Ensimmäinen maraton: paljon pelätyt Vaarat

vaarat1

Ensimmäinen maraton, checked!

Pitkä tarina lyhyesti: Ensimmäiset 30 kilometriä sujuivat mukavasti rullaillen ilman sen kummempia ponnisteluita. Sen jälkeiset kilometrit olivat raaaaaaskaita.

Pitkä tarina pitkästi: Vaarojen maratonista liikkuu niin paljon kauhutarinoita, etten uskonut koskaan juoksevani sitä. Juoksin viime elokuussa Tromssan Skyracen 28 kilometrin Tromsdalstindenin reitin ja se oli minusta yksinkertaisesti ihana. Minua paljon kokeneempaa juoksijaystävääni nauratti Vaarojen-pelkoni, koska Tromssan reitti on kuitenkin paljon vaativampi.

Näin jälkeenpäin on hyvä sanoa, että tavallaan on, tavallaan ei. On psykologisesti täysin eri asia juosta avarassa vuoristomaisemassa kuin kapeilla ja juurakkoisilla metsäpoluilla. Vuorilla näkee kauas ja siellä näkee myös sen, milloin reitti päättyy.

Samainen ystävä joutui jättämään Vaarat väliin tänä vuonna, ja eräänä päivänä kuulin itseni sanovan, että voin ostaa hänen paikkansa.

vaarat2

Matkaan lähdettiin lyhyellä valmistautumisella, todella vähäisillä kesän juoksukilometreillä ja huhtikuussa operoidulla polvella. Huoltajakin oli kisaa edeltävän perjantain töissä, ja pääsimme aloittamaan kisamatkan Rovaniemeltä vasta perjantaina iltapäivällä. Majoitus oli unohtunut myös varata, ja vaikka Kolin Sokoksessa olisi ollut sviitti tarjolla, päädyimme nukkumaan yön Nurmeksessa noin tunnin ajomatkan päässä kisakeskuksesta.

Sanoisin, että täydellinen asetelma stressittömään juoksuun.

1475478402137x
1475478511703Tarkoitukseni oli startata 43 km:n viimeisessä aikaryhmässä, mutta pari minuuttia ennen toisen aikaryhmän starttia päätin vaihtaa ryhmää. Se oli oikea ratkaisu, vaikka en ehtinytkään kuuden tunnin tavoiteaikaan. Olin nähnyt Kolilta sateisia ja sumuisia kuvia märistä juoksijoista, mutta kisa-aamuna keli oli kaikkea muuta. Aurinko paistoi ja lehmänkellot kilkattelivat. Poluilla oli hyvä meno, eikä koko matkan aikana tarvinnut juosta yksin. Kuuntelin, kun kokeneemmat Kolin-kävijät kertoivat horror-kokemuksiaan aikaisemmilta vuosilta ja spekuloivat lopun reittimuutoksen vaativuutta. Eräs kanssajuoksija kertoi yöpyneensä Pielisen rannalla teltassa ja menevänsä sinne myös lauantain ja sunnuntain väliseksi yöksi. Meidänkin alkuperäinen tarkoitus oli yöpyä pakettiautossa kisakeskuksen lähellä, mutta koska Koli ei ole meille tuttua seutua, päädyimme hotelliin. Ensi vuonna korjataan tilanne. Onhan se nyt paljon miellyttävämpää syödä aamiainen Pielisen rannalla kuin Nurmeksen ABC:llä.

1475478754785x
1475478896314

Saavuin ensimmäiseen huoltoon hyvissä ajoin ja täytin molemmat juomapullot. Nesteitä kului yllättävän paljon, vaikka keli oli viileä. Ensimmäinen huoltopiste tuli vastaan pyytämättä ja kysymättä, mutta toista odottelin jo hartaasti. Matkan edetessä sana ”kramppi” alkoi esiintyä polulla yhä useammin, mutta itse onneksi vältyin niiltä ja kaikilta muiltakin isoilta ongelmilta. Pallea vähän kramppaili, mutta se oli odotettavissa. Eteneminen teknisessä maastossa vaati keskittymistä, kun jalat alkoivat väsyä.

Kolin tekniset polut olivatkin toinen asia, joista olin kuullut. Ja ovathan ne tekniset, jopa Rovaniemen rakoilla ja juurisilla poluilla harjoittelevan mielestä. Toisaalta taas reitti kulkee metsässä, metsässä on puita ja puilla on juuret.

1475478864557x

Reitin vaativin osuus alkoi heti toisen huollon jälkeen nousulla. Olin katsonut karttaa ja korkeuskäyriä vain suurpiirteisesti, joten minulla ei ollut käsitystä, kuinka monta nousua tunkattavaa edessä odotti. Ennen Ukko-Kolia olevalle niitylle rämmittyäni näin kyltin, joka kertoi Ukko-Kolin olevan 1,3 kilometrin päässä. Niistä muodostui elämäni pisimmät 1,3 kilometriä. Ne tuntuivat yhtä pitkältä matkalta kuin reitin ensimmäiset 30 kilometriä. Tässä vaiheessa lopetin myös kommunikoinnin mentaalisteknisistä syistä. Jos ei ole kivaa sanottavaa, on parempi olla hiljaa. Onneksi takana juoksevilla oli kevyemmät jutut mielessä.

Ukko-Kolin jälkeisen viimeisen laskun pystyin kuin ihmeen kaupalla juoksemaan, vaikka pidän itseäni surkeana alamäkijuoksijana. Ohitin tuntemattoman herrasjuoksijan, joka oli edennyt koko reitin suunnilleen samaan tahtiin kanssani, mutta hänen etenemistavassaan oli sellainen erikoisuus, että hän käveli alamäet ja juoksi ylämäet. Minä menin alamäissä ohi ja hän puolestaan ylämäissä. Respect!

1475478965642x

Koska reitti päättyy kuuluisaan ylämäkeen, voitte ehkä jo arvata, miten lopussa kävi. Herrasjuoksija teki jotain, mikä minulla ei siinä vaiheessa enää käynyt edes mielessä, ja juoksi viimeisen ylämäen. Loppumetrien takaiskusta huolimatta annan itselleni hyvän arvosanan Kolin koettelemuksesta – en telonut itseäni, en kaatunut, muistin syödä geelejä ja maltoin ottaa varman päälle pelottavissa kohdissa.

Kuljettajani ja huoltajani saa puolestaan kiitettävän: yhtä paljon kun oma kestävyyteni oli koetuksella juoksun aikana, oli hänen kestävyytensä varmasti koetuksella niiden 1100 kilometrin aikana, jotka hän ajoi, jotta minä pääsisin juoksemaan. Ehdimme turvallisesti takaisin Lappiin juuri ennen kuin päivä vaihtui sunnuntaiksi.

Kuvat: Anssi Jokiranta / Mukanas

Englanninkielinen maratonraportti ja pari muuta juoksukokemusta löytyy meidän blogista www.mukanas.com

1475479041735