Ansion ja Pajusen huikea taistelu huipensi polkujuoksukauden Vaarojen Maratonilla

Henri Ansio vei BUFF Trail Tourin voiton Vaarojen Maratonin jännitysnäytelmässä niukasti ennen Jere Pajusta. Susanna Ylinen nousi naisten maratonin ykköseksi ensimmäisessä polkujuoksukisassaan. Antti Itkonen ja Maija Oravamäki urakoivat 130km:n ultramatkan voittoihin ensilumen peittämillä poluilla. Uudella 65km:n matkalla pohja-ajat menivät Mia Tuoriniemen ja Sami Vähänsen nimiin, ja 13,5km:n ”pikamatkalla” aikakirjoihin jäivät Mari Härmälä ja juuri kisan alla lyhyemmälle matkalle vaihtanut Simo-Pekka Fincke.

Henri Ansio vei Vaarojen Maratonin ja vuoden 2018 BUFF Trail Tourin. Kuva: Aapo Laiho

Jännitysnäytelmä Kolin poluilla

Henri Ansion ja Jere Pajusen odotettu kohtaaminen Vaarojen Maratonilla BUFF Trail Tour Finlandin finaalissa puhutti polkujuoksukansaa jo viikkoja etukäteen, kun kävi selväksi, että miehet lähtevä ratkomaan kauden herruutta äärimmäisen tasaisesta tilanteesta.

Pajunen lähti finaaliin hienoisella etumatkalla, jonka mies oli hankkinut voittamalla Bodom Trailin toukokuussa. Aikaeroksi muutettuna piste-ero oli ennen Vaaroja reilut kaksi minuuttia. Asetelma Trail Tourin ratkaisun kannalta oli selvä: Ansion pitäisi pudottaa Pajunen kannoiltaan mieluiten jo matkan varrella, kun taas Pajuselle riittäisi roikkuminen Ansion matkassa ja saapuminen maaliin lähituntumassa.

Kisa alkoi käsikirjoituksen mukaan: Ansio piti vauhtia, Pajunen seurasi mukana. Noin 16km:n kohdalla Ansiolla oli ongelmia kengännauhojen kanssa, mutta herrasmiehenä Pajunen odotteli Ansion huoltotauon ajan, jonka jälkeen miehet jatkoivat matkaa peräkanaa.

Pajunen kertoi Ansion matkavauhdin tuntuneen helpolta, ja heti puolivälin jälkeen tiepätkällä hän päätti ottaa ohjat käsiinsä. Seuraavien kilometerien nousussa Ryläyksen huipulle ero kasvoi reiluun minuuttiin, ja peli näytti ratkenneen Pajusen eduksi. Kisan loppukilometreillä Pajusen askel alkoi kuitenkin painaa, ja mies kertoi varsinkin Paha-Kolin portaiden syöneen vauhdin pahasti.

Kolin maisemat tarjosivat juoksijoille parastaan. Kuva: Aapo Laiho

Ratkaisu loppunoussussa

Ansio sai nopeasti Pajusen selän uudestaan näkyviin ja latasi kaiken peliin. Ohitus tapahtui nopeasti, ja Kolin laskettelurinteen ylityksessä Ansio oli taas johdossa. Pielisen satamaan laskevalla helpolla osuudella Pajunen imi eron kuitenkin vielä kiinni, ja miehet lähtivät loppunousuun yhtä matkaa.

-En itsekään enää ihan uskonut, että saan Jeren kiinni, myönsi Ansio, mutta jatkoi:-Matka on 43 kilometriä, ajattelin että yritetään ainakin loppuun asti ja katsotaan mitä tapahtuu.

-Sitten sainkin yllättäen selän näkyviin ja vedin lisää kaasua niin paljon kuin lähtee, mies kertasi. Tässä vaiheessa Vaarojen Maratonin voitto alkoi näyttää mahdolliselta, riittäisikö aikaero koko Trail Tourin ykköstilaan?

-Satamaan tultiin yhtä matkaa, ja vielä nousun puolivälissä näin Jeren takana. Eroa oli enintään 20 sekuntia. Käytännössä ero repesi vasta viimeisellä kilometrillä, arveli Ansio tyytyväisenä maalissa.

Ansion aloitettua loppukirin Pajunen yritti vielä roikkua mukana, mutta joutui antautumaan.

-Helpossa alamäessä sain vielä rullattua Ansion kiinni, mutta ylämäkeen en pystynyt enää yhtään vastaamaan. Jalat olivat aivan tyhjät, ja kun yritin kiristää vauhtia nousuun, silmissä pimeni. Jouduin kävelemään loppunousun, kertoi Pajunen, mutta ei vaikuttanut silti pettyneeltä hengähdettyään hetken maalissa.

-Ensi vuonna uudelleen, hymyili Pajunen, joka tähtää ensi kaudella BUFF Trail Tourin lisäksi kansainvälisen Skyrunning-sarjan kisoihin. -Hyvähän se vain on, ettei tulokas voita heti ensi yrittämällä lajin eksperttejä.

Ansion tulos 3:38:35 alittaa miehen viimevuotisen voittoajan yli kuudella minuutilla. Eroa Pajuseen kertyi lopulta 2:51. Kolmanneksi nousi Venäjän Ivan Bogdanov yli 18 minuuttia Ansion perässä.

Susanna Ylinen tuulettaa maalissa. Kuva: Aapo Laiho

Susanna Ylinen teki debyytin huipulle

Naisten 43km:lla nähtiin yllätysvoittaja, kun Susanna Ylinen vei voiton heti ensimmäisessä polkujuoksukisassaan. Ylinen harrastaa nykyisin lähinnä maastopyöräilyä, mutta on juossut aiemmin maantiemaratoneja. Edellisestä oli kuitenkin useita vuosia.

-Tämä oli ensimmäinen maraton, jossa piti kävellä, hymyili Ylinen. -Kisa sujui helposti, matkanteko oli nautiskelua. Mikä olisi parempi tapa viettää lauantaita, mietti päivän voittaja hyvävoimaisena maalissa.

Toiseksi naisten kisassa sijoittui Oona Hilkamo, joka jaksoi Ylisen matkassa 33km:n huoltopisteelle asti. -30km:n jälkeen energiat olivat aivan lopussa, kertoi Hilkamo. -Parin kilometrin ajan piti vain syödä eväitä, mutta lopussa kulki taas hyvin.

Hilkamo nousi päivän kakkossijalla myös BUFF Trail Tourin hopealle. Naisten kokonaiskisan voitto tipahti Vaaroilla 130km juosseen Maija Oravamäen syliin jo ennen starttia, sillä lähimmät uhkaajat eivät päässet lähtöviivalle.

Ajalla 4:48:21 Ylinen jätti Hilkamoa reilut viisi minuuttia. Kolmannen sijan vei Eija Hartikainen 11 minuuttia voittajasta.

Antti Itkonen taittoi taivalta Ryläyksen laella toisella kierroksella hymyssä suin. Kuva: Terho Lahtinen

 

Itkonen ja Oravamäki Vaarojen ultramatkan kestävimmät

Vaarojen Maratonin 130km on tutkimusmatka Pohjois-Karjalan luontoon ja osanottajien oman elimistön kestävyyteen. Tänä vuonna luonto yllätti sakealla lumisateella, jonka jäljiltä maassa oli viiden sentin lumikerros kisan startatessa perjantai-iltana klo 20. Yöksi taivas selkeni, ja juoksijat pääsivät nauttimaan Herajärven kierroksen raskaista poluista tähtitaivaan alla. Aamu valkeni sumuisena, mutta päivällä tuuli puhalsi taivaan auki ja paljasti Kolin upean ruskan.

Nopeimmin tämän raastavan luontoelämyksen selvitti Antti Itkonen, jonka voittoaika 17:53:54 alitti reittiennätyksen yli tunnilla. Itkosen kanssa noin 80km:iin matkaa taittoi toinen ennakkosuosikki Jaakko Eskelinen, joka joutui kuitenkin keskeyttämään kaaduttuaan matkalla.

-Oli aika brutaali tuo yö. Oli todella liukasta. Jaakon kanssa ihan mukavaa reipasta tahtia juostiin alkuun, ja vuoron perään kaaduttiin. Siinä vaiheessa kun olin telonut molemmat polvet totesin, että nyt vähän hidastetaan. Nautintoa oli, mutta pikkaisen liikaa kipua tällä kertaa, summasi Itkonen urakan maalihaastattelussa.

Toiseksi ylsi vahvan juoksun tehnyt Pekka Teivaanmäki 43 minuuttia Itkosen perässä. Teivaanmäki erkani muusta joukosta jo alkumatkasta ja juoksi suurimman osan kisasta itsekseen. Teivaanmäki kertoi saaneensa matkalla tietoa takana tulevasta Miika Lahtelasta, ja onnistui viimeisen kymmenen kilometrin aikana venyttämään eron 15 minuutista 40:een.

-Loppumatkasta jouduin jo vähän epämukavuusalueelle, mutta niinhän se kisassa pitääkin, tuumasi Teivaanmäki.

Naisten 130km:n voiton vei suvereeniin tapaan Maija Oravamäki, joka tosin kertoi kävelleensä toisen kierroksen. Urakkaa helpotti se, että Oravamäen lähimmäksi uhkaajaksi arvioitu Saara Päätalo joutui jättämään matkan kesken.

Oravamäen tärkein tavoite kisassa oli varmistaa pisteet ensi vuoden UTMB-kisaan, ja sen onnistuttua nainen suuntaa katseensa saman tien Mont Blancille. Oravamäen rankipisteet riittävät kisaan pääsyyn ilman arvontaa, joten ensi elo-syyskuun vaihteessa pääsemme jännittämään hänen menestystään polkujuoksukisojen ykkösklassikossa.

Itkonen vei suorituksellaan myös miesten Ultra Trail Tour Finland -voiton. Naisten UTTF-ykkönen oli Sanna Viitanen.

Mia Tuoriniemi matkalla Vaarojen 65km:n voittoon. Kuva: Juha Saastamoinen /Onevision.fi

Uutuusmatka 65km Vähäsen ja Tuoriniemen heiniä

Vaarojen Maratonin valikoimaan ensimmäistä kertaa kuulunut 65km:n matka herätti juoksijoissa paljon kiinnostusta. Tarjosihan se sellaisillekin juoksijoille ensimmäistä kertaa mahdollisuuden tutustua Herajärven kierroksen eteläosaan, joille 130km:n juokseminen ei tunnu houkuttelevalta ajatukselta.

Nopeimmin Herajärven kiersivät miehissä Sami Vähänen ja naisissa Mia Tuoriniemi. Tuoriniemi kertoi kisan sujuneen helposti matkasta nautiskellen.

-Tykkään juuri tämänpituisista ultramatkoista, sillä niillä on vielä mahdollista juosta koko matka, perusteli Tuoriniemi matkavalintaa.

Tuoriniemen voittoaika kirjataan 8:27:43.  Seuraavina maaliin saapuivat 15 minuutin päästä vain puolen minuutin erolla Eija Keski-Säntti ja Piia Siitonen.

Aiemmin lyhempiin matkoihin tyytyneen Vähäsen veti 65km:lle tutustuminen reitin eteläpäähän, jonka polkujen haastavuudesta kahden kierroksen ultrajuoksijat olivat kertoneet hurjia tarinoita.

-Oli kyllä ihan jäätävän rankka se eteläinen pätkä. Älyttömän hitaita kilometrejä. Pahempia kuin ne tarinat, arvioi Vähänen ja lisäsi lausunnollaan Eteläpään tarunhohtoa.

-Kiviniemen jälkeen iskivät ensimmäiset krampit sisäreisiin. Sen jälkeen yritin pitää tasaista menoa ja murehdin paljonko eroa on takana tuleviin. Onneksi sitä oli riittävästi ja se piti loppuun asti. Mietin jopa, että kaivanko puhelimen repusta ja soitan kotiin ja kysyn paljonko eroa on, kertoi Vähänen, jonka kisapuhelimella ei päässyt käsiksi GPS-seurantaan.

Vähäsen taustalla Markus Rannankari erkani Ryläyksen nousussa Juuso Simpasen ja Tomi Mikkolan seurasta ja otti kakkossijan. Vähänen ylitti maalilinjan ajassa 6:44:36 ja Rannankari, Simpanen ja Mikkola seurasivat kuuden minuutin välein.

13,5km – Vaarojen Maratonin sprintti meni metsään

Viikonlopun lyhin kisamatka oli paitsi vauhdikkaiden polkujuoksijoiden juhlaa, myös Ylen Mennään metsään -kampanjan päätöslenkki. Kisassa kärkisijat lunastivat Simo-Pekka Fincke ajalla 1:02:13 ja Mari Härmälä, 1:16:15. Yhteislenkillä maisemista nautti 50 juoksijaa.

Mennään metsään -polkujuoksukiertue on vieraillut kesän aikana kaikissa Suomen 40 kansallispuistossa, joista Koli oli viimeinen. Kiertue on saanut liikkeelle yhteensä 3500 juoksijaa, joista kiertueen vetäjän Marko Krapun lisäksi yksi, Piia Anttonen on ollut mukana kaikilla lenkeillä. Kaikki lenkkisuositukset löytyvät Ylen kampanjasivulta.

Vaarojen Maratonin nettisivu

Vaarojen Maratonin tulokset

BUFF Trail Tour Finland -tulokset

Jos jossain, niin Kolilla kannattaa mennä metsään! Kuva: Aapo Laiho