitykset! Wow!!!

Nousua reitillä oli noin 1800m. Kyseessä on mielestäni ehkäpä reitiltään juostavin Suomen yli 100km:n polku-ultra, mutta ei missään tapauksessa tylsä matka, kunhan polkulukki pitää silmänsä ja aistinsa auki. Ensimmäisellä 80km:lla toiseen huoltopisteeseen, jossa myös dropbag odotteli, jalat pysyivät aika lailla kuivana, ja upeat maisemat tahdittivat etenemistä.

Juuri tässä vaiheessa, kun väsyneenä en enää muistanut, että onhan täällä niitä vesistöjäkin, alkoivat jännät paikat. Isompia virtojen ylityksiä oli loppumatkalla kolme kappaletta, joista mieleenpainuvin oli ensimmäinen eli Vetsijoki. Leveyttä ylityksellä oli reilut 50 metriä, eikä lyhyen analyysin jälkeen rannalla parempaa suunnitelmaa syntynyt, kuin ”ihan sama mistä kohdasta yli, joten suoraan tästä”.

Itselläni tuli mieleen tässä ”munavirrassa” aikoinaan jännittämäni Vaarojen Ultran Herajoen ylitys, joka on kokemuksena kesäinen beachparty parilla Caipirinhalla höystettynä tähän verrattuna. Oli kylmää ja melko jännittävääkin mennä pahimmillaan nivusia myöden yli kylmän virran liukkailla kivillä. Ä L Ä vaan liukastu!

Kun polkukansa oli nauttinut maisemista ja kesäyöstä ja alapessyt itsensä, alkoikin sopivasti kylmä suihku. Aamulla klo 04 alkanut vesisade ja kylmä rintama kääntyi ylhäällä tunturissa Ylläs-Pallas-Hetta 2016 -tyyliseksi aseistariisuvaksi myrskyksi, joka ei jättänyt ketään kylmäksi… korjaan, lämpimäksi. Riittävän vedenpitävä takki oikeine pilariarvoineen siellä repussa tuli varmasti jokaiselle tarpeeseen. Muistetaan ne kunnon varusteet ja niiden tarkastukset!

Näin ne legendaariset reissut syntyvät: pitkistä hienoista reiteistä, odottomattomista tapahtumista, vaikeuksista ja yllätyksistä, ja niiden voittamisesta. Tätä kaikkea on varmasti tarjolla tulevinakin vuosina Kaldoaivin erämaassa. Kiitokset järjestäjille, muille asianosaisille, osanottajille ja onnittelut läpäisijöille!

Kisan nettisivut