Bodom Trail näyttää polkujuoksukauden suuntaa

Kevään polkujuoksukauden suurtapahtuma Bodom Trail juostaan perjantaina ja lauantaina 4.-5.5. Espoossa Pirttimäen ulkoilualueen poluilla. Vuonna 2014 perustettu tapahtuma kasvaa edelleen vauhdikkaasti polkujuoksun suosion mukana. Ensimmäistä kertaa Suomessa polkujuoksutapahtuma saa liikkeelle yli 2000 osanottajaa.

DSC_2167

Bodom Trailin letkaa 2017

Kolme erilaista juoksua

Bodom Trailin viikonloppuun kuuluu kolme eriluonteista juoksua. Perjantai-iltapäivän Bodom Team on suunnattu yrityksille ja muille ryhmille. Sen 7 ja 10km:n matkat yhdistelevät lauantain reittien parhaita pätkiä. Tiimikisan suosio kaksinkertaistui viime vuodesta, ja sen 600 osanottajan yläraja täyttyi jo hyvissä ajoin.

Perjantai-illan yöjuoksu Bodom Night starttaa puoli tuntia auringonlaskun jälkeen. Juoksun erityislaatuista tunnelmaa luovat pimenevä taivas, otsalamppujen valokeilat metsässä ja lampien rantapoluilla, heijastimin merkitty reitti ja kisakeskuksen soihtukujat ja valotaideteokset.

Lauantain 21km:n matka avaa vuoden 2018 Buff Trail Tourin, jonka seitsemän osakilpailun perusteella seulotaan Suomen kovimmat polkujuoksijat. Avausmatkalle on lähdössä noin 1250 juoksijaa, ja se täyttyi hetkessä ilmoittautumisen auettua. 21km:n reitti juostaan kahtena erillisenä lenkkinä, ja osa juoksijoista päättää urakkansa jo 12km:n jälkeen. Lapset ja nuoret juoksevat lauantaina 6km samoin kuin polkujuoksuun tutustuvat aikuiset.

BodomNight

Bodom Nightin valomato Hynkänlammen rannalla

– On huikeaa nähdä polkujuoksun suosion kasvavan vuosi vuodelta. Me Bodom Trailin järjestelytiimissä olemme ylpeitä saadessamme edistää näin positiiviseen ilmiön leviämistä. Tänä keväänä polkujuoksu on saanut paljon myönteistä julkisuutta mm. Ylen Mennään metsään -kampanjan myötä, mikä näkyy myös Bodom Trailin suosiossa, kertoo tapahtuman johtaja Terho Lahtinen.

– Kisan osanottajamäärä alkaa olla jo kisakeskuksen kapasiteetin ylärajoilla, mutta teemme parhaamme, että saamme luotua hienon polkujuoksukokemuksen mahdollisimman monelle. Ja toivottavasti ainakin osa ilman Bodom Trailin paikkaa jääneistä löytää tiensä Suomeen muihin hyviin polkujuoksutapahtumiin, joita nykyisin on jo paljon, Lahtinen jatkaa.

Kostea syksy ja myöhäinen kevät tuovat tapahtumaan oman mausteensa. Bodom Trailin kuuluisat suonsilmäkkeet ovat tänäkin vuonna valmiina nielaisemaan kenkiä, joiden nauhat ovat jääneet liian löysälle, eikä kuivin sukin selviä kukaan.

– Kisasää näyttää lupaavalta, mutta perjantain vastaisena yönä maasto saa vielä ravakan kastelun. Eivätpä ainakaan polut pahemmin pölise, ja siitepölykin saadaan siivilöityä pois allergikkoja haittaamasta, naurahtaa Lahtinen.

BodomTrail_HenriAnsio

Henri Ansio matkalla reittiennätykseen vuonna 2017

Ansio ja Forsberg ykkössuosikit

Monelle harrastajalle polkujuoksun ydin on liikunnan ja luonnosta nauttimisen yhdistelmä, mutta kilpailullinen puoli on myös vahvassa kasvussa. Bodom Trail on kevään ensimmäinen kisa, joka kokoaa Suomen polkujuoksun kärjen samalle viivalle. Suomalaisten vertailukohtana kisassa on useita ulkomaisia huippuja.

Mielenkiintoisin nimi lähtöviivalla on ruotsalainen Emelie Forsberg, joka on varsinkin ultramatkoilla ja ylämäkikisoissa maailman ehdotonta eliittiä. Forsbergin kevätkuntoa lähtevät mittaamaan mm. viime vuoden voittaja Maija Oravamäki, maratonin monikertainen suomenmestari Hanna Jantunen, hiihtäjä Maija Hakala ja huippusuunnistaja Anni-Maija Fincke.

– Hauskaa päästä juoksemaan Suomessa. Olen todella innoissani, hehkuttaa ensimmäistä kertaa Pohjanlahden tällä puolella vieraileva Forsberg. Tulen paikalle yhteistyökumppanini Suunnon tapahtumaan, jonka ohjelmaan kuuluu myös Bodom Trail. Perjantaiaamulle olemme kutsuneet avoimen yhteislenkin, jossa ehdin jo tapaamaan suomalaisia juoksijoita, valottaa Forsberg Suomen-visiittinsä ohjelmaa.

Miesten ennakkosuosikki on Suomen polkujuoksun ykkösnimi Henri Ansio, joka on jo tänä keväänä tehnyt mm. 6 tunnin juoksun Suomen ennätyksen. Ansiota haastavat vahvasti suunnistajat Jere Pajunen ja Tuomas Tervo, ja kotimaan polkujuoksurintamalta hyviä suorituksia voi odottaa ehjän treenitalven jälkeen ainakin Jussi Nokelaiselta, Eetu Nordmanilta ja Toni Validolta.

Suosikkien mietteitä löytyy Bodom Trailin uutisista.