Author Archive | Elsa Varja

Kaisa Saario pisti reittiennätyksen uusiksi kokonaisella Karhunkierroksella. Ⓒ Guillem Casanova Photography

NUTS Karhunkierros 2019 – jännitysnäytelmää ensimmäisestä paukusta!

NUTS Karhunkierros presented by Garmin & La Sportiva täytti taas odotukset upean polkujuhlatunnelmansa puolesta, vaikka sää ei ollut suotuisimmillaan. Varsinkin lauantaina piiskoi sadetta ajoittain rankasti. Juoksijoille sää ilmeisesti sopi hyvin, sillä viikonloppuna tehtiin useita uusia reittiennätyksiä. Niin kutsutulla 166 kilometrin ”perusmatkalla”, joka kulkee Karhunkierroksen vaellusreitin edestakaisin, koettiin uskomaton jännitysnäytelmä. Kisaorganisaation ajanoton pystytys ei meinannut pysyä […]

Yksi polkujuoksun nousevista suomalaistähdistä – Katja Korhonen!

Kun lajin suosio kasvaa, myös kärki levenee ja uusia nimiä nousee tuloslistoille. Yksi ilahduttava tuulahdus on ulkomaisissakin polkutapahtumissa pärjännyt Katja Korhonen. Korhonen teki näyttävän debyyttinsä polkujuoksukisoihin kirien suoraan podiumille 80 kilometrin matkalla, lumisista maastoistaan mieliin jääneellä, NUTS Karhunkierroksella vuonna 2017. Ihan kuka tahansa ei ehkä olisi 80 kilometriä valinnut ensimmäiseksi matkakseen polkujuoksussa, mutta Kempeleestä kotoisin olevalla […]

Alexey Polyakov Bodomin havumetsissä 2018.  Kuva: Onevision.fi / Juha Saastamoinen

Suomeen ihastunut Alexey Polyakov aikoo kiertää koko Buff Trail Tourin

Suomi on alkanut kiinnostaa polkujuoksumaana ulkomaalaisia, mistä esimakua toi jo Bodom Trailin kattava ulkomaalaisedustus. Alexey Polyakov on yksi maamme kisoista innostunut. Bodom Trailillakin juossut moskovalainen aikoo tänä kesänä kiertää kaikki Buff Trail Tour Finlandin kisat. Hänet siis nähdään reitillä myös ensi viikolla kisattavalla NUTS Karhunkierroksella. Mistä moinen into kiertää koko tour Suomessa, Alex? Heti ensimmäisen […]

DSC01906 kopio

Emelie Forsberg – eliittiurheilija ja vuoriseikkailija omilla ehdoillaan

Emelie Forsberg ei polkujuoksupiireissä juurikaan esittelyjä kaipaa. Ruotsalainen on eittämättä maailman kovinta eliittiä vuoristourheilussa: skyrunningissa ja skimossa eli vuorihiihdossa. Forsberg on voittanut useita legendaarisia kilpailuja sekä maailman ja Euroopan cupeja. Hänellä on hallussaan monia reittiennätyksiä. Lisäksi hän harrastaa miehensä, eliittivuoriurheilija Kilian Jornetin kanssa myös vuorikiipeilyä esimerkiksi Himalajalla. Emelie Forsberg haluaa kuitenkin olla ammattiurheilija terveyden, tasapainon ja työnilon […]

Yle mennään metsään Nuuksio 20180414

Poluilla juoksijaa suojelee itse presidenttikin – Ylen kärkihanke tuo lajin kaikkien olohuoneisiin ja mobiililaitteisiin

Mennään Metsään -ohjelmasarjaa on jo ehditty hehkutella vähän kaikissa polkujuoksun some-kanavissa, eikä turhaan. Kokonainen ohjelmasarja, joka on rakennettu polkujuoksun ja kansallispuistojen ympärille, on upea asia niin harrastajille kuin lajille itselleenkin. Se toivottavasti innoittaa mukaan uusia toimijoita nostaen polkujuoksun profiilia Suomessa. Miten tässä näin kävi, että Nuuksioon kokoontuu 400 yhteislenkkeilijää ja Yle tekee suoraa lähetystä tapahtumasta? […]

Kuva: Elsa Varja

”Sitä vartenhan tässä treenataan, että kärkisijasta kilpaillaan” – konkarin ajatuksia kotimaan kisakauden alla

Retkijuoksua läpi Euroopan, treenileiriä Etiopiassa ja legendaarinen Trans Gran Canaria -polku-ultra, tätä kaikkea on mahtunut Jussi Nokelaisen (33) ohjelmaan ennen kotimaan kisakauden alkua. Jussi Nokelainen on suomalaisessa mittakaavassa polkujuoksun konkari, ja hän on kilpaillut lajissa koti- ja ulkomailla vuodesta 2013 asti. Meriitteihin kuuluu podium-sijoituksia ja voittoja sellaisista suurimmista kotimaisista polkukisoista kuten NUTS Karhunkierros, NUTS Pallas, Nuuksio […]

Aikku 5174

Huippumaisemat ja tunnelma katossa ensimmäisellä Himos Traililla

  Himos Traililla kilpailtiin kovatasoinen pääsarja. Tulevaisuuden kasvua tapahtuma aikoo hakea ennen kaikkea kotimaan polkujuoksualoittelijoista. Suomen polkujuoksuskene pääsi tänäkin viikonloppuna ottamaan mittaa toisistaan useassa eri tapahtumassa. Kovatasoisin ja suurin oli Jämsässä ensimmäistä kertaa kisattu Himos Trail. Kisan päämatka oli 24 kilometrin mittainen Himos Extreme. Tuntumaa polkukisailuun hakeville oli tarjolla lyhyempi Enjoy-matka (8 km) sekä seuroille ja yrityksille suunnattu […]